Modernia taidetta

Ei vaineskaan… vain meikän läppärin näyttöhän se siinä. Saamansa tällin jälkeen. Kieltämättä itkettää aika tavalla.

Näin käy kun masiina putoaa keikuttuaan urheasti kiikkerällä telineellä, samaan aikaan kun eräs nimeltämainitsematon tyyppi kuunteli musiikkia.

Vauriot: Näyttö menee uusiksi. Kaikki muu toimii. Puolet näytöstä muuten toimi, hetkellisesti.

Otetaan selvää voiko tuon korjata/korjauttaa. Voiko sen tehdä itse ja mistä saadaan varaosa. Tilataan varaosa ja asennetaan jos vain suinkin voidaan. Siihen asti, käytetään Pedon konetta.

Suihkunraikkaana

Olipahan ukonilma! Kovin ja pisin tänä kesänä. Lämpötila? Mitähän lie ollut, lähes +40 porottavassa auringossa? Vaan sade ja ukkonenkin tekee ihmeitä, ilmatilassa on tapahtunut ihana ( tosin hetkellinen ) muutos viileämpään... Ah, onnea.

Huonona tietysti puolitoista tuntia kestänyt sähkökatko. Tanner tömisi ja ikkunaruudut helisi pokissaan. 8’D Se on tätä kun kova ukonilma on päällä ja kallio on vähän liiankin likellä. Ukin tonttivalinta oli aikoinaan selvä, korkealla jottei tulva yllätä. Yhtään korkeammalla ja talon sijainti olisi voinut olla vielä korkeampi mäki... O.o’

Mutta kohta jaarittelen taas jotain jargonia ja lorem lipsumia. En tiedä, en ole hyvä puhumaan mutta artikuloin kirjoittamalla paremmin. Saanpahan ainakin ajatukseni suoraan eteeni. Sanoina.

Niin, sitä että miten hyvää viileä suihku teki tämän helkutin hellepäivän päätteeksi. Olisi pitänyt ottaa yksi päivälläkin. Olisin tarvinnut mutta eipä käynyt tietoisessa mielessä.

Kävi muiston ripe mielessä siitä ettei aina ole ollut niin ylellisesti, että olisi ollut pesutilat sisätiloissa. Kun taloa remontoitiin vähän joskus –96 tienoilla. Silloin saatiin perusherkut jotka kaikilla muilla tuntui olevan sitä ennen jo; sisävessa, pesutilat ja sauna. Ja pyykkikone sisälle!

Ajalta ennen niitä. Kylpypäivä oli lauantai. Sauna oli sijoitettu alas rinteeseen sinne käveltiin kesät talvet läpeensä. Toki oli suihku... navetan maitohuoneessa, mutta ei siinä mitään suihkuverhoja, seinämiä ollut. Eikä sitäkään voinut käyttää joka päivä.

Pyykinpesu, enimmäkseen siellä saunalla. Kesät talvet... Suoraan sanottuna mitä Peto on kertonut niistä ajoista kun siellä pestiin ihan perinteisesti nyrkkipyykillä; paskamaista touhua. Pesukoneen hankkiminen totta vie helpotti sitäkin touhua. Tosin sitten se siirtyi navetalle... Ja pesukone sisällä. Luksusta.

Varmaan hyvä aika mainita ulkohuussista joka oli nerokkaasti rakennettu navetan yhteyteen? Päätyyn. Kylläpä vain ja sinne ohjattiin vieraatkin tarpeilleen.

Pakko muuten sanoa etten muista että olisin koskaan ihmetellyt sitä miksi esimerkiksi sukulaisilla oli vessa ja pesukone sisällä. Ja suihku ja sauna. Sen enempää kuin olisin koskaan kyseenalaistanut sitäkään miksi meillä oli sauna rinteessä. Miksi oli aina jäätyä käppyräksi kovilla pakkasilla sieltä tai huussista tullessa vaikka oli lämpimästi vaatetta päällä...  Enkä koskaan ottanut asiaa puheeksi kenenkään kanssa. Ennenkuin kaikki tämä pulpahti mieleen.

Lapsena hyväksyi tuollaiset asiat. Noilla oli noin ja se on kai hyvä. Meillä asiat on ja oli näin ja se on myös hyvä. Tottumiskysymys?

Mutten silti kaipaa saunareissua. Saunamakkaraa kylläkin. 83 Pala kuuluisaa sinistä foliossa kiukaan päällä ja kylmää mehua. NAM! Huussi on suhteellisen kunnossa edelleen ja siellä käydään kun on pitkä sähkökatko.

Pesutilat, suihku, sauna... sisävessa ja pesukone... silkkaa luksusta sanon minä! 8D

Kun aloitin koulun niin oli sähköt, väritelkka, jossa kolme kanavaa ja mustavalkoinen telkka kammarissa luulisin. Mikrokin. Ja radio. 83 Vaan mummin kotitalossa ei ollut sähköjä silloin, eikä siellä ole niitä vieläkään. Eihän siellä edes kukaan asu enää. joten kaipa sekin oli loogista. Mietin kyllä vieläkin miksei sinnekin olisi voinut sähköjä vetää? Kaiken varalta. Jos joku vielä jonain päivänä haluaisi asua siellä.

Jotenkin alkoi tuntua oudolle että miksi rakennamme taloja jos tulevat sukupolvet vihaavat niitä ja haluavat kuitenkin aloittaa tyhjästä jossain ahtaassa laatikossa jossain muualla, salaa syyllisyyttä potien. O.o’

Kaikki vaivannäkö... turhaan.

Eipä näy kelloa

Tänään jututin siivoojia lisää, mutta edelleen vastaus on “En minä tiedä.”

Joskus mietin, että millaiseen paikkaan olenkaan joutunut. Tänään kuulin aika karmeaa juttua siitä miten millaiseen pallotteluun työkaveri oli joutunut jonkun projektinsa kanssa. Sääliksi kävi sitä puolella korvalla seuratessa. Samoin kuin aiheella kamalia tapauksia aiemmilta työpaikoilta.

Mutta.

Mielessä käväisi sekin, että koskapa kaikki ovat niin kovasti en-minä-tiedä-mistään-mitään... ja se pelko ihmisten silmissä. En syyttele ketään. –Vielä.

Mutta. Johtopäätös johon tulin tänään oli, että ne jotka viime viikolla siivosivat ja ylipäätään olivat siivouksesta vastuussa jne jne... No, osa jäi lomalla viime viikolla. :/ Se, että tullooko ne sitten takaisin ensi viikolla tai viikolla sen jälkeen. Ainakaan näitten johtoporras ei tule takaisin ennen heinäkuuta. Jos sittenkään.

Kunhan nämä tyypit ilmaantuisivat hommiin, voisi taas kysellä lisää. Kummiskin aika rehellistä porukkaa siellä on tähän asti ollut hommissa, eikä ketään kiinnosta toisten tekemiset... Okei, ei ehkä ylistävintä taas mutta... sellaiseen johtopäätökseen olen tullu. Kun kellään ei ole käynyt mielessäkään että jos tietää muittenkin vuorot, tietäisi vaikka sen onko koneita miten vapaasti käytettävissä, sekä sen milloin joku on vapaalla ettei tulisi näitä; sen piti tehdä se mut se on lomalla, ei en tiedä mitä se on saanu valmiiks... tilanteita. Tollaset pelisäännöt pitäis olla, mut niitä ei jostain syystä siellä ole. :/ Niinpä kaikki onkin suurinpiirtein; mä teen vaan tätä hommaani, ei mun tartte tietää muuta. Mikä on aika… no perkele, väärinhän se on. :/ Sit ollaan arkoja piruparkoja kun joku tulee kysymään jotain. Sellanenkaan ei käy! =..=

Mulla taitais olla niin paljon pikku pikku parannusehdotuksia. x’D

Ehkä pitäisi olla konsultti. ^^’

Kaamea totuus...

On naurettavaa, että olen ollu töissä vasta vähän aikaa, mutta edelleen on aivan samat ongelmat kuin viimeksi kun olin samassa paikassa hommissa.

Jos olisin optimisti, mitä en onneksi ole, väittäisin ettei kukaan tiedä mitä minulle pitäisi tarkalleenottaen tehdä tai mitä hommia antaa. Kyttääkö ne taas sitä mun koulutusta, sukupuolta vaiko ulkonäköä vaiko mitä. =..=’

Ensimmäisen viikon selvisin sillä ,että hyvä kun sain jotain hommaa. Vähäksi aikaa ehkä mutta pääasia on että on jotain. Millähän sitä jaksaa painaa loppuajan? =..=

No, voite olettaa aika turvallisesti että digitaalisen taiteen laatu nousee uusiin rimoihin alkukesästä... ja tulee siinä samalla tehtyä taustatutkimusta pallonivelnukeista ja valopöydistä. x’D Samoin kuin loppupäivästä kierrettyä kaupungilla tutkimassa kaikkea antikvariaateista, kirjakaupoista, askartelukaupoista... arvelin sivistää itteäni vierailemalla jopa taidemuseossa, että...

Ei se ihan hukkaan mene. x’D

Ensimmäiset uunista ulos!

Miten sen muutoinkaan voisi sanoa? Myin ensimmäiset, omin pikku kätösin näperretyt korvikset. 83 Malli ei minusta vain ole mitenkään uniikki, että mietin kahdesti viitsikö uhrata asialle blogikirjoitusta.

Toivon, että korvisten ostaja pitää niistä. Siinä kaikki. Eikä hukkaa tai muutenkaan kaltoinkohtele niitä. x’D

Surullista, että se yksi jenkkikaveri rohkaisi, että siitä se lähtee. Meillä suomalaisilla vain kun on sanonta ettei yksi pääskynen tee kesää. Eikä se teekkään.

Miulla on ollu pari muutakin korvisparia myynnissä, mutta niiden kanssa ei ole onnistanut. Ehkä syynä ovat ÄOttomat kuvat ja voi olla että asiakas kauhistelee miten ohuella vaijerilla olen saanu ne kasaan. Pistän ne päreiksi, kasaan uudestaan, otan uudet toivottavasti paremmat kuvat ja katson seuraavan joutavan parin.

Jos saisin jonkun sellaisen ei niin mieluisan kaulakorun tehtyä, se voisi poikia hyvän kaupan. Vaan arvatkaapa huvittaako tehdä sellaista mikä ei ole itselle mieluisa?!  Ja sit kun on itelle mieluisa... no ei siitä sitten halua luopua. x’D

Pikkasen on karvat pystyssä vieläkin kun luin rivien välistä facessa, että kaveri haluis kudotun helmirannekorun... erehtyi bongaamaan miun ekat harjotuskappaleet. Kyl mä sen teen jos hinnasta sovitaan, mutta oon ollu hiljaa kun en osaa sanoa mitään että koska olis valmis. Piti purkaa se harjoituskappale että sain helmiä sitä varaa jos sitten teen sen korun. 8’D

Krääh tätäkin! Pelkkää harmia harmin perään!

Kostoviestejä kun ei järkeä enää ole

Taas tapahtuu. Eipä kuule ensimäiseksi olisi käyny mielessä että joku voi ottaa nokkiinsa jostain tälläisesta. Ja heittää sitten erittäin fiksusti ja aikuismaisesti kostoviestin galleriaani haukkuen meikää suuriinpiirtein kaikilla kliseisillä latteuksilla mitä nyt voi haukkumiseen keksiä; olet paska, kuvas on paskaa ja sä olet luuseri, devin suurin mulkku ja niin edelleen ja taidevaraskin vielä kaiken päälle.

Erittäin kypsää käytöstä...

Perkele, meikäläistähän ei varkaaksi nimitellä! >/ Tarkoitus lienee ollu saada mut pelkää sitä jotenkin, menettää kasvoni kaiketi ja antaa mun itsetunnolle kolaus niin että varmaan pistäsin pillit kasaan ja saisin masennuksen ynnä muuta. Arvarkaas mitä?

PIELEEN MENEE!

Mä kun en ole sellanen et tollasesta masentuisin, suurinpiirtein tollasta paskaa miun niskaan on kaadettu kouluajoista lähtien… miinus varkaaksi mustamaalaaminen. Juoruttu on. Paskaa on puhuttu.

Sellasesta moukaroinnista ei vaan auta murtua, sellasesta pitää tulla vahvaks ja kestää se. Kaikkein mieluiten hymyillen... se näkyy toimivan parhaiten.

Mitä siis opin. Ei kannata yrittää olla vitsikäs jollekin tuntemattomalle. Koskaan. Herkälle amerikkalaiselle ei myöskään koskaan, ikinä, mennä selittämään asioita, eikä varsinkaan oikomaan mitään käsitystä jonka se on jo ennattäny saada yhden lauseen perusteella. Varsinkaan aiheesta mitä oikeasti tarkoitin, mutta jonka tajusit selvästi väärin. Miksei? Siksi koska se vetää pultit ja kostaa sit parhaalla näkemällään tavalla nähtävästiki ja erittäin kypsällä, aikuisella tavalla.

Kavereitten kanssa mietittiin kyllä, että mistä näin herkkiä, ittensä naurunalaiseksi tekeviä draamakuningattaria oikein tulee. Ehkä se on kasvatuksessa joku juttu...

Avauduin jo eilen tarpeeks aiheesta. Jos se vielä jatkaa niin vedän kopiot noista mitä se on sanonut gallerian ylläpitoon ja pyydän kohteliaasti että mikään ei mielestäni oikeuta ketään levittelemään mitään perättömyyksiä ja herjauksesta. Siitä meinaan lentää ulos kuin leppäkeihäs, ellei käytäntöä ole muutettu sitten viime näkemän.

Kaikkeen gallerioissani oleviin kuviin on joko lupa tai se on alusta loppuun itse tehty. =..=’ Kaikki on kreditoitu. Kaikista ostetuista löytyy kuitti. Lahjaksi tehdyistä kuvistakin on lupa kysytty että hahmoja saa käyttää. =..=

Galleriapaikkoja miulla on ja tulee olemaan useempikin kuin vain yksi ja useammassa paikassa on samoja kuvia, että repikää siitä. Nikki on suurinpiirtein sama. ;3

Henkikulta höllässä

Tänään tuli opittua ettei kannata keikkua tuolissa, jossa ei ole neljää tukevaa jalkaa. Se meinaan keikahti kumoon, meikäläisen kanssa. Ilmalento ja löin niskani ja ehkä päänikin säilytyslaatikon kulmaan.

Koskee niskaan.

Ja sain kuulla Pedolta huutoa hajonneesta tuolista. Siitä meinaan taipu ne jalat sitten. ^^’’

Saa nähdä ollaanko sitä aamulla enää elävien kirjoissa ja jos ollaan niin millä kivuilla… En kyllä nähny elämän vilistävän filminauhana edessäni, sen sijaan siinä kaatuessa ja ku niska oli lootaa vasten toivoin vaan että kunhan ei mee niskat poikki niin on hyvä. x’D

Näkee sitten aamulla muistanko mitään tai ketään.

Ironista, iltapäivällä luin kaverin mailia, jossa tää siunaili et kylläpä miulle sattuu ja tapahtuu siinä määrin että pitäis ottaa tapaturmavakuutus. Onkohan olemassakaan sellasta vakuutusyhtiötä kelle kelpaisin asiakkaaksi? 8’D

Uuhi kaalimaan vartijaksi

Sisältää taas karkeaa ja luonnollista kielenkäyttöä.

Perjai oli taas hulluutta täynnään. Ihan vain siksi, että oli jatko-osa sille kuntotestille. Sen pitäisi ehkä olla niille, joita innostaa ja kiinnostaa koko juttu ja ennenkaikkea sen pitäisi olla vapaaehtoinen. Oli meinaan alusta asti tunne, että tässä vedetään aasia lieasta ja potkitaan persuksille. Ei se ollu edes mikään hauska päivä. -Siis kun oli se varsinainen testipäivä.
Pikemminkin; vittu-kun-tää-olis-äkkiä-ohi-päivä.

No, tää perjantai oli tulosten ruotimispäivä. Ainakin osittain. Miulta meni ohi korvien koko ruokavaliojuttu, kai siellä oli tarkoitus olla vähän siitäkin, mutta se vetäjä puuskutti eteenpäin kuin luotijuna kun hällä taisi olla kiire.
Enkä kyllä kuullu mitä se edes sanoi...  Siitä piti työkaveri taas kerran huolta. Kahteen asiaan voi keskittäytyä ihan hyvin, mutta kahden ihmisen juttujen kuunteluun ja kolmen asian seuraamiseen ei oikein enää ratkea. Saattaa tosin olla, että annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulo. Ei se oikeasti mitään mielenkiintoista ollut.
Yritin valita korusuunnitelmista mallia, jolla voisin osallistua yhden helmikaupan kuukauden kilpailuun. ;) En osaa päättää mikä olisi hyvä. <..<'

Nauroin kippurassa kun näin mitä siihen kuntotestipaperiin oli kirjoitettu huomautukseksi. Pitää syödä kaikki ateriat jotka eteen tulee. Minä ei ymmärrä. Onko siinä joku käänteinen psykologiajutska vaiko ihan vaan vittuilua mukana. Tiedän, että immeiset jos näkee miut omassa persoonassaan, ensimmäiset kommentit on; herrajumala! Miten toi voi kävellä?! Miten toi ylipäätään on kuivalla maalla?!
Jostain se akka oli saanut päähänsä, etten syö säännöllisesti ja jätän aamupalan syömättä? 
Asiasta kolmanteen, meikäläinen kyllä syö, aterioita en jätä väliin. En yhtäkään. Meikäläisen ateriakulku menee; aamianen ( heräämisen jälkeen, viikonloppun vasta kun on nälkä ), päiväruoka/työpaikkaeväs ( mielellään yhdeltä ), illtaruoka ( neljän jälkeen ), iltapala ( joskus yhdeksänkieppeillä ).
Vissiin pitäisi liikkua enemmän, mutta se taas tarkoittaisi sitä, että joutuisin luopumaan jostain. :/ Ja taas jäisi vähemmän aikaa harrastuksille.

Kieltäydyin kävelemästä. Sitäpaitsi tuli sellainen olo, että se on helvetin huono idea.
Vielä helvetin huonompi idea oli jättää aamulla aurinkolasit tuvan pöydälle. Kun lähdin töistä, oli jumalattoman kirkas keli. Oli mahdottoman huonoa kun piti silmiä siristää kävellessä, ja sitten pyörää tuuppiessa. En kahdannut taas käydä aurinkolaseja ostamassa. -Olisi pitänyt.
Luulin, että se kirkas valo oli paha, mutta pahempaa oli että rupesin näkemään maailman uudessa valossa. Punaisen ja mustan sävyssä joka toisella silmänräpäyksellä. Helpotti vasta kun aurinko katos pilveen hetkeks.

Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että en enää ikinä lähde minnekään ilman aurinkolaseja.

Rengasrikko maanantaina – mikä yllätys...

Kyllä tietää, että on taas maanantai. Tulomatka meni sateessa ja sadeviitta päästi veden läpi... Huppu oli lentää silmille koko ajan ja vettä tihkutti silmille, joten näkyvyys oli aikas huono.

Ei siinä vielä mitään, mutta siinä, että takapyörä alkoi tuntua oudolta paussietapin jälkeen... Siinä oli jo jotain. No, takapyörä tyhjeni. Siinä oli se jokin.

Työnsin sen sit olevinaan hyvään kohtaan todeten, että siinä meni viimesetkin ilmanrippeet mitkä pyörässä oli ja suhina vaan kävi. Oli pakko antaa periksi ja soittaa sitten Behemoth hakemaan. –Ja käymään rengastostoksilla...

Näyttäis taas Verrari II seisovan ylväästi ulkona. Hyvä, ei tartte aamulla kyytiä ruinata keltään tai värjötellä oottamassa koulukyytiä, joka tuskin ottaa maksavaa asiakasta kyytiin...

PS. Tuossa olisi päättäjille jotain askaretta, saada kelvolliset linkkavuorot jopa syrjäkylille, että taajamiin. Kaikilla pitäisi olla oikeus kelvolliseen joukkoliikenteeseen.

PSS. Päivä meni muuten aika hyvin. Tein myös kivoja löytöjä; Rumo Alimaailmassa, Paasilinnan Ihmiskunnan Loppulaukka, pieni rulla kontaktimuovia, pullonavain komealla kivellä ja nappeja...

Perjantai-ilta aikasessa?

Oottelin kyytiä kotiin kaikessa rauhassa kaupan odottelunurkassa. No eikös joku aivonsa ennenaikasesti luovuttanu sänkiveikko, siis yhtä lailla kaupan asiakas, pyörähti asiakseen sanomassa; nainen, laihduta. Miulta lennähti sammakkona takasin; sä ensin. Ei meinaan ittekään ollu mitään silmänruokaa se olio, että...

Korventaa vaan siksi, et se sälli ehti kadota pakastepitsoineen ja kaljoineen/lonkeroineen ennen kuin edes kuuli mitä sanoin ja olisin mielelläni ladannu lisää.

Saatana.

Tuketkoon verisuonensa pakastepitsalla tai kuolkoon omaan oksennukseensa. Se olisi erittäin yhteisöhyödyllistä. Vittu, mikä oikeus hernekepeillä on arvostella muita? Selvinpäin tai kännissä. Pudotkoon vaikka Pieliseen! Good riddance! Tervemenoa! Sellanen kohtalo tommosia ruokottomia pultsarinalkuja meinaan odottaa. x’D

Naamavärkki on hyvässä muistissa. Jos seuraava kerta tulee, kysyn kyllä et väijyykö se onneton mulkunjatke kaikkia pullukoita, vaiko satuinko vaan pistämään silmään ja otti aivoon, että siinä istuu liian iloisennäköinen pullukka...

Ruokkoamattomannäkönen, parinpäivän sänki naamassa, tumma ( tummat hiukset, tummat silmät ), olevinaan jotakin, mustat vaatteet, musta lippis, takki auki. Syyspusakka ja farkut. Tais olla tennarit, tai sit oli nahkaset kengät. Varmaan joku parikymppinen, ylipainon alkua, vatta pömpötti. Varmaan jotain 170 cm vähintään. Ääneltään semmonen töykeä euroopanomistaja.

Annan anteeksi vihamiehilleni, mutta muistan heidän nimensä/kasvonsa.

Villi arvaus oli et ei kukaan tommosta voi selvinpäin tulla sanomaan, asiakseen, että tais olla jo kalja pari otettuna pohjia?

Raavin, raavin, raavin, kinttuani raavin

Tuli huomattua etteivät kaikki dödöt ja suihkusaippuat ole miulle hyväksi. Melko varmasti on jälkimmäisistä kysymys, kun käytin muutamaa ( eri päivinä ) mitä olivat kauppareissuillansa ostaneet. Shampoota myös, kun tuntui, että aina kun kävelin kauppaan, unohdin kuin taikaiskusta ostaa vakkarishapoota. ( Pesen muuten normaalisti pääni tervasaippoolla jos sattuu kiinnostamaan. )
Vaan tuohon asiaan mitä seurasi kun käytin jotain sitruspesuainetta.
Rupesi kutittamana niin maan perkeleesti. Parina päivänä sai raapia koipiaan ja käsivarsiaan kun niitä kutitti niin maan perkeleesti. Muista paikoista puhumattakaan. -Kaikkiin ei edes kädet yltäny niin aika piru paha oli raapia. ( Kädet ei taivu selkään... ) Kainaloitakin pisteli ja kutitti ja totta hitossa meikäläinen raapiii... ja raapii...

Peilin edessä tarkastellessa tuli tehtyä se havainto, että kainaloista lähtee nahkat.

Ei siis passaa käyttää dödöä ettei tulehdu tai kuiva tai saa aihetta uuteen syyhyyn...

 Eikä passaa käyttää niitä pesuaineita mitä käytin pari viikkoa ettei tämä tästä enää pahene. -Tai ainahan sitä voi pahentua...

Sivuleikkurien jäljillä...

Sunnuntaina honasin, että vanhat sivuleikkurit alkaa olla aikansa eläneet kun tuli tarkasteltua leikkuupintaa, joka vaijeriin jäi. Olisipa vielä hienoa hiekkapaperia, vaan kun ei ole. Menossa oleva projekti on muutenkin päin persettä. –Se on liian yksinkertainen miun makuuni.

Miun pitää myös oppia räyhäävämmäks ja käyttämään kyynärpäitäni kuukauden työpaikassa. Nähtävästi homma toimii siellä niin, että sillä jolla on kantavin ääni ja taito kampittaa pää kolmantena jalkana juokseva ohjaaja, saa sanansa kuuluviin... Mie en sitten saanut kun vasta iltapäivästä. Kun kohteliaana arvelin odottaa, että ukolla on miullekin aikaa. Nähtävästi ei ollut. Vielä kurjemmassa asemassa oli ne kurssilaiset. Kyllä niitä pitäisi vahtia pikkaisen enemmän ja varmistaa, että aivan kaikki osaavat homman ja pääsevät jostain jyvälle. On vihonviimeinen tapa lätkäistä paperit nenän eteen ja kadota itse maisemista.

Allekirjottanut ei ole vieläkään selvillä siitä mitä helvettiä miun oikein pitää siellä tehdä. Kaksi viikkoa on mennyt siihen, että olen koittanut päästä selville lähestulkoon omatoimisesti Blenderistä, Inkscapesta ja lisänny gimppaustaitoja.

Tuli myös huomattua, että ohjaaja on aika pihalla siitä, että ei niitä piirtustuksia kyllä Blenderillä tehdä, vaan siinä homma tehdään kyllä AutoCADillä. Pitäisi lisätä vielä se repertuaariin.

Tänään sitten karkasin tuntia aiemmin... ei tarvinnut edes selittää miksi. Selitys olisi ollut; että ehdin käväistä askarteluliikkeessä ostamassa uudet sivuleikkurit. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä ITpoikien naamat. 8’D Aina parempi ettei tarvinnut ruveta selonteloa antamaan. Jos taas pitäisi selonteko antaa, eiköhän tämä blogientry kokonaisuudestaan sellaisesta käy.

Sitäpaitsi, kun on neljä ja puoli tuntia yrittänyt huvittaa itseään yrittämällä keksiä jotain millä huvittaa itseään koska mitään oikeaa työtehtävää ei ole annettu, eikä anneta vaikka miten pyydetään, on meinaan pyydetty ja vihjattu jo kaksi viikkoa, eiköhän tuo ala olla pienen paussin paikka. Pitää nähtävästi tosissaan koittaa kampittaa se halvatun ukko ja pistää seinää vasten, että jonkun homman saa. Sanotaan nyt vaikka niin, että tämä suuresti vaikuttaa siihen haluanko jatkaa seuraavan kuun samassa paikassa... Työkaverit on kyllä kivoja, mutta itse työ... mikä työ? Ha ha ha!

Niin ja asiasta parhaimpaan. 8’D Meinaan, että kiersin tunnissa parikin liikettä. Askarteluliikkeessä mopo karkasi käsistä. Sain muuten keijumuotin ( viimeisen, joka oli piilossa hyllyjen välissä ), jota olin haikaillu viime vuodesta asti. Ja leikkurit ( punaisilla päillä… hyi! ) ja pitkänokkaiset pihdit. >’3 Jaaaaa helmiä...

Sekä tiiliskivimäinen järkäle, jossa on aivan törkeän upeita mosaiikkitöitä, kortin tekoa, asetelmia ja sokerina pohjalla koristemaalausta. Ehdoton aarre. <3

Toivottavasti huomenna on järkevämpi päivä... Ai hemmetti, ei voi olla kun on kurssipäivä. =..=’

Puoliksi tyhjä vaiko puoliksi täysi?

Tältä se näyttää kun perunalastu pussin avaa. Puoliksi on ilmaa ja pohjalla sitten on sitä mitä paketissa lukee...

Tunnistan virheen kun teen sen kahdesti...

Jotenkin miusta vaan tuntui siltä, että tein taas isonkin virheen mitä pääsen katumaan heti kunhan uus työvuki alkaa. Tää on varmaan sitä katumusta sitten.  Mistä helvetistä mä repäsen motivaatiota loppuvuodeksi, hä? O..O

Se fiilinki iski jo viimeks et olihan se kiva homma parin ekan kuukauden ajan mutta sit iski se tuttu tympääntyminen, leipääntyminen, masennus ja vitutus et ei tää oo mun juttu. Opinko mitään? Eeeen nyt meen sinne uudestaan, eräänlainen masokisti kun olen.

Miun tekis niin mieli perua koko homma, hävetä  ja keksiä jotain aivan muuta. =..='

Joskus vituttaa olla kuin tabula rasa (tyhjä taulu), joka tietää pystyvänsä vaikka mihin ja osaa tehdä kaikkea, mutta ei joka tiedä mitä haluaisi tehdä tai mihin asti taidot, tiedot ja inuitio riittää. o..O'

Eikö enää osata nikkaroida?

Eikäääää! Kattelin juuri jotain niksipirkka goes remonttireiska ohjelmaa, jossa joku äijä kursi, jonkun pienoishyllyn kasaan liimalla, joka näytti olevan laadultaan samannäköistä kuin paperiliima täälläpäin. O..O’

Puhumattakaan miten ala-arvoisesti kiinnitti huopapalan puunpalaan. Rykäisi liimamällin keskelle puulevyä ja huovan pala siihen. Noin. -Ei tule pysymään pyhätöntä viikkoa. Käytössä huopa meinaan nousee liimaamattomista reunoista hiirenkorville.

Toisaalta, ei sitä ohjelmaa kai muuten mies vetäisi. =..=' Eikä sitä kai muutoin olisi täyteohjelmaksi valittu.

Kammottavaa haaskausta.

Apua, herätyskello puree!

Kattelin alkuillasta elokuvaa ( I, robot ) ja jossain leffan loppuvaiheilla hapuilin hyllystä kelloa, että näkisi paljonko kello mahtaa olla.

No, eikös vaan se pahuksen kello livenny otteesta ja tehny kamikazesyöksyn. Onneks osu oikeaan ranteeseen eikä päähän, mutta koski imakasti yhtä kaikki. Kuului vain kolahdus, helähdys ja älähdys. Nyt se sitten raksuttaa hieman epävireisesti ja ranteeseen koski vähän aikaa.

Se herätyskello ei ole mitään pilipalikamaa, jos ihmetyttää että miten sellanen pikkuvärkki voi koskea niin saakelisti. Se ei ole mikään pieni laitos. Se on kaksi kertaa normaalia herätyskelloa isompi ja wanhan ajan mallia. Ruutu lasia ja kaikki muu metallia. Hankin sen joskus vuosia sitten Biltemasta ihan vain siksi, että se oli jotain muunlaista kuin nykyiset pilipaliherätyskellot joiden ääneen ei edes herää.

Tämmöinen kapine. Painaa hieman alle 500 grammaa. –Asiasta toiseen, että Biltema ei enää myy näitä kapineita. O..O’ Liekö syynä kestävän kehityksen nimissä markkinakikka vetää täysin toimiva ja hyvälaatuinen värkki pois markkinoilta. Kuluttaa patterin ehkä noin neljän/kolmen vuoden välein. Noin. En muista vaihtaneeni patteria mokomaan kuin kerran tai kahdesti koko tänä aikana kun tuo värkki on ollut minulla. Niin, tämä raksuttaa patterivirralla, eikä ole vedettävää mallia. Parasta on myös isot numerot, että nekin erottaa aamuhämärässä ja unenpöpperössä. -Herättää takuuvarmasti paitsi minut, myös muun talonväen. 8D

Tämä on ollu miun uskollinen herättäjä vuodesta 2002.

Kenkädraamaa - taas

Sanotaan, että perjantai on pahin ja ainakin tänään se sanonta on ihan oikeessa. En tosin tiedä kuka se nyt niin väittää, että juuri se perjantai olisi se pahin päivä viikosta. Kyllä se normaalisti on maanantai ja keskiviikko kun kaikki menee päin helvettiä.

No, tänään on vaan ollu tuttua perhedraamaa ja tutusta aiheesta. Vaatteista ja kengistä taas. Plääh. Riittää, että vaatteet on puhtaat ja käytännölliset, vitut siitä miltä ne näyttää. Pedon mielestä tarvitten muka taas sitä ja tätä ja uudet kengät. Vittu, aina vaan niistä kengistä. >/

Erehdyin sitten kommentoimaan yhtä takkia, jossa sattui olemaan vyö, jotta miksi siinä pitää olla se vyö sitten. No, Peto kimposi heti, ei kuunnellut järkipuhetta, ei mitään, alkoi silmät leiskuen huutaa siitä miten mulle ei kelpaa vaatteet ( alasti en muuten juokse, mutta vähän sain sen kuvan että juoksen… ) eikä kengät ja miks juoksen rikkonaisissa kumikengissä. Sekä siitä miten mitta on tätä myöten täynnä.

Tää oli sitten taas sellanen hetki jolloin nainen sanoo ettei ymmärrä naista. O…o’ Toi logiikka oli meinaan aivan hämmentävää. Ei jumalauta tässä talossa voi sanoa yhtään mitään yhtään mistään kun se jo heti tulkitaan kaksintaisteluhaasteeksi. >/

No, munkin mitta on saman verran täynnä. Voisi se joskus olla tuputtamatta niitä omia vaatenäkemyksiään tänne päin ja ymmärtää sen verran, että hommaan itse mitä tarvitsen ja kun hommaan jotain niin vois ainakin pitää suunsa kiinni, jos ei miellytä ja hyväksyä tappio.

Pidän niistä kumikengistä. Ostaisin toisetkin samanlaiset jos Nokia viitsisi sitä mallia valmistaa. Ulkonäkö ei ole kaikkein esteettisin, pidin niitä itsekin etovina, mutta ne osoittautui hyviksi jaloille. Kestävät muuten pakkastakin eivätkä ole liukkaatkaan. =..=’ Sitäpaitsi, ihan sama se on mitä kotona on jalassa. Vai? O…o’

Minäpä sanon niistä yksistä talvikengistä, jotka on ehkä pari kokoa ensinnäkin liian pienet. Käsittääkseni talvikenkään pitäisi mahtua edes yksi pari kunnon villasukkia. No, eipä mahdu noihin. Ohut puuvillasukka on ainoa, mikä mahtuu. Montakohan kertaa miun on pitänyt kylmättää jalkani noitten saamarin kenkien kanssa kun on pitänyt tehdä tolle yhdelle pirulle mieliksi?

Sitten, jos laitan ne kengät jalkaan mitkä ostin. Ne “sukset”, joiksi Peto niitä niin mielellään nimittää ja haukkuu niitä aina. Anteeksi vaan, mutta ne on sellaise kengät ettei jalkaa kylmä ja pystyy laittamaan kahdet villasukat jalan lisäksi. Eikä kylmä jalat. Eivätkä ole raskaat.

Mutta kuunteleeko tuo yksi saatana? Eipä tietenkään kuuntele. Tuleeko kaikista naisista tuollaisia viisissäkymmenissä, että pitää saada se oma perse sullottua vaikka toisen kenkään, vitut sen mielipiteestä kuka niitä kenkiä oikeasti jaloissaan joutuu pitämään?

Kun otan ne “sukset” esiin, alkaa ihmeellinen ulina siitä, että “hävettää kun sä käytät tommosia suksia”. Entä sitten? Ne on mun “sukset” ja mun on jalkani ja pidän semmosia kenkiä kuin itse haluan ja sellasia joissa ei kylmä jalat eikä jalat tuu kipeiks, sellasia jotka ei purista, eikä hankaa jalkopohjia rakoille. >/

Saatana. Haukkaa multaa. =..=’

Joulu tuli, joulu oli ja joulu meni ja sitten pimeni

Ei siitä sen enempiä. Joulumieltä tai intoa ei juuri liiemmin ollut. Juuri kun sen luuli löytäneensä, no sattui se perhetappo ennen jouluaattoa. Karmea tapaus ja miksi juuri jouluna? O..o’

Sitten alkoi tulla uutisia siitä miten ihmisiä irtisanotaan juuri ennen joulua. Samaan syssyyn meni sitten sekin paperitehtaan alas ajo. Miksi juuri jouluna? Se on taas maassa hanki ja itsemurhaluvut korkealla, se niin mieltä kovasti ylentää…  Huomatkaa pureva sarkasmi.

Kuljeskelin vähän aattoiltana ulkona kun satoi lunta ja silloin tuntui se pikkanen joulun kipinä. Lunta satoi niin kovin rauhallisesti ja joka paikassa suurinpiirtein oli valoja joten kaunistahan se oli. Aattona kattelin leffan toisensa jälkeen suurinpiirtein. :3 Osa tuli telkasta ja osan katoin levyltä. Suosittelen joululeffaksi Rare Exportia. ;D

Se loppui sitten lyhyeen kun iltasanomat kertoi joulupäivänä uutiset Dallasissa, jossa joku joulupukiksi pukeutunut sukulainen oli ampunut sukulaisensa ja varmaankin myös itsensä. Melkoinen joulupäivällinen sekin. D:

En väitä, että joulun pitäisi olla tekopirteää jeesustelua. Jeesus ei edes välttämättä syntynyt jouluaattona, eikä joulupäivänä. Sekin on vakiintunut kirkon käsitys saada pakanajuhla adoptoitua uskontoon mukaan. –Varastihan kristinusko Saatanan jostain muinaismytologiasta aikoinaan. <..<’

Että hyvää joulua vaan!

Karmea totuus joulusta, olkaa hyvät.

Lahjojakin tuli. Eniten pidin Stephen Kingin Kuvun alla kirjasta, jota olen parhaillaan lukemassa. Pakollisina joululahjoina Pedolta sukat. Aina niitä pörrösukkia. Ukilta juhlapöydän kohvehteja. Varmaan ensimmäinen joulu, kun söin ne mukisematta, että eikäää taas näitä. Ne menivät kirjaa lukiessa.

Sain myös ihanan delffiinihuovan, suklaata. Behemoth tyytyi lahjomaan ja oikeastaan hyvä niin. Kaverilta sain huoneentaulun, joka piristää päivää, sekä kummitustuikun ja suklaata. 83

Annoin riimukortit ja itsetehdyn kaulakorun ja magneetteja. En oikein keksinyt mitään ja unohdin suklaan. D: Se kyllä toivottavasti korjaantuu jos muistan synttärit oikein. <..<’

Sitten vuottaa lähimaaston kavereita pikkanen paketti. Eivät ole vielä käyneet hakemassa. 8’D

Niin ja sain myös kuvalahjan yhdeltä kaverilta. Pitää tehdä jotain kivaa takaisinkin päin. Vaikkei me olla oltu kovinkaan paljoa juttusilla viimeaikoina. Ehkä se on oma vika, mutta en ole kovin sosiaalinen.

Myrskyrintama osui PK-seudulle... ja tämä ei tarkoita pääkaupunkiseutua, halvatun citysnobit, tiistaina ja keskiviikkona. Tiistaina oli hyvä kun olin juuri päässyt sanomasta ettei tällä seudulla ole vielä myrskynnyt, eikä sähköt menneet.

Vähän ennen neljää alkoi tapahtua. Sähköt meni ja sitä katkosta kesti 3 ja puoli tuntia. Ei sinällään huonosti, on joskus ollut pari päivää, mutta se oli joskus kesällä. Meillä saattoi olla pahuksenmoista onnea kun muutamat tutut olivat saaneet sähköt takaisin vasta seuraavana aamuna yhdeksän aikaan. Puhumattakaan millainen mäihä on käynyt, jos maassa on vieläkin noin 30 000 taloa, joissa ei ole sähköä ollut sitten… maanantain…?

Kynttilät ovat loistokeksintö. Puulämmitteinen uuni vielä parempi. Paitsi, että se lämmittää talon, siinä voi myös valmistaa ruuan. Jos siinä on vierellä puulämmitteinen hella niin aina vain paranee. 8D Ja mikäli puhelinlinjat eivät ole maassa, on lankapuhelin mitä mainioin. Se kun ei tarvitse sähköä. ;D

Tosin, parasta olla helkutin varovainen niitten kynttilöiden kanssa. Poltetaan lautasen, tai muun palamattoman alustan, päällä ja tuikut paksuihin laseihin tai purkkeihin. Eikä niitä jätetä palamaan ilman vahtia.

Yrittäkääpä insinöörinketkut kehittää kännykkä, joka pystyy samaan. Ei dynamoa, ei pattereita, ei akkua, ei aurinkopaneelia… Sanotaanko näin, että aurinkopaneelilla latautuva kännykkä on hyvä keksintö pelkästään siellä missä aurinko paistaa suurimman osan aikaa vuodesta. <..<’

Uutta vuotta en odottele suuremmalla innolla… Ensi vuonna saadaan toinen toistaan hullumpia maailmanlopun ennustajia ja varmasti myös joukkoitsemurhia. Onhan toki aika paskamaista, jos mayat olivatkin oikeassa ja tunnettu maailma lakkaa olemasta 23.12.2012. Sääli, ettemme koskaan saa tietää, taikka uutta mayakalenteria.

Lumiukon viimeiset hetket…

Peto toi miulle joskus marraskuusn lopulla suklaalumiukon ja suloinen lumiukko olikin pitkään paketissa… Sitten iski se hillitön suklaanhimo ja…

No, melkein tippalinssissä ja anteeksi pyydellen söin lumiukon. D:

Au, kun sattuu…

Tänään kärsitään eilisestä avunannosta. Tuli nimittäin nostettua kaverina painoa, joka ei ole kevyimmästä päästä. Kyllähän sitä silloin kannatteli, vaan tänä aamuna herätessä... Kipua hartioissa sen verran, että käsivarsia ei kunnolla pysty nostamaan eteen, eikä taakse, eikä sivuille ilman irvistelyä ja vaikeroivaa tuskanparahdusta, joka pakostakin karkaa…

Peto keksi huutaa miulle kun ihmettelin kun on samannäköisiä lamppuja liuta, että en sekottele niitä. No, se tietysti ihmetytti suuresti kun vaikka lamput oli identtisiä, niin toisessa oli pikkunen hihna ja toisessa helkutin iso. Että ei muka Peto erota niitä toisistaan ja miun on syyt jättää ne lampun siihen ja suoria helvettiin ja miten ruuanlaitto on taas vaihteeksi perseestä.

Uskomatonta, mutta totta, on olemassa ihmisiä, jotka vihaavat ruuanlaittoa mitä käsittämättömistä syistä. Sitten se keksi vetää siihen eilisen kauramannavellin, josta kommentit kuului, että ei kuulemma maistunut. –Asiasta kolmanteen. Jos teette kauroista tehtyä mannavelliä; älkää terästäkö sitä tuoreella pinaatilla. Makukokemus on vinkeä. –Ei tosin niin vinkeä, ettei siihen totu.

Mutta jos talossa on yksikin herkkänahkainen, joka ottaa kaiken kommentoinnin henkilökohtaisena loukkauksena ja käyttää sitä toista vastaan vähiten odotettavassa tilanteessa… Älkää tehkö tai sanoko mitään, vaan pitäkää turpanne kiinni. =..=’

Ihan kuin keskiviikko ei olisi jo siinä kipuineen karvoineen tuskallinen. Piti vielä käydä keskiviikon tyypillisin onnettomuus. Tilanne meni niin, että ilmaannuin iltapäivätorkkujen jälkeen ison lautasen kanssa. -Olin tehnyt aiemmin päivällä itelleni lihasuikalekastiketta ja nuudeleita. Ja söin sen pesässäni. No, hiippailin tokkurassa tuomaan sitä lautasta tiskialtaaseen. Peto kyykki jotain tiskialtaan ääressä ja arvelin olevani tarpeeksi kaukana. No, ilmeisesti en ollut, enkä ennättänyt reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Peto kimposi pystyyn ja löi päänsä siihen lautaseen. Auts. En pyytänyt anteeksi, vaikka olisi pitänyt. Se akka olisi kuristanut minut ja keksinyt kuitenkin alkaa syyttämään, että tein sen tahallani. –Mitä en muuten tehnyt!

Helkutti. Miksi aina käy niin, että kaikkein pahimman vahingot ikinä tapahtuvat vahingossa? O..O’

Keskiviikkojen kämmejä ja tuhovoimaa ei pidä aliarvioida.