Käsityöläinen on käsityläinen unissaankin

Viime yönä näin vaihteeksi värikästä unta. Aika monena yönä on ollut vaikkas mitä, mutta laiskistunut kun olen niin en ole jaksanut kirjata niistä puoliakaan. Tämä on kuitenkin vielä tuoreessa muistissa.

Matkasin kaupunkiin jälleen jossakin bussin ja junan mallisessa leijuvassa härvelissä. Ne kulkevat eräänlaisen kiskohärvelin varassa ja ovat suhteellisen äänettömiä.  Sitä ennen olin ostamassa matkapilettiä jostain matkahuollontapaisesta. Maisemat mitä kattelin ikkunasta muistutti vähän mitä Uimaharjun silllalta on joskus ohimennessä tullu nähtyä, mutta vain etäisesti.

Kävelin kaupungilla tuttavassa seurassa eräänlaisessa ostoskeskusmaisessa valtavassa hallissa, kun siinä meni joku mieslauma ohi. Porukan lyhin äijällä oli lyhyt kalju ja yhtä ruma kuin Juoppohullun päiväkirjan näyttelijä. Se tarras käsivarteen ja rupes meuhkaamaan mistä olen saanu päälläni olleen puseron. Mistä kaupasta niitä saa. Seisoin siinä vähän hölmönä, miettien että vedänkö päin näköä vaiko en. Kaverit siinä vieressä hermostui myös. Tiedostin siinä, että kyllä paidan printti on omaa pikku kätösteni käsialaa. Sitäkö se meinaa? Siitäkö se meuhkaa?
Yhä useampi ohikulkijakin pysähtyi siihen kattomaan, että mitä siinä oikein on tekeillä. Totesin sille tyypille siinä hiljaa, että ihan oma printti on.
Se katto meikää päästä jalkoihin. “Sä teet niitä? Teet itse?!”
Ohikulkijat mutis siinä kanssa, että voiko noita tehdä itsekin.
Sanoin, että joo. Niin teen.
Tätä tyyppii kiinnosti seuraavaks tietää, että painanko useamman ja paljonko maksaa. Mietin siinä, että mitä helvettaa, että tuleeko mulle hommia. No, sehän meni siitä vielä oudommaksi kun se äijä rupes riisuu huppariaan kysellen, et onnistuuko painohomma siihen.

Sanotaan nyt näin, että iltapäivällä lueskeltu Tattoo Idean T-paita osasto tais kiinnostaa alitajuntaani vielä enempi kuin itteeni. <..<’

Minä ja Muumit

Tänään löytyi kadonneen muistin rippeitä aika yllättävästä paikasta. Nythän on niin, että totta kai jotkut ovat pahoittaneet mielensä muumielokuvasta.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin lapsena kun lainasin kirjastoautosta ( sellaisia oli minun nuoruudessani, tiedä onko enää kun ovat ajaneet kaikki palvelut säästöbudjetilla alas )Muumi sarjiksia. Ne oli muistaakseni jotakuinkin A4 kokoisia ja aika paksuja eepoksia ja niitä oli kiva lukea.

Sitten televisioon tuli tämä jokaisen suomalaisen tuntema Muumisarja. Juurikin tämä anime. Se josta suomisensuuri naksi kolme jaksoa koska niissä oli mm. muumipeikko esitti kuollutta, merirosvoja ja sellaista… no, lyhyesti parhaat muumijaksot sensuroitiin kokonaan pimentoon. Olisi joskus hyvä, jos Muumi animen näkisi ihan alkuperäisellä japanidubilla ja kaikki jaksot ilman sensuuria.

Mutta… sarjakuvat vs. tämä anime. Inhosin sitä pentuna juuri sen takia ettei se ollut niinkuin sarjakuvissa oli. Oikeasti, on vieläkin kiusaantunut olo kun joku kavereista hypettää katsoneensa Muumeja lapsena ja tykänneenäs kuin hullu puurosta ja miten pe-lot-ta-va Mörkö oikein oli.

Olisivat lukeneet sarjiksia. Kyllä ei oikein vieläkään tee mieli katsoa Muumeja. Katsoin kyllä ne sensuroidut ja niistä pidin.

Niin siinä sitten kävi, että…

Joskus, kun asiat alkavat rullata, siihen kyytin tuskin ehtii. Puolen vuoden päästä voin päivittää CV:heni seuraavaa; toiminta apuohjaajana ja avustajana.

Eihän sitä kyllä moni varmaan usko, että sellainen on käynyt, mutta kun niin kävi. O..o Olen itsekkin kuullut tarinoita siitä, että jos sopiva immeinen kävelee työpaikalle, sellainen saattaa saada työn heti eikä viidestoista päivä. Pidin niitä työkkärin propagandana aina näihin päiviin asti, jolla vain pyritään herättämään toivoa pitkäaikaistyöttömissä.

Nyt siitä on sitten ihan omakohtaista kokemusta. Tulin, tein ja sain töitä. Veni, ago, accipio labor. Luulisin, mutta en osaa taivuttaa latinaa, mutta kaiketi tajuatte mitä ajan takaa. ^^

Työ pitää sisällään samaa mitä melkein teen jo nyt, mutta siihen päälle avustajan/apuohjaajan paperityöt, matkustelua toisessatoimipissä tuuraamassa osa-aikaeläkeläis ohjaajaa ja sen sellaista. Päälle pitää opetella kantapäälapun neulomista, halusin tai en. No, ainakin oppinen vihdoin neulomaan sukat... tai ainakin niihin kantapäät halusin sitä tai en. x’D

Sanotaan nyt näin, etten edes villeimmissä kuvitelmissa uskonut, että saisin tuon homman. Puhumattakaan, etten oikeasti ole voinut kertoa näitä ilouutisia aivan kaikille. Näin “anonyymisti” se hoituu, sillä harva osaa yhdistää henkilön ja nickin. Vielä harvempi osaa yhdistää nickin ja blogin. En tasan rupea avautumaan näistä ilouutisissa devissä. En! Kuittaan korkeintaan, että joo olen nyt kiireinen kun on enempi töitä. Sellaista missä saatan olla hyvä ja mitä osaan tehdä. Piste.

Tai kertomaan samaa paikkaa tavoitelleelle et; joo mie sain sen paikan sitten. Ei helvetti, siinä saa elinikäisen vihamiehen aivan varmasti. Kun se olin minä joka sille siitä paikasta puhui ja sain sen siitä innostumaan ja hakemaan sinne. Sillä oli vielä niin kiire saada tietää siitä paikasta, ettei edes kiinnittäny huomiota mitä muuta kirjoittelin, tivasi tietoja siitä työtoimenkuvasta. O.o Juu, ei mitään. Eipä kestä. Ilo auttaa ja näin. Taisi vain olla oma lehmä aika syvällä suossa siellä, että viis siitä mitä kaverille kuuluu. Ko. käytös on aika paheksuttavaa, eikö?

Mutta, näillä näkymin voin vain kuvitella sitä kateellisten puolituttujen määrää... puhumattakaan siitä vittuilun määrästä kunhan huhut alkavat lennellä. Huhut siitä, että miekin olen saanu töitä. Juu, se on nyt heiltä pois tämäkin. Tuntuupa niin uskomattoman kamalalta taas.. Plääh! Itte ovat soppansa keittäneet ja siinä kerran haluuvat lillua niin lillukoot sitten.

Duunarin hommina on ollut tehdä erilaisia käsitöitä ja niitä on saanut puuhata vapaasti oma halun mukana ja siitä olen pitänyt. On saanut kutoa, ommella, tehdä helmitöitä ja sellaista, mutta on hyppyytetty tekemään kaikenlaista. En tiennyt osaavani koristemaalausta lainkaan, mutta.. maalattuani leikkiviä kissanpentuja, sydämmiä ja murattia tulitikkutelineitten koristeiksi... no, nähtävästi osaan sitten sitäkin jonkun verran. -Ei aiheesta kertovan kirjan osan ja tekniikoitten silmäily sitten hukkaan mennyt. Opisin tietty enempi jos vielä lukisin sen osan askartelukirjaa, eikö?

Luulisi olevan jo sinällään pelottavaa miten kykenee omaksumaan uutta pelkästään katsomalla vaihe-vaiheelta kuvia, ilman että tarvitsee tekstiin tutustua yhtään sen tarkemmin ellei mielenkiinto herää. x’D

Öljyvärit ja akryylit. Seklainen tuputustekniikka ja maalaus. Pahoittelen shaissea kuvalaatua, mutta parempaa ei tule, ei näillä välineillä ja valaistuksella. D:

Ps. Kannattaa vilaista Myrkkyputelin puolelta koko teline ja ne muut. Arvelin koota sinne jonkun “työtehtävät” hakusanan alle noita.

Ihaahaa ihanaa troijalaiset ratsastaa osa 1

Tänään oli sitten se päivä kun Behemoth muisti viimein sovittua kaverinsa kanssa, että nyt viedään Uku katsomaan sitä niitten konetta ja mahdollisesti korjaamaan mokoma.

Tein sen virheliikkeen, että edes ajattelinkaan ongelman olevan jotain helposti hoidettavaa, hetkessä ohi olevaa. Toisaalta, jos se olisi ollut hetkessä hoidettavaa, sehän olisi kai jo osattu korjata, eikö?

No, viksuna asentelin vanhaksi menneen antiviruksen pois ja kokeilin asentaa avastia, joka asentui kyllä, muttei suostunut päivittämään itseään. Service Pack 1stä ei tietenkään ollut kukaan talossa toisinaan majaileva nuorempi ikäpolvi edes älynnyt asentaa.

Mietin siinä, että tämäpä outoa. Asensin pois ja kokeilin uudestaan. Siinä vaiheessa arvelin, että nyt asennetaan pari spywareohjelmaa ja koneenputsausohjelma ja katsotaan mitä ne saa hyrskettyä. –Sikäli kun ne vain toimivat.

Kyllä ne toimivat. Lopputuloksena oli noin kolmisenkymmentä töhnää; jäljityskeksejä ja muuta kivaa. Ja kolme troijalaista. D:

Siinä vaiheessa rupesin jo miettimään, että elleivät ne troijalaisperekeleet ole syynä siihen etteivät antivirusohjelmat päivity ja ettei mikkisofta lataa päivityksiä. Tässä vaiheessa päivä oli mennyt jo puoleen.

Töhnät on suhteellisen helppo saada pois ja käyttämällä oikeaa selainta ja pitämällä siinä suodatinlisäosaa ei niitäkään töhniä tule.

Aikaa paloi siihen, että ajoin skannausohjelmat täysillä läpi edes kartoittaakseni missä mennään ja mitä pitää tehdä. Töhnät lähti, troijalaiset jäi, vaikka en ( ehkä ) karanteeniin suitsittiinkin. Ongelma oli edelleen, se, että vaikka ne olevinaan karanteenissa olivatkin, niiden luomat estot jäivät.

Ripustin hanskat naulaan kolmelta. Siltä erää. Piti selvittää troijalaisen häätöä aivan kaikessa rauhassa, vaikka talon emäntä mukavaa juttuseuraa olikin ja pikku koira sydäntemurskaaja nappisilmineen. Oli pakko pyytää anteeksi. Ja ei, en ole raudankova ammattilainen näissä hommissa. Mutta tämä koetteli jo olematonta ammattiylpeyttä.

Mutta ei meikää voi tyhmäksi haukkua kun sentään sain selville missä vika on. –Ja ounastelin jo, että mitä asialle pitää tehdä.

Troijalaisiin saattaa auttaa pelkästään vikasietotilassa ajettu Antimalware ohjelman ajo. Vaikeampiin Windowsin uudelleenasennus tai järjestelmän palautus. –Josko sitä ei tarviis tehdä. Niin mitäpä format c:/ ei korjaisi. ^^’ Mutta jos löytyisi keino välttää sitä. Onhan tekniikka kai kehittynyt jo, eikös?

Kysyin sitten illalla asiaan vihkiytyneeltä kaverilta apua. Tehokkaampia troppeja troijalaisten suitsimiseen kuin mitä itsellä oli tarjota. Antivirus LiveCD korjauslevy… se oli todella uutta. O.o’

Pelottaa lievästi sanottuna ajatellakin miten aikaisin aamulla revitään sängystä ylös ja pitää olla taas menossa. D:

Ellei vikasietotilassa ajettava antimalware skannaus ja sen päälle LiveCD:n hörskytys auta, on pakko kehoittaa viemään kone ihan ammattiauttajille. Tosin heilläkään ei ole sen kummaisemmat rohdot tähän tautiin. –Paitsi Windowsin uudelleenasennus. ^^’

Modernia taidetta

Ei vaineskaan… vain meikän läppärin näyttöhän se siinä. Saamansa tällin jälkeen. Kieltämättä itkettää aika tavalla.

Näin käy kun masiina putoaa keikuttuaan urheasti kiikkerällä telineellä, samaan aikaan kun eräs nimeltämainitsematon tyyppi kuunteli musiikkia.

Vauriot: Näyttö menee uusiksi. Kaikki muu toimii. Puolet näytöstä muuten toimi, hetkellisesti.

Otetaan selvää voiko tuon korjata/korjauttaa. Voiko sen tehdä itse ja mistä saadaan varaosa. Tilataan varaosa ja asennetaan jos vain suinkin voidaan. Siihen asti, käytetään Pedon konetta.

Lamppujen vaihtoa

Tänään siivosin pesääni ja paikallistin lisää sellaisia kirjoja joita tuskin osaan edes kaipailla ja päätin vaihtaa kattolampusta ( kamala moderni hökötys ) pari palanutta polttimoa. Ei mitään kiirettä, kahdellakin valaistus on vielä todella hyvä silloin kun sitä tarvitaan. x’D kyllä mie pidän lampuista ja valoista, mutta huomaan aika usein miten vähällä valaistuksella pärjään. Ainakin toistaiseksi.

Saan koko ajan kuulla porukoilta vittuilua, että manaan näköni. Mjoo... ehkäpä. Kummastuttaa kyllä, että mie alkaisin jo silmälasi-iässä mut näkö pelaa vieläkin. O..o’ Hämärässä myös. O...o’

Mutta joo, aletaan eksyä aiheesta.

Siis päätin vaihtaa ne polttimot. Niistä nyt sen verran sain kuulla Pedon draamaa siitä, että kun on niin perhanan paha ostaa oikeenlaisii polttimoita. Polttimossa on numerot ja vattimäärä. Nykysissä pakkauksissa on päällä jopa kuva ja mitat et minkäkokoinen polttimo ja ne samat numerot siinä paketin kyljessä. Mikä siinä on vaikeeta?! Varsinkin jos vielä säästää aiemmasta paketista vaikka kannen tai koko perhanan pakkauksen et varmasti osaa ostaa samanlaisen paketin mukaan missä on samat numerot. Mutta kun ei...

Takaisin siis lamppujen vaihtoon. Mietin sitä viimeistä polttimoa vaihtaissa, että onkohan se nyt varmasti se polttimo, kun ei se näyttämyt palaneelta. Peto tuli sopivasti esittelee Behemothin lahjaa ja pikkasen kauttarantain tais olla jotai vihjailuu et haluanko samanlaisen ja testattiin sitten että mikä se toinen polttimo oli. Vaihtoa ei tietenkään pidä suorittaa sillon kuin virrat on lampussa eikä myöskään vaihtaa lamppua heti ku virrat on päällä. Vaan odottaa siinä tovin. No sen odotushetken aikana käytiin mielenkiintoinen keskustelu.

Peto: Et oo sit kattellu noita hyllyjäs et onks sulla jotain mitä voisit antaa pois tai mikä joutais pois.
Uku: Mitä?! Antaa?! Ilmatteeks?!
Peto: * hajoo totaalisesti * Niin... myydä.

Ei että oisin ahne paska, mutta vieläkin on  hyvässä muistissa ne kerrat kun on hyvää hyvyyttään antanu jotai kamoja. Mitään en kyl ole pyytäny vastineeks, sen ny pitäis olla sanomattakin selvää et palvelus palveluksesta. Mut kun ei. Ei sitten. Onks se ny hyvää hyvyyttään enää jos siitä tulee näin jälkeenpäin niin paska fiilis? O.o Sellanen anteliaisuutta ja hyväsydämisyyttä hyödynnetty ja hyväkskäytetty olo.

Mistä päästään siihen et kerran ois pitäny yhdelle kaverille pitäny suurinpiirtein ilman antaa yks kirja. Tinkaamisen jälkeen hinta jäi aika alas. Kuuntelin kauhulla ku se mainitti et mullahan näky olevan yks sarjis myynnissä mikä kiinnostais sitä. Sille en myy ellei maksa sitä mitä siitä pyydän. Piste.

Nyt rupes sit korpeemaan myös yks joulu, jolloin luovuin hyvää hyvyyttäni pääkallomukeistani ku arvelin piristää muita niillä. Ois pitäny myydä ne ennemmin ni olisin itteki saanu jotain siitä. =..= Mitäs mä muuten sain? Olikohan joulun jälkeen joko samana vuonna vaiko vasta sitä seuraavana, paketti vanhaks menneitä marmeladeja ja löytyyks multa leffoja lainaan.

Nom nom nom. Kylläpä lämmitti mieltä.

Että semmoista. Lamput tuli sitten vaihdettua ja kämppä siivottua. Tuli ragetettua ja mietin et kyllä se on aika siivota taas ihmissuhteitakin.

Että oikein hyvää Joulua!

Kyllä se vaisto kutinsa piti

Olihan siinä meikän vaistossa sitten taas perää…... Postilaatikossa ei kuitenkaan ollu odottamassa saapumisilmoitusta kaverin paketista, vaan kaverin paketti. 8’3

Ja ihana joulukortti. Predator-aiheinen tällä kertaa. x’3

Puuttuu enää tieto siitä missäpäin Suomee meikän kännykkä reissaa ja mistä iivan tiirasta se on haettava…...

Ps. Uusi kännykin on lähempänä kuin arvasinkaan. Tästähän on tulossa jännä päevä.

Deja vu ja sen tietää kun se osuu kohdalle

Sellanen hetki illasta, kun yksi oudoimmista ja itteeni liittymättömistä enneunistani on käyny toteen. O..o’

Nyt kun se sitten on toteen käynyt, se ei oikeasti tuntunut miltään ylläriltä, mut suoranaiselta vittuilultahan se kuulostaa jos nyt sanois; joo, mä arvasin. Ei tullu yllätyksenä. Pitää siis vähän teeskennellä yllättynyttä.

Näin pari vuotta sitten unta kavereistani ja se viesti jonka siinä unessa sain, on sitten käynyt toteen. Piste.

Okei, yksityiskohtia ei voi kertoa kun ne liian henkilökohtaisia. Ei minulle kuitenkaan vaan asianoamisille. En kertonut unestani, enkä aio siitä mitään tämän isompaa numeroa tehdä.

Ja yleensä unien viestit meinaa päinvastaista kuin todellisuudessa vai? Mut pääasia on etteivät keksi sotkea meikää yhtään mihinkään välienselvittelyyn. Toivosin oikeastaan et jonkunlaiset puhevälit edes säilyis, vaikkei mitään muuta säilyiskään.

Tämä ei tule tavaksi

Sähelsin vaihtaa Pedon välillä tarkistaessa verhot Ukin puolelle. Nyt siellä on kirkkaat ruutuverhot eikä mikään tullut alas. 8’D

Vaihdoin myös yhdet verhot kammariin ja mietin, että vaihdanko myös oman puoliskoni verhot. Annoin jäädä.  Outo mieliteko kun vaihdoin lakanoita, että montakos tyynyliinaa tarvitsenkaan.

Olin hypistelly aamulla niitten verhojen yläkappaa ja laskemoin että siitä varmaan ehkä saa hyvinkin neljä tyynyliinaa, jotka “sopii sisutukseen” kuten vitsailin. Ja mä perhana menin ja saksin sen yläkapan...

Ei kaduta, en olisi sitä kappaa käyttänykkään mihinkään muuhun. Mutta se käyttötarve koitti hieman aiemmin kuin olin arvellut.

Siitä riitti tosi hyvin neljään tyynyliinaan. Ja vielä ompelinkin ne. O..O  En ruvennu sitä suuaukon käännöstä niihin tekemään vaan ihan helpoimmasta päästä.

No, tuli sopivat. O..o’ Ne sopii todella hyvin yhteen verhojen kanssa. * hirtteistä naurua * Kun rupesin miettimään, että kurautan ommella kaksi pienempää täkkiä yhtene että saan sellaisen kunnon pakkastäkin.

Piti istua alas. x’D

Tarinoita ihmisen sanoinkuvaamattomasta julmuudesta :(

Tänään aamupäivällä erehdyin jäämään tuijottamaan suomalaista murhamysteerisarjaa. Tunnustan, että katson joitain rikossarjoja mielenkiinnosta ja siksi että niistä voi oppia vähän ihmisen synkemmästä puolesta, joka on sairas ja raaka, ei tunnu tuntevan mitään rajaa.

Jakso oli surullisenkuuluisa uunimurha, jossa oikeasti kaikki esitetyt faktat puhuivat sen puolesta että alkoholiongelmainen, äärimmäisen väkivaltainen ja mustasukkainen mies hakkasi ja alisti vaimoaan minkä ehti kunnes lopulta muurasi tämän elältä uunin muuriin. Luultavasti poltti murhatyön aikana käyttämänsä vaatteet ja mahdollisest polttamalla hävitettävät todisteet uunissa, hautasi loput maatumaan.

Hän kielsi poikaansa kulkemasta tiettyihin huoneisiin ja vahti tätä koko vierailun ajan. Esitti jotain epämääräistä äidin katomaisesta, muttei itse tehnyt mitään aloitetta katoamisilmoituksesta missään vaiheessa, vaan sen tekivät naapurit, jotka huolestuivat vaimon katoamisesta.

Ainakaan aviomiestä ei vaimon katoaminen surettanut, se tuntuu olevan varma.

Siinä olisi pitänyt ottaa huomioon myös se, että mies oli usein uhannut vaimolleen, että tappaa tämän. Uhkaus tuskin on ollut tässä tapauksessa mitään suunpieksentää, kun pieksäjäisiä kerran harrastettiin siinä talossa muutenkin.

Oikeastaan on mielenkiintoista sekin, että sama äijä lainasi 75-rikosromaania ennen vaimon “salaperäistä” katoamista. Ei voi olla mikään sattuma tai hetken oikku.

Oma pieni mieleni punoi tapahtumista skenaarion, joka voi olla hyvinkin tuttu. Perheriita, vaimo on saattanut vihdoin saada tarpeekseen miehestään on saattanut vaikka uhata poliisilla jonkun nöyryytyksen jälkeen. Sen jälkeen on voinut tolla tappelu, nainen on voinut menettää tajuntansa. Ehkä mies on siinä kauhistunut ajatusta, että on todella tappanut orjansa, jota on vuosia rääkännyt mielipuolisella ilolla. Hän tietää pojan olevan tulossa vieraisille. Poliisille hän ei ainakaan tunnusta, koska linnaan hän ei taposta lähde. Hän saattaa tiedostaa, jos se oli onnettomuus, ettei kukaan usko sitä.

Uuninvalu on kesken, hän keksii uuninvalua ja “ruumista” katsottuaan oivallisen keinon hankkiutua kiipelistä. Kaikki tarpeellinen on varmasti käden ulottuvilla. Hän hävittää ruumiin muuraamalla sen uuniin. Vaimo ei kuitenkaan ole ruumis vielä... vaan tajuton. Hän tukehtuu kuoliaaksi sementin sisällä. Miestä alkaa piinata syyllisyys. Hän saattaa hävittää vaatteensa polttamalla ne uunissa. –Kitkeränhajuinen savu.

Käsittääkseni kuolonkangistus ei tule aivan heti? Joten mies ei välttämättä ole huomannut vaimon olevan elossa?

Kun tekstiiliopin tunnilla poltimme vaatekuitja niistä pienistä tilkuista tuli aika kitkerää ja pahanhajuista, paksua savua... Jos pienestä 2cm x 2cm tilkusta tulee sellaiset ödöörit, mitä mahtaa tulla jos polttaa kapallisen vaatetta? O.O’

Toinen vaihtoehto totta kai on että mies päätti vihdoin hankkiutua ryyppyputken päätteeksi vaimostaan kerralla eroon ja pakotti tämän elävänä makaamaan uuninmuuraukseen. Vaikuttaisi olevan niin perisuomalainen narsistitapaus kaarrellessaan kysymyksiä ja kiistäessään kaiken.

No, kun ruumis löydettiin. Joka sekin tuntui olevan silkka sattuma, vaikka perheen poika arvelikin aivan oikein asian laidan. Varmaan myös murhaajan. Lapsen vaisto... älkää ikinä aliarvioiko sitä. Täytyy myös ihmetellä sen aikaisten viranomaisten haluttomuutta ryhtyä toimeen jo silloin kun he saavat suorastaan kirkuvan vihjeen.

Sitten, mitä tekee Suomen oikeuslaitos kun vihdoin näytti siltä että rikollinen saa rangaistuksen, vapauttaa hänet totta kai. Perustellen että rikos on vanhentunut. –Niinkin raaka ja kuvottava kuin tämä.

Koko tuomio kaatui siihen ettei muumioituneesta ruumiista paljastunut väkivallan merkkejä! Voi herranen aika! Itseköhän se nainen on päättänyt sinne uuninpohjalle käydä makaamaan lähes sikiöasennossa?! Miehet marsistako ovat taas olleet asialla?

Nytpä näitä onkin hyvä pohtia kun syyllinen on päässyt livahtanaan kahdesti. Teon tehdessään ja kuollessaan. =..=

Motiivi? Mustasukkaisuus. Omistushalu. Silmitön raivo vaikkapa sitä kohtaan, jos vaimo oli aikeissa lähteä ja jättää.

Eniten minua ihmetetti, kun tuli lukaiseeksi pari foorumia miten jotkut saattoivat puolustella selvää syyllistä syyttömänä. O..O Siksi ettei jossain tapauksessa ole pitäviä todisteita, ei tee kenestäkään syytöntä. Varsinkin jos talossa on kaksi ihmistä ja toinen katoaa salaperäisesti ja myöhemmin löytyy samasta talosta kuolleena ja toinen alkaa käyttäytyä enemmänkin kuin epäilyttävästi. Joillain immeisillä vain ei hälytyskellot soi. =..=

Missä olet muusani?!

Tänään kummastelen sitä minne on kadonnu luova kirjoittaminen. Joskus pari vuotta sitten tikkasin tekstiä kuin ei mitään ja nyt kun kerran on pakottanut itsensä olemaan miettimättä tarinoita... tilanteita.

Nyt harmittaa!

Jotain pientä tulee kyllä mietittyä mutta se katoaa useimmiten ennen kuin saan sen paperille. Tai no paperille ja paperille. Virtuaalipaperille. ;D

Pitäisi aloittaa taas... ja jatkaa aiempia juttuja. Masentavaa, että Unohduksen asteroidi alkaa olla aivan nimensä veroinen. x’D

Fanficistä muuten sen verran, että sitä on kiva kirjoittaa ja jouduin maanantain palaverissä selittämään siitä vähän. Lyhyseti mitä se on. Villi arvaus on että blogiani mulkkaavat osannevat sisäistää seuraavan esimerkin parhaitan kuin minkään muun mitä voisin ikinä selittää;

Eli, sanotaan nyt näin että haaveilet vaikkapa unelmien Salkkarijaksosta ja päätät kirjoittaa sellaisen. Se on fanfictioni.

Selkeää, eikö?

Fanficillä ei myöskään voi ansaita rahaa. Toki voi yrittää jos luulee pärjäävänsä lakimiesarmeijalle.

Onko se hauskaa?

Totta kai on. Miksei olisi? Varsinkin sitten kun on päässyt yli sarjan hahmoista, omista suosikeista, tuntee hahmot ja paikat. Olipa sarja siis mikä tahansa. Masentavinta mitä löytyy ovat ne kuolaus/suitsutusficit joilla joko paritetaan hahmoja toisillee, oma hahmo suosikkihahmonsa kanssa ja suitsutetaan suosikkihahmojen paremmuutta ja ylivertaisuutta. Homma vedetään pipariksi myös kirjoittamalla hahmoista sellaiset mitä he eivät ole. O.o’ Ja ylihyvällä omalla hahmolla... ja sillä tympeällä minä-persoonalla.

Maailmaan mahtuu muutakin kuin MINÄ-persoonasta kirjoitettu tarina. –Kerronkin siitä seuraavan kerran kun tekee mieli valittaa jostain. =..=

Lukukokemuksiin toki vaikuttaa omat mieltymykset.

Pakko kirjoittaa jotain pari riviä. Mietin myös yhden tarinan tuomista sarjakuvamuotoon. Se kyllä on sarjassaan jo kolmas sitä laatua ja pelkkää suunnitelmaa vielä(kin).

Kirjoittajan kammo, writer’s block, lähtee kirjoittamalla. :/

Riivattu radio?

Olin tänä aamuna jännän äärellä. Päätin heti herättyäni että Natsulle vaihdetaan silmät. Eli nukkekustomointia aamiaiseksi. Söin jotain ja sitten rupesin puuhastelemaan siinä peruukin poiston ja ruuvimeisselin kanssa.

Kuten aina, radio on päällä suuren osan päivästä kun olen kotona. On se yksi hyvä kanava, josta useimmiten tulee suhteellisen kuunneltavaa musiikkia ja ohjelmatkin on jees. Samaa ei voi aina sanoa muista kanavista mitä on joutunut kuuntelemaan.

Mutta sinne jännän äärelle...

Radiossani on usein kummia häiriöitä, kun haluan kuunnella Radio Rockia ja se kuuluu tasan yhdeltä taajuudelta... ja siihen vaikuttaa sää ja kaikki muu, että miten hyvin se kuuluu.

Joskus kuuluu todella huonosti, joskus hyvin. Välistä tulee häiriöitä ja välistä saattaa lakata kanava kuulumasta kokonaan. Sellaista normijuttua siis?

No, tänä aamuna iski ne häiriöt. Tuntui, että radio huimeni täysin. Välistä kuului Rockin aamuohjelma, väliin häiriöt, väliin jotain saksankielistä ohjelmaa, taas Rockin aamuohjelmaa ja taas jotain saksalaista. O..o’

Mitä taas Natsun silmiin...  onnistui.

Ensimmäiset uunista ulos!

Miten sen muutoinkaan voisi sanoa? Myin ensimmäiset, omin pikku kätösin näperretyt korvikset. 83 Malli ei minusta vain ole mitenkään uniikki, että mietin kahdesti viitsikö uhrata asialle blogikirjoitusta.

Toivon, että korvisten ostaja pitää niistä. Siinä kaikki. Eikä hukkaa tai muutenkaan kaltoinkohtele niitä. x’D

Surullista, että se yksi jenkkikaveri rohkaisi, että siitä se lähtee. Meillä suomalaisilla vain kun on sanonta ettei yksi pääskynen tee kesää. Eikä se teekkään.

Miulla on ollu pari muutakin korvisparia myynnissä, mutta niiden kanssa ei ole onnistanut. Ehkä syynä ovat ÄOttomat kuvat ja voi olla että asiakas kauhistelee miten ohuella vaijerilla olen saanu ne kasaan. Pistän ne päreiksi, kasaan uudestaan, otan uudet toivottavasti paremmat kuvat ja katson seuraavan joutavan parin.

Jos saisin jonkun sellaisen ei niin mieluisan kaulakorun tehtyä, se voisi poikia hyvän kaupan. Vaan arvatkaapa huvittaako tehdä sellaista mikä ei ole itselle mieluisa?!  Ja sit kun on itelle mieluisa... no ei siitä sitten halua luopua. x’D

Pikkasen on karvat pystyssä vieläkin kun luin rivien välistä facessa, että kaveri haluis kudotun helmirannekorun... erehtyi bongaamaan miun ekat harjotuskappaleet. Kyl mä sen teen jos hinnasta sovitaan, mutta oon ollu hiljaa kun en osaa sanoa mitään että koska olis valmis. Piti purkaa se harjoituskappale että sain helmiä sitä varaa jos sitten teen sen korun. 8’D

Krääh tätäkin! Pelkkää harmia harmin perään!

Mysteereita näyttelyssä ja conissa - uni

Palataanpas nyt sitten tiistai-keskiviikko yöhön. Ensinnäkin tuntui kestävän aamuyöhön asti että sain unenpäästä kiinni ja heräilin vähän väliä. Sitten kun lopulta sain unenpäästä kiinni olin kiertämässä näyttelyä, joka käsitteli Roope-Setää. Se oli joku kaksi kerroksinen ( tai useampi kerroksinen rakennus ) koulu tai joku vastaava ankea harmaa valoisa tila, jossa näyttely oli kahdessa kerroksessa. Olin kiipeämässä näyttelyn toiseen kerrokseen, kamera mukana. Oppaan ääni kailotti jostain alakerrasta taitelijoiden nimiä, Don Rosa mainittiin.

Seuraavassa hetkessä hypistelin myyntipöytien tuotteita ja tuotelaatikoita, figuurilaatikoita ja huomasin kierteleväni conissa. Tila oli kovasti samankaltainen, mutta tällä kertaa oli piitkä käytävä. Kaikkialla puheensorinaa, väkeä ja no sellaista kun coneissa on.

Seuraavaksi olin pimennetyssä urheilusalissa tai sen tapaisessa, valaistus siellä oli sellainen show valaistus ja katsojien puoli pimennetty, katsojilla oli telttoja siellä tai jotain katoksia. En tiedä miksi. Olin vissiin harhaillu porukasta erilleen ja tunnistin tosielämästä että olin kaverin, sen tyttökaverin ja yhden koulukaverin ja nettikaverin kanssa siellä. Joku niistä tivaamaan, että mihin olen oikein harhaillu, muut että ainahan se harhailee ja leikinlaskua siitä. Salin show sisälsi tanssia, vaikka mitään musiikkia ei kuulunutkaan.

Paikkaa en tunnistanut missään vaiheessa, että mikä ja missä. Ihmettelin sitäkin että miten se nettituttu, jos se oli se, mitä ihmettä se siellä teki.

Seuraavassa hetkessä seisoin tutkimassa ruumista. Se oli taas tapettu cossaaja. ( Sarjassaan toinen. ) Nainen luultavasti, mustat pitkät hiukset. Tämä oli pukeutunut mustaan lolitarjoilijattaren asuun verkkosukkineen, röyhelöineen, esiliinoineen päivineen ja tapettu viiltämällä kurkku ja leikkaamalla kädet. Ruumis makasi nurkkaan lyhistyneenä, omassa veressään ja sitä verta oli kaikkialla siinä ruumiin ympärillä. Kaikki ympärillä kiljuivat hysteerisinä. Olin juuri tullu siihen tulokseen että miten hänet oli tapettu ja odoteltiin varsinaista poliisia paikalle eristämään alue…

Ja eikös hemmetti Peton sotahuuto; etkö ala hereillä kaikunu ja pirstonu koko unen juuri kun se alkoi olla kiinnostava? =..= Joskus toivoisi, että näkisi nämä unet kokonaan.

Mikäli tämä on esimmäinen kerta kun törmäät minuun ja minun uniini... tämänkaltaiset unet ovat minulle sieltä normaalimmasta päästä. x’3

Sitten vielä yksi pahanilmanlinnun toilaus

Peto sai hepulit tänään kun tokaisin kun oli suomalaisten kolmoislähtö hiihdoissa ja selostajat lataamassa toivojaan suomalaisten ennakkosuosikkiin, että ei tule pärjäämään. Niin eikös se lentäny persiilleen ensimmäisessä kunnon mutkassa? O..o' Sain sitten kuulla, että tattista vaan pahanilmanlintu, että olisit ollu hiljaa niin ei tuotakaan olisi tapahtunut.

Mitä? Piloillaan minä sen sanoin! Ihan totta! Kävi kyllä sellanen millisekunnin tunne että se piti vain sanoa, mutta ei tollanen kerran elämässään oikeassa vielä mitään ennustajaa, profeettaa muuta sellaista tee. <..<'

Onko se nyt sitten minun vikani että se eukko kompuroi siellä mutkassa ja sotki itse oman suorituksensa omilla virheillään?

Peto on itte aivan samanlainen pahanilmanlintu.

Korteista katsottua

Tänään tutkin mitä oraakkelikorteilla oli asiaa. Korttien leiska oli tälläinen;

Kävi mielessä kun tuli 7 korttia, että koitanpa huvikseen yhtä riviä lotossa noilla. Ihan vain siksi, että voin ja siksi, että kai ihmiset lottonumeroita päättäessään arpovat niitä vaikka millä muilla, hullunkurisemmillakin menetelmillä.

Mutta lyhyesti. Ensimmäinen kortti on nainen. Ohjeistuksen mukaan kortti kuvastaa kysyjää, jos tämä on nainen. Nainen näyttää rauhalliselta, mutta pitkästyneeltä. Hän ei kuvasta inhoa tai tunnu huolestuvan sitä, että sika jota hän hajamielisesti rapsuttaa, voisi tahrata kauniin leningin. Aivan kuin hän olisi täydessä tällingissä mutta ei paikkaa minne mennä.

Seuraavassa kortisssa ovat pääsossa pilvet. Pilvellä ratsastaa itämäinen onnentuoja, lohikäärme, joka sylkee kidastaan nokipilveä. Apina istuu rannalla, kädessään pallo tai hedelmä, sen pään päällä istuu punainen lintu. Molemmat katsovat lohikäärmettä. Koska seuraava kortti on ohjeen mukaan ns. hyvällä puolella, uutiset mitä ovatkaan, ovat hyviä ja tilanne on parannus nykyiseen. Kortti edustaa hyviä ja huonoja tapahtumattomia tilanteita, jotka ovat edessäpäin. Apina vaikuttaa kiinnostuneelta, että lohikäärme lentää ilman halki, aivan kuin karkottaakseen jotain. Se nimittäin näyttää aika sotaiselta.

Seuraava kortti, kuu edustaa salattuja voimia, psyykkeen voimia, vaistoa ja sielua. Se lupailee menestystä, tunnusta ja ellei peräti ylennystä. Kuun alla on lammaspaimen, jonka koira herättää nokosilta. Kuu vartioi ja valaisee loistollaan yön pimeyden ja viihtyy pimeydessä, seuranaan tähdet ja muut taivaankappaleet. Hän on piittaamaton siitä mitä maan päällä tapahtuu, se ei kiinnosta häntä lainkaan.

Seuraavassa kortissa on upea purjelaiva, joka kyntää merta vierellään valas, tai valaanpoikanen. On pakko olla aika julmetun iso laiva, jos se näyttää valaan rinnalla niin isolta. On selkeää ja selvästi hyvä päivä. Kortti lupaa matkaa ja lupaa vaurautta ja työtä. ( Sopiikin toivoa! )

Seuraavasa kortissa on näkymä japanilaisesta huoneesta, jossa upeaan kimonoon ja geishakampauksinen nainen hoitaa liljaa. Naisen luona lentää myös yöperhonen. Kortin ikkunassa on myös onnentuoja; karppi. Kortti kuvastaa kotia ja perhettä, sekä rauhallisuutta. Sekä seksuaalisuutta. Miksei se voisi kuvastaa nykyaikana harrastustakin ja rauhoittumista? Sitä ettei työpaikan huolia tuoda omaan kotiin, vaikkapa ja sitä, että joskus on hyvä rauhoittua.

Seuraavassa kortissa on aatelisnainen, ellei peräti prinsessa tai kuningatar, yksin tornissa, joka on pienen pienellä saarella keskellä ei mitään. Tornin ympärillä lentelee esihistoriallisia liskoja. Hän katselee merelle, tai kohti toista samanlaista tornia? Mistä sitä ikinä tietää? ( Saman kortin povasin kaverille joskus mutta eri syistä. ) Torni kuvastaa auktoriteettia ( arvovaltaa ), mutta myös yksinäisyyttä ja eristäytymistä. Pitkää ikää ja tulevaa eroonjoutumista. Kuin myös johtajuutta. Mistä tulikin heti mieleen; että jos ikinä pääsee huipulle, joutuu siellä olemaan yksin.

Viimeisenä korttina on itseään ruoskiva munkki. Kortti kuvaa riitoja ja epäsopua. Kortista tulee epäilemättä mieleen, että siinä podetaan niin pohjatonta syyllisyyttä. Katolinen kirkkohan opetti keskiajalla, että kaikki mitä ihminen tekee ja ajattelee on syntiä. Ihmisen tulisi hyväksyä vikansa, ymmärtää itse vikansa ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Kun jokin menee vikaan, ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Naurisojan Napsut ja Harpatin Hupsut

Peto löys tänään vanhan päiväkirjan, joka oli virunu säiden armoilla puuvajassa ties mistä. Kannet ovat homeessa ja sivut vettyneet, mutta teksti luettavissa ja sivuilla ei homelaikkuakaan. Vaan silti on nokka tukossa ollu koko päivän. -Varmaan tulossa kipeäksi. =..=’
Muistikirja oli ruskeakantinen, pystyssä olevaa A4ljää isompi. Sivut kellertävät, viivat.

Vietettiin Pedon kanssa hetki miettimällä nykyisiä mustekyniä ja papereita. Ei nykypäivänä varmasti saisi paperia säilymään niin kauaa. -Tai niin vedenpitävää mustetta. Joka todella on ollut vedenpitävää. Ei haalistumista, ei yhtäkään kohtaa, että muste olisi levinnyt.

Mutta ukkini menneisyydestä löytyy sellainen kummastus kuin urheiluseura Naurisojan Napsut. Saa nauraa. Urheiluseuroja oli muuallakin. Harpatissakin oli omansa, Harpatin Hupsut. x’D
Tiedän sen, että ukki ja mummo taisivat molemmat olla mukana ja ukin naapuriin talonsa rakentanut ukin veli. Perhehistoriaa ja paikkakuntahistoriaa. Vau.

Peto tiesi sanoa, ettei ukki koskaan paljoa mainnut asioita. Eikä kertonut mullekaan koko seurasta, että sellainen oli olemassakaan. Varmasti niistä hetkistä olisi ollut paljon tarinoita, mutta nythän niitä on myöhäistä kysyä kun ei ole ketään jolta kysyä. Kun ihminen kuolee, miksi kaikki hänen tietonsa pitää kuolla myös. =..=’

Mahtaakohan enää olla elossa yhtäkään seuranystävää tai jäsentä, joka näiden urheiluseurojen toiminnasta tai olemassaolosta tietäisi?
Olisi pitänyt vilkaista viimeistä pöytäkirjaa, jossa saattoi olla käsiteltävänä seuran loppu. Sen jälkeen oli vieraskirjamuotoinen sivu, jossa oli lista nimiä muistelutapahtumasta. Nimiä tainnut olla kuin jotain viisitoista enintään. Pienimuotoinen tilaisuus. -Voi vain kuvitella miten pieni yhdistys se on aikanaan ollut.

Tiedän muuten myös paikan missä seura ja kylän lapset Pedon aikoina ja sitä ennen pelasivat pesäpalloa. Luonnon helmassa vanhalle kanavalle mennessä on luonnonmuovaama pieni puuton ja sammaleinin tasainen aukio. Se on kai siellä vieläkin. Huudan jos se on raivattu tai sen paikalla on joku perhanan kesämökki. =..=’

Ei että olisin urheilusta kiinnostunut, mutta pidän vanhoista tarinoista. :3

Korteista katsottua: tiistain kaupat

Luin muuten myös maanantai-iltana korttia nukkekauppoihin liittyen. Parista kortista muistan vain puiston, vuori karhun ja pöllöt.

Puisto edusti julkista paikkaa, yhteisöä ja mitä tahansa paikkaa missä nyt paljon ihmisiä liikkuukaan, sekä sitä että tilanne josta kysytään meinaa sitä, että monta ihmistä sekaantuu siihen.

Päättelin jo aiemmin, että tulee kilpailua siitä huutokohteesta, johon tykästyin. Ikinä ei pitäisi päästää itseään sille asteelle. Taannuin. Kamalaa. Tai sitten se on mitä on olla naisellinen nainen? Kamalampaa!

No, useampi ihminen sekaantui siihen huutoon, kuten sain huomata tiistaina päivällä.

Vuori edusti estettä. Sellaista estettä jonka yli tai läpi vain on käytävä, että pääsee eteenpäin. Se myös edustaa voimakasta vihollista. -Kuinka ollakkaan.

Sellainen oli tiistain aamun huutaja. Nielin oman ylpeyteni ja löin viimeisen niitin omaan arkkuuni ja sain haluamani.

Pöllöt jotka lupasivat hermostumista, kiirettä ja murheita, uutisia ja puhelinsoittoa, siinä missä vanhoja naisia.

Hermostuminen ja kiire menivät aivan nappiin! Heräsin tiistaiaamuna virkeänä kuin peipponen ja sähelsin Noelin ( nukke ) silmämekanismin parissa, vahtasin kelloa ja laskin tunteja kaupan kiinni menoon, tulostin kalenterin ja kiirehdin ostamaan nuken heti kun näin jonkun korottaneen hintaa aamutuimaan ja esittäneen kysymyksen, että jos hän ostaa sen sillä hinnalla myykö myyjä huudon?! Onneksi ehdin siihen. Surin myös sitä että meni aika kalliilla. Nyt ei ostella mitään vähään aikaan ja iltapäivällä surin ukkia kun kirjoitin siitä urheiluseurasta.

Karhu edusti voimaa, valtaa ja vaurautta ja on hyvän onnen kortti. Edustaa myös voimakasta vanhempaa ystävää, isoisää, ex-miestä tai rakastajaa.

Nukkekaupoissa meni hyvin, jos jäi epäselvää. ^^'

Ukki oli myös puheenaiheena, kun vilkaisin Napsujen pöytäkirjaa, jossa ukki oli mukana. Ukkini oli eläessään tervaskanto ja varustettu karhun jääräpäisyydellä. Läpi mentiin vaikka harmaasta kivestä.

Tupatarkastus

Pedolta taitaa olla muisti menossa. Se käväisi miun pesässä päivällä otattamassa korviksestaan rihmankappaleen kun ei itte sitä saanu pois ja kuittaili miun pojista. Laski ne taas olevinaan ja oli muka niin kauhuissaan että... Eikä muistanut montako poitsua miulla on. ( Poitsut = nukkeja siis, joukossa vain yksi tyttö. )

Ikävä kyllä, poitsut eivät ole päässeet lisääntymään viime vuodesta. Viime vuonna piti kyllä tulla helmikuun aikoihin, mutta jouduin luopumaan ajatuksesta ja työnsin sitten aina vaan tuonnemmaksi. Tänä vuonna kuitenkin sitten. Synttäreiden kunniaksi ja viime vuoden takia... Tulipa sitten mitä tuli ja kävipä miten kävi.

Kumma että se huutaa niistä, vaikka ehkä enemmänkin pitäisi laskea kirjat ( ne on lisääntyneet ) ja leffakokoelma ( vannon, että se kasvaa itsestään! ) Mutta ei... Syy on kai siinä, että kirjat ja sellaiset on helppo ymmärtää. Figuurien kerääminenkin ehkä. Mutta muu harrastelu... helmityöt ok, näpertely ok, piirtäminen ok...

Aasialaiset pallonivelnuket... menee sitten yli. Sellaisia ei ollu Pedon aikana ja se miettii mikä niissä voi kiinnostaa meikää. Kyse on kummiskin eri asiasta kuin jostain perhanan barbienukeista. –Pakko muuten nostaa hattua sille yhdelle sedälle, joka on kerännyt barbeja huoneet täyteen. Kokoelma vetää hiljaiseksi kenet tahansa.

Oma suhteeni ko muotinukkeihin ja sen lukuisiin kopioihin. Rikkoutuneiden barbien määrästä päätellen, on helppo muodostaa kuva mikä oli niiden kohtalo kun sain niitä. Säästin muistaakseni vain kolme. Toisen koska se ei ollut mikään barbie, Marinan ja yhdestä Barbiestä kustomoin hiiren! 8’D Löysin yhden leveäharteisen barbienukken sängynalta yhdessä Marinan, Kenin ja Paulin kanssa, sen polvet oli auki ja naama sutussa ja hiukset aivan kamalassa kunnossa. Taisin heittää sen pois. Marinan pään irrotin ja mietin  että laitan sen ehkä joskus uuteen uskoon; annan sille obitsukropan alle. –Ja hautasin Kenin ja Paulin takaisin sängynalle. x’D Vintti puolestaan on kai täynnä jalkapuolia barbienukkeja ja niitä kopiota. Ja se kolmas nukkekin taitaa yhä olla siellä. Samassa muovipussissa josta löysin kadonneet turtlesfiguni. En nähnyt tarpeelliseksi ottaa silloin sitäkin mukaani alas. Pitäisi kai hakea se, jos se pussi on enää siellä. <..<’ Sillekin voisi laittaa uuden kropan ja uudet hiukset ja kenties maalata koko komeuden zombieksi tai joksikin.

Nykyisin en pidä barbeista. Minusta ne ovat yksinkertaisesti aivan kamalia. Ja niiden kopiot sitten?!

Mutta bjd:t, eli aasialaiset pallonivelnuket tekivät vaikutuksen heti ensimmäisestä kerrasta kun näin valokuvia niistä. Oivallus siitä, että nukkea voi muokata mieleisekseen syttyi. Samoin kuin oivallus, että nuken ei ole mikään pakko olla barbiemallia, vaan se voi olla persoonallinen ja näyttää törkeän komealta.

Oivalsin myöskin nukkekuvia katsoessa, että on törkeän kauniita ja komeita nukkeja ja että haluan ainakin yhden sellaisen. Niinpä sitten mietin ja pari vuotta ( taisi mennä viisi ) ja etsin nukkea, jonka haluan. Taisi kyllä käydä niin, että ensimmäinen nukke löysi minut. Satuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. :3

Kauhistelin kyllä aluksi Dalin, Taeyang ja Pullip tyyppien pää-kroppa mittasuhteita, mutta silti menetin niille sydämeni. –Eivätkä perhanat anna sitä kylmää kivimöykkyä takaisin. x’D ( vitsi ) Ja sitten saapui Sunny. Ja viime vuonna Yatsu. Kävi mielessä että olisin nimenyt Yatsun ukin mukaan, mutta se taas olisi nostanut palan kurkkuun joka kerran. <..<’

Olisin saanut tänä vuonna kropan Chalkia varten, mutta tiukka budjetti on tiukka budjetti ja joku muu ehti ensin. Aivan samoin kävi yhden kirjan kanssa, jossa olisi ollut ohjeet meikkaamisesta ja vaatteiden ompelusta ja kiristämisestä. ( Pallonivelnukeilla kroppa pysyy kasassa naruilla, joita pitää kiristää. )

Itellä on taito hyppysissä ja ohjeet mistä luntata miten kaavamitat lasketaan ja miten kaavat piirretään. Eikä se edes vaikeaa matikkaa ole, eikä viivojen mittaaminen ole ongelma. Ei vain haluta vielä. Eikä se siihen jää. Osaisin myös vääntää kaavan suunnitelman malliseksi. ( Peruskoulutus on vuosien takainen vaatetusalan pukuompelija, repikää siitä! )

Pysti, jota ei saatu hengiltä

Että mä olen vihannu tota koristetta siitä asti kun sain sen. Muistan hämärästi et oisin saanu joltain sukulaiselta lahjaks joskus kun olin pieni. –Taka-ajatuksia voi itse kukin vaan arvailla...  Suunnittelin, että tuhoan sen vähin äänin, mutta päädyin piilottamaan sen. Niin hyvin, että lopulta unohdin koko penteleen hirvityksen!

Kyllä olen hyvän kasvatuksen saanut, että olen kohtelias jos jotain saan, mutta tämä... Jos tämä pistää nyt karjumaan suoraa huutoa tukelena-huutoa, eikä tota kärsi edes silmissään nähdä... mitä se oli parikymmentä vuotta sitten? O..o’

Luulin kai sen kadonneen ja tuhoutuneen, mutta...

Vaan... Sehän menee niin, että minkä taakseen piilottaa, sen vielä jonain päivänä edestään löytää, eikö totta? Eikös se sitten löytynyt jossain välissä siivotessa paikkoja perinpohjin. Kyllä pääsi kauhunkiljahdus silloin. Peto halusi sen vitriiniin, vaikka se on senkin mielestä ruma.

Mielessä on käynyt että sen voisi pistää kiertolahjaksi jollekin pahaa-aavistamattomalle sukulaiselle, yrittää myydä... tai lahjoittaa jonnekin missä ilmaista arvostetaan. Suunnitellaan edelleen mitä sille tehdään. Hajottaminen on vihonviimeinen keino sillä listalla.

Kaikkia kyllä askarruttaa kysymys; mitä on pystin suunnittelija vetäny tuollaisen kammotuksen luodessaan? Mietin sitä itsekin. <..<’