Eikö oikeasti ole mitään?

Työkkärissä oli puheenaiheena se onneton kurssi, jolla olin sekä taivuttelu perustamaan osuuskunta. Sekä mahdollisesti myös liittymään osuuskuntaan, työharjoittelukokeilu sellaisessa unohtamatta.

Sekä takertuminen ompelijan perustutkintoon. Taas kerran. * syvä, pitkä huokaus * Se on jotain mikä saa aina ne pienet angstiverenpainesakarat jyskyttämään ohimolla. Siellä ei varmaankaan enää lue sellaista pikku noottia, että haluaa tehdä jotain muuta ja pystyy moneen muuhunkin kuin ompeluhommiin.

Oli joku paikka, joka tekee palkintoja ja hakee käsillä tekijää. Luultavasti kassalle ja kaivertamaan. Pitää kuitenkin kysyä millainen työtoimenkuva on. Paikan kotisivut valaisevat osaltaan työtoimenkuvaa joka on osaltaan pelkkää kaivertamista ja pakkaamista. Kyllä sitä tehdä voi, mutta taidot, nekin vähäiset mitä on, menevät tuossa työssä hukkaan. -Tosin voisin oppia käyttämään kaivertimia. 8’D

Alan vahvasti epäillä lukeeko siellä aiempia muistiinpanoja kiinnostuksistakaan enää. =..=’

Nähtävästi siellä ollaan vielä enempi tuuliajolla ja hakuammunnalla kuin mitä itse olen. Mielestäni elämä on liian arvokasta ja liian lyhyt nyhrättäväksi yhden ja saman asian kimpussa kunnes kuolema korjaa, varsinkin ellei todella nauti tekemästään työstä.

Asioita joita ei voi ymmärtää

Osa 66 000 x 99 000 jotain sinne tänne ja tuonne.

Olen huomannut, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat tahallaan ymmärtää asioita väärin.

On myös ihmisiä, jotka tahallaan tai silkkaa typeryyttään tekevät asiat päin honkia alunperinkin. Vanhan kansallissanonnan mukaan menevät perse edellä puuhun.

Uku + facebook

Siinä on syynsä miksi yleensä sanon kaikille “ei ole”, jotka kysyvät; “onks sulla feisbookkii”.  Kyllä mulla sellainen on ja ei, se ei todellakaan tarkoita, että hyväksyisin kavereikseni kaikki, jotka sen nyt sattumalta löytävät. En edes tutustumismielessä tai kohteliasuuttani. Muutama sukulainen ja ne oikeasti hyvät kaverit.
Miksi helvetissä kukaan ylipäätään haluu hyväksyy kavereikseen ventovieraatkin ilman, että koskaan tietää ketä ne on? O,o’ Puhumattakaan, että mistä voit olla satavarma, ettei nämä henkilöt joita et koskaan ole tuntenut ja joita et myöskään koskaan tunne, kalastele tietojasi facebookprofiilistasi ja ymppää niitä jonnekin valeprofiileihin yms? Et tiedäkkään. xD Kannaattapi jo siksi siis olla varovainen kenet kaveriksi hyväksyy ja meikää tarkempaa, skeptisempää ja vainoharhaisempaa tuskin onkaan mitä tulee toiseen ihmiseen tutustumisessa.

Pahintahan tuossa paljon “kavereita” sekoilussa on, että ihmiset kilpailee ihan oikeasti keskenään siitä kenellä on eniten facekavereita. O..o Se selittänee myös ne lukuisat ja taas lukuisat valeprofiilit, joita etupäässä tehdään siksi että on kivaa olla suosittu ja olla jotain muuta kuin mitä on.

En myöskään katso hyvällä, että facebook profiilia tutkisi joku ihan vain yrittäen muka selvittää millainen ihminen on. Noilla tiedoilla mitä siellä kertätään... Hah! Sallikaa kun nauran. Profiilikuvat, postaukset ja nippelitieto tuskin auttavat kartoittaamaan henkilön osaamista tai todellista persoonaa. Näkyy olevan, että facessa useampi teeskentelee olevansa muuta kuin mitä on ja laukovan mitä paskaa sylki nyt suuhun sitten tuokaan. :P
Joskus näyttää, että se on melkoinen paskaränni siinä missä foorumit, joinne kuka tahansa voi kirjoittaa mitä haluaa.

Mutta, takaisin Ukun profiiliin... ( turha etsiä sillä nimellä ) Okei, olen postannu omaani valokuvia käsitöistä mitä olen tehnyt. Piirroksia ja rendereitä löytyy myös. Samaa mitkä lopulta eksyvät joihinkin blogeistani. Eikä siellä ole sitäpaitsi ole mitään, mikä kiinnostaisi ketään. Siellä ei lue mitään tavanomasia; nyt tuli valvottuu myöhään. Päivityksiä. Ei mitään selontekoa mitä joka 10nen minuutin välein on tapahtunut. Ei kymmentä selfietä joka päivälle. Ei mitään angstisia ragepostauksia siitä, että nyt.. nyt on vittu töissä menty perse vaahdossa. -Ehkä pitäis laittaa.
Siellä ei ole mitään henkilökohtaisia tietoja näkyvissä. ---Oikeasti profiilini ei ole edes yleisesti näkyvillä.

Silti sinne välistä löytyy wanhoja tuttuja. Lähinnä sitä samaa kuonaa joka tirskui meikälle koulussa selän takana ja nimitteli välkällä. Ja nyt samat kusipäät sitten haluaa olla kavereina ja kyttiä meikän tekemisiä? Ikävä kyllä meikän olemiset, epäonnistumiset, tulemiset tai edes teokset eivät kuulu tälle roskasakille tippaakaan. Eikä ihminen oikeasti muutu niistä ajoista. Ei tippaakaan.

Minulla ei ole ongelmaa, että se että aikaansaannokseni ovat näkyvillä, kunhan en itse ole. Minä en ole tuote, enkä apina ikkunassa. Eikä minun elämäniole kaikkien pällisteltävinä, eivätkä minun asiani oikeasti kuulu kellekkään. Kerron itse, jos jotain haluan kertoa ja valitsen myös itse ystäväni. Puhumattakaan, että jos onnistuitte loukkaamaan minua jossain elämäni vaiheessa; painukaa helvettiin, sillä sinne te kuulutte ja pysykääkin poissa. Eikä meistä muuten enää ikinä mitään kavereita tule.

Voi toki olla, että olen anteeksiantanu vihamiehilleni, mutta arvatkaa muistako iknäni heidän nimensä ja tekonsa. Oikeasti, haluaisin käydä vetämässä jokaista kiusaajaani paistinpannulla ympäri korvia niin että soi, jos vain voisin. -Vaan kun en voi. Niin tulikivenkatkaisun terveisin heitä kaikkia muistelen, että saan tarmoa tarpoa eteenpäin.

Sun omat kynäskin häpee sua, senkin matkija!

Lautturin kanssa on tässä taas parannettu maailmaa ja hän totes erittäin asiantuntevasti, että silloin on taitelijana pohjalla kun on häpeäksi omille  tusseilleen.

Tässä on katteltu vähän sellaisten tyyppien töitä, joilla on vitun kovat luulot ittestään verrattuna siihen mitä ovat saanu aikaan.

Hetkellinen taidon kehittyminenkin on selvitettävissä siihen, että on piirretty mallista läpi. Onhan se silloin hyvä kun pitää äkkiä saada joku tietty muoto vaikkapa koristemaalausta varten, mutta että piirtää ekana jonkun piirtämän kuvan tai animaatiosarjan screenshotin läpi, värittää sen ja sit kerskuu että hän on piirtäny sen.

Moniko tunnustaa tehneensä sen? Moniko on ihmetelly jos on saanu kritiikkiä? Montako rupee hävettämään?

Teknisesti kyllä on piirretty itse, mutta jos viivoista 80-90% natsaa mallin viivojen kanssa niin en rupeis ylpeilemään yhtään. Siinä ei juuri oma tyyli kehity mihinkään päin; oppii vaan kopioimaan eikä opi kopioimalla.

Teeskentelijä kaverina =…O

Hmmm. Hetki kun en tiedä mitä pitäisi ajatella yhden nettitutun journakirjoituksesta, jossa oli meikästäkin lyhyt luonnehdinta. Aika hyvin tarinoitu, sillä kovin väkinäistä se yhteydenpito on ollu.

Viime vuonna sillä pelitti Daz Studio ihan hyvin, muttei se tajunnu edes rautalankamallia siitä miten mallit asennetaan kansioihin. Tai miten kansiot luodaan. Ohjelma myös rupes kummasti pelittämään kunnolla kun hän oivalsi ensin rekisteröidä sen. Siitä muutaman kuukauden hiljaisuus ja toteamus et hän oli asentanu ohjelman pois kun aikaa ei ollu sille. Lue: ei vaan osannu käyttää sitä.
Sitten taas asensi sen uudelleen, muttei vieläkään tajunnut miten kansioita luodaan tai miten mallit asennetaan niihin kansioihin ohjelman käyttöön... Muutama kuukausi takaperin syy miksei voi opetella ohjelman kanssa on, että sen hämärimmät latailupuuhat olivat tuoneet koneelle ylimääräistä.
Viimeisin syy miksei voi opetella ohjelman käyttöä tällä kertaa olikin, että kone on muka liian pieni pyörittää ohjelmaa. Tunnistan kyllä tekosyyn kun sellainen esitetään. D:

Korujen tekoon inspaamisesta en sano mitään, niistä tai niiden tekemisestä ei olla paljoo ees puhuttu. Helmien ja matskujen ostamisesta kyllä meikäläinen pälättää niistä ja kaikenlaisesta muustakin kun toinen ei puhu juuri mitään. <..<

Sen varjolla tuli tutustuttuu kun hän halus oppia Daz Studion käyttöä ja lupasin neuvoa siinä. No, minun vikani ei ole jos opastettava ei tajua selviä asioita, lukemaansa. Kummallista on, että vielä viime vuonna alkuun päästiin aika helposti mutta ei sitten alkua pidemmälle. O..o

Olen sanonu mielestäni aika usein, että Daz Studion alkuun pääsee kyllä, mutta siinä tarvii olla tietsikan perustaidot hallussa. Muun oppii kyllä jos viittii lukea tutoja ja käyttöohjeita ja kyselläkin voi aina. Ei ole siitä kiinni etteikö apuja sais. Puhumattakaan miten helppoa avun pyytäminen on. O..o

Mutta, jos haluu välttämättä teeskennellä, että aivan kaikki on OK, suotakoon moiselle. Masentavaa kyllä miten helppoa netissä näkyy olevan tuollainen pirun tekopyhä teeskentely.

HIM:illä on mielestäni aivan loistava tilanteeseen sopiva kappale, tai ainakin sen kertosäe on mitä osuvin; Keep on pretending, eli jatka teeskentelyä.

Olisihan se voinut toimiakkin...

Meikää kieltämättä alkaa vituttaa jo toi et ensin on hyvä et oon saanu ns. paremman ja palkkasemman homman ja nyt se sitten on jo paha. Että pitäis ettiä sittenkin jotain muuta. Pelotellaan sillä joka paikkaan nenänsä änkeevällä yliuteliaalla ämmällä, joka siellä tahtii tulee polkemaan syyskuun jälkeen. Niinköhän mä olen saatana sokerista tehty, et sulan jos pikkasen viskataan vettä korville. Ennemmin se akka saa luvan varoa meikää etten testaa miten kynnellä tapettava se on jos hyvin rupee utelemaan meikän asioista.

Kaduttaa jo sekin et mainittin Pedolle, että on pakko käydä kaupungissa lataamassa bussikorttiin sarjalippu. Jotenkin se oli jo automaattisesti hänen palkkapussistaan pois, vaikka tähän asti olen kyllä menoni maksanut ihan itse ja omista rahoistani. Miinus ne muutamat kerrat kun on ängenny lempeää väkivaltaa apunakäyttäen mulle rahaa, että hoidan kauppaostokset.

Minä en ymmärrä sitä naista. O..O’

Se on nyt paha että joudun jostai helkkarin syystä kulkemaan Uimaharjussa osan viikkoa, paikkaamassa jonkun osa-aikaeläkkeisen vapaita. Mitä en kyllä sitäkään ymmärrä, että siellä kuitenkin on osaava pajavetäjä ja miksen sinne palkata erikseen apulaista, joka voisi olla siellä seitsemänä päivänä viikossa. O..o Tai mikseivät pistä sitä osa-aikaeläkkeistä jo pihalle ja palkkaa uutta? Ei voi oikein ymmärtää tuotakaan logiikkaa, että yhden jonka pitäisi olla apulaisena paikassa A, pitää hääriä paikassa B, vaikka paikassa A olisi hommia mitä taas paikassa B ei juuri ole. Puhumattakaan, että paikasa B tehdään asiat ja paperihommat tyystin eri tavalla kuin paikassa A.

Niin, pistetään meikä sellaiseen hommaan. En vastaa seurauksista! >..<

No, tapetilla oli myös tämä suorastaan epäinhimillinen työaika eli aamu 7stä eteenpäin. Aivan yhtä epäinhimillistä rääkkäämistä se oli silloin kun piti aamu 7n linkkaan kertetä, että oli amiksessa kahdeksalta. Harvoin olin kellolleen kun piti sitten kävellä koululle pysäkiltä. Herätys oli muistaakseni siinä viiden aikaan? Jos mä selvisin sillon käydä joka päivä kun oli merkitty kouluu, amiksessa niin miksen sitten töissä? D:

Minun päivärytmilläni, uni ei tule käskemällä yhdeksältä tai viimeistään kymmeneltä. Eikä taatusti tule uni silmään kun lasken pääni tyynyyn. Ei, mä pyörin sängyssä ainakin tunnin, joskus kauemminkin, kunnes vihdoin rentoudun ja pääsen uneen. En, vaikka miten pentuna yrittivät kasvattaa siihen oppiin. Ei ole minun rytmini se. Kahdeltatoista viimeistään ja kyllä viisi tai kuusi tuntia riittää. Kuusi mieluusti. Joskus on menty kolmellakin. Kuukautisten kanssa ei riitä mikään tuntimäärä. Sitä on väsynyt ja tekee mieli repiä kaikki kappaleiksi. Piste.

Iltapäivätorkut otan jos väsyttää tai viluttaa tai on vähän molempia. Paras tapa saada molemmat, on käpertyä peiton alle. Sain kuulla vittuilua valvomisestani Behemothilta kun tapas mut nukkumasta päivällä. Anteeks vaan, että olen vilustumaan päin, nainen ja jolla sattuu nyt vaan olemaan se aika kuukaudesta tai siis se kuukausi kun valuu verta koko helvetin kuukauden ajan! Seuraavaan kuunvaihtoon asti. D: Kieltämättä vittumaista. =..=

Perkele itteenikin masentaa jo valmiiks et miks helvetissä ees suostuin moiseen! Ja vielä sen kerran kun tämmöinen tilaisuus saada töitä kävelee vastaan. Eikä miulta ees juuri kysytty, että sopiiko kaikki tämä, ängettiin vaan että osaava ihminen ja tuota ei päästetä mihinkään.

Perkeleen perkeleen perkele!

Kyllä mä sen haluan, mutta kahdeksaks ja ilman Uimaharjua. =..=’

Maalaisjärki… halooo-oooo!

Olen kohta pari kuukautta koittannut selittää miun Daz Studio-oppilaalle et jos Runtime kansio puuttuu; luo sen kansion tai vaihtoehtoisesti asentaa ekan mallinsa dumppaamalla sen mallin koko Runtime kansion MyLibrary kansioon. ( Vanhemmassa Daz Studiossa Content kansio. Huom. )

Tällä hetkellä kaikki kehitys mitä ois pitäny tapahtu on tyssänny siihen kun; “Ei siellä kansiossa ole sellaista kansioo kuin Runtime!”

Maalaisjärjen pitäis kyllä tuossa vaiheessa sanoo, että asialle pitäisi tehdä jotakin? Loogiselta tuntuvin vaihtoehto ois tietenkin luoda kansio sillä nimellä. -Tai tutkia vähän asennettavia kansioita. ^^’

Järjen käyttö olisi niin sallittua.

Olipahan aamu tämäkin

Tänään minua ahdisti kieltämättä se, että kylän yksi epäluotettavimmista ja juoruiluun taipuvimmista ihmisistä on sitten opetettu postipalveluihin. Mikään ei ole kamalampaa kun henkkareita pyydettäessä, niitä suinaa ihminen johon en voi luottaa. O..o Kahdesti! >..<

Toivottavasti vainoharhaisuuteni ennustama uhkakuva ei toteudu ikinä. Että se muija keksisi käyttää saamiaan tietoja, meikän ja muiden, johonkin mistä takuuvarmasti joutuu hirteen. Anteeksi vaan uhkaava kielikuvani, mutta…

Niin ja tarottini lupasivat petosta, hyväksikäyttöä, selkäänpuukotusta ja muuta kivaa jos asiat menevät todella pahasti mönkään. Mutta, taroteista on syytä muistaa ettei se mitä niistä tulee ole absoluuttinen totuus, vaan pelkkiä mahdollisuuksia, jotka ovat luettavasta itsestään, ympäristönsä vaikuttajista ja sattuman summasta kiinni. Virhemarginaali tarot ennustuksissa on mielestäni 95%. Toteutumismahdollisuus 50% ( joko tai ). Olisivat kerrankin väärässä ja minun vainoharhani ylikierroksilla, mutta vaistoni sanoo. Että se on joko tuosta henkilöstä, tai joistakuista muista kiinni. =..0

Kamalampaa on, että tuosta saattaa lähteä vittuilurinki kiertämään niitten yksien suuntaan. Kun ne tuntee toisensa. Otollinen aika yrittää saada aikaa sovittua Ukulle ja käydä kattoo mitä se häiriintynyt pikku paska on tällä kertaa tilannut, onko leffavuori kasvanut ja ruinata siltä lainaan, josta ei viitsitä palautella kuin pakon edessä. Sori vaan, mutta Uku-täti ei ota vieraita vastaan.

Kylän juoruja…

No voi sun helvetti. Sain tänään kuulla kauttarantain juttua, että suunnitelma B:n työpaikkaan todellakin kaivattais ja vissiin olis ihan tammikuulta asti huudettu et meikä tulee sinne hommiin. Olisinpa kuullut tuosta pari kuukautta aiemmin ni olisin jo siellä!

Mutta, ongelmana on nyt tällä kertaa ettei se ole minusta kiinni vaan mitä kuntakokeilun täti sanoo, mitä työkkärin täti sanoo ja sitten vielä siinä välissä on joku jarru, joka päättää ylipäätään siitä minne oikein menisin hommiin.

Että yksinkertaisistakin asioista osataan tehdä vaikeita. =..0’

Olematon maineeni tulee kyllä saamaan ison kolauksen tästä sen huhumyllyn päästessä kunnolla jauhamaan. =..=

Mitä nyt taas?!

Itke ja vihella, juuri kun pääsin huokasemasta helpotuksesta, etten ole yhdestä kaverista kuullut sanallakaan niin eikös tule hypetystä, että nyt on hommattu suomalaisesta bläckmetallista kertova dokkari ja ollaan niin bad ass! Niin bad ass, Oletko kade, Uku? Mitäs sun epäelämääs tällä kertaa?

Tjaah, eipä juuri hetkeuttanut, oli pakko trollia, että huomenna on aprillipäivä. Se keskustelu jäi siihen.

Jes! Mä alan oppia, ettei aina tartte olla mukava, tai edes yrittää esittää mukavaa.

Se toi keskustelu on yleensä aina sitä, että on hankittu jotain kivaa tai sitten udellaan mites nyt menee. Sitten jos mulla nyt sattuu olemaan jotain asioita hyvin, niitä yleensä vähätellään, ellei peräti ivata.

Niin, enhän mä ole mitään. Onks siinä jotain uutta? Eikä mun kaverina tarvii olla. Sitä mä olen ihmetelly aikani, että miks perkeleessä tarvii esittää kaveria. Noihan on oikeasti mulle pelkkiä hyviä tuttavia. Pelottava ajatus sinällään, että on päästänyt tuttavat noinkin likelle itteensä.

Eihän mistään suinkaan voi keskustella normaalisti enää. Tais olla liikaa se kun viimeks älähdin ihan asiasta. Sen jälkeen rupeskin olemaan kaikenlaista outoa häslinkiä mitä en enää viitsi sietää.

Aina on joku syy

Oivalsin tossa äsken sen perimmäisen syyn siihen miks Pedolla oli taas niin kova tarve vittuilla meikälle.

Behemoth oli ensin luvannu sille, et menevät matikkapilkille tänään, mut samaan syssyyn jo tuuliviirillä oli muuttunu suunnitelmat ja se oli sopinut Pedon kaverin miesystävän kanssa et ne tulee meille.

Arvatenkin taas istumaan jonnekin ilta yhdeksään kuten viimeksi. =..= Oikeasti, ihmiset jotka eivät tiedä että milloin olisi kohtuullista kaikota ja päästää isännät syömään ja nukkumaankin… Mutta kun itte eivät ole sellaiseen rytmiin totuneet niin se on niin paha ottaa ketään muuta huomioon. D:

Niinpä Petoa  tietysti kaiveli jo aamusta, et ne tulee eikä pääse kalaan. Niin se piti sitten meikään purkaa sekin kiukku taas. D:

Meidän vittuilunkestokynnys on matala, meikän kanssa riidanhaastaminen kannattais suosiolla unohtaa koska en useinkaan välitä mut sit kun se viedään henkilökohtaiseksi tarkoituksella et saadaan tulivuori räjähtämään… En ymmärrä mikä hiton järki on raivota jollekin toiselle siitä kun vois vaikka ottaa kynää ja paperia ja antaa sen paperin kestää sen. Se kestää sen paremmin kuin yksikään toinen ihminen ja toimii paremmin.

Toi nimittäin näkyy luulevan, että toinen ihminen ei ole moksiskaan, ymmärtää ja ehkä antaa anteeks ton huutamisen. En anna, enkä ymmärrä.

Meikä ragettaa blogissa juurikin siitä syystä, etten viiti pahottaa sellasen mieltä, joka ei kuhunkin tapaukseen liity millään lailla.

Pedon kasvatusoppia

No niin, sainpahan sitten kuulla vittuilua figuhyllyni uusimmista tulokkaista. Ensinnäkin se, että en kai taas ole kasvattamassa nukkekokoelmaani. Juu, en. Sitten kuittailua, että miksi helvetissä… ja vielä kaksi samanlaista. Oookei, Pedolla selvästi on heikenny näkö. Mitä ihmettä varten tuollaisia? Siksi, että halusin. Vittuilua siitä, että voisin myydä noi pois. Siis mitä vittua, oikeesti?!

Meikää raivostutti hetken niin paljon, että mietin että nyt oikeasti lyön kun ei kerran sanat enää tehoa ja toi vittuilu vaan jatkuu ja jatkuu.

Sekä totta kai se että kun olen aikuinen ihminen ja menen ostaa tällaista?!

Olen aikuinen ja tiedän mistä pidän. Totta kai ihminen tekee ja hankkii sellaista mistä pitää. Mutta se on kai toi joku kuilu tuossa, että korrektin aikuisen pitää olla kuiva, elämään vittuuntunut, kaikkia vihaava ja rahan perässä juokseva onneton yksilö, joka hankkii itselleen jostain kiven alta vielä onnettomamman ja täysin epäkelvon kumppanin, porsii lapsia ja sitten se elo vasta helvetin kurjaa onkin. Meikäläinen on suorittanut tätä kenttätutkimustaan tässä murrosiästään asti.

Sit se kuittaili visiosta millainen mahtais meikän asunto olla jos asuisin jossai yksiössä, yms omillani. Niin kuin että vinkki vinkki vai? * mrääääyh! * Siellä ois hyllymetrettäin animeä ja mun nuket. Heitin ihan pokkana et joo, aina saisin ostaa kirjahyllyjä et kaikki kirjat ja leffat mahtuis sinne, löytyis myös maailman mukavimmat sohvat ja nojatuolit. Viihdekeskus ja joka ikkunalla santtuja.

Mulla ei sais olla mitään, en sais omistaa mitään, en sais ostaa mitään, en sais käydä missään, en sais tehdä mitään jos mä tekisin ja olisin niinkuin Peto huutaa tahtia. O..O Minusta ei tule sellaista kun hän on, minusta ei myöskään tule sellaista kuin Behemoth.

Ja sitten ihmetellään miksi meikästä on tullu tälläinen kun yhdenäkin odotetaan, että pitäis olla sosiaalinen, kaikkien kaveri kynnysmatto-tyyppi. Haistakaa paska odotuksinne, saatana ja pettykää!

Pedon sietäis jokus lukasta meikän blogia, jos se joskus oppis jotain itsestään ja meikästä mitä ei olevinaan muka ole vielä koskaan ennen huomannut. En ihan totta ymmärrä sitä, että asutaan samassa talossa ja silti miten vieraita me käytännössä ollaan. Ja se on äiti? Joka olevinaan tietää kaiken ja sen millainen muka olen.

Jos oikeesti tietäis ja välittäis niin tietäis jättää moiset vittuilut kokonaan pois kun meikän kanssa juttelee. Joko hyväksyis tai olis hiljaa mun kiinnostuksista ja harrastuksista. Tai yrittäis edes ottaa asioista selvää. Eli sitä ei kiinnosta. Mut huutaa se osaa.

Lamppujen vaihtoa

Tänään siivosin pesääni ja paikallistin lisää sellaisia kirjoja joita tuskin osaan edes kaipailla ja päätin vaihtaa kattolampusta ( kamala moderni hökötys ) pari palanutta polttimoa. Ei mitään kiirettä, kahdellakin valaistus on vielä todella hyvä silloin kun sitä tarvitaan. x’D kyllä mie pidän lampuista ja valoista, mutta huomaan aika usein miten vähällä valaistuksella pärjään. Ainakin toistaiseksi.

Saan koko ajan kuulla porukoilta vittuilua, että manaan näköni. Mjoo... ehkäpä. Kummastuttaa kyllä, että mie alkaisin jo silmälasi-iässä mut näkö pelaa vieläkin. O..o’ Hämärässä myös. O...o’

Mutta joo, aletaan eksyä aiheesta.

Siis päätin vaihtaa ne polttimot. Niistä nyt sen verran sain kuulla Pedon draamaa siitä, että kun on niin perhanan paha ostaa oikeenlaisii polttimoita. Polttimossa on numerot ja vattimäärä. Nykysissä pakkauksissa on päällä jopa kuva ja mitat et minkäkokoinen polttimo ja ne samat numerot siinä paketin kyljessä. Mikä siinä on vaikeeta?! Varsinkin jos vielä säästää aiemmasta paketista vaikka kannen tai koko perhanan pakkauksen et varmasti osaa ostaa samanlaisen paketin mukaan missä on samat numerot. Mutta kun ei...

Takaisin siis lamppujen vaihtoon. Mietin sitä viimeistä polttimoa vaihtaissa, että onkohan se nyt varmasti se polttimo, kun ei se näyttämyt palaneelta. Peto tuli sopivasti esittelee Behemothin lahjaa ja pikkasen kauttarantain tais olla jotai vihjailuu et haluanko samanlaisen ja testattiin sitten että mikä se toinen polttimo oli. Vaihtoa ei tietenkään pidä suorittaa sillon kuin virrat on lampussa eikä myöskään vaihtaa lamppua heti ku virrat on päällä. Vaan odottaa siinä tovin. No sen odotushetken aikana käytiin mielenkiintoinen keskustelu.

Peto: Et oo sit kattellu noita hyllyjäs et onks sulla jotain mitä voisit antaa pois tai mikä joutais pois.
Uku: Mitä?! Antaa?! Ilmatteeks?!
Peto: * hajoo totaalisesti * Niin... myydä.

Ei että oisin ahne paska, mutta vieläkin on  hyvässä muistissa ne kerrat kun on hyvää hyvyyttään antanu jotai kamoja. Mitään en kyl ole pyytäny vastineeks, sen ny pitäis olla sanomattakin selvää et palvelus palveluksesta. Mut kun ei. Ei sitten. Onks se ny hyvää hyvyyttään enää jos siitä tulee näin jälkeenpäin niin paska fiilis? O.o Sellanen anteliaisuutta ja hyväsydämisyyttä hyödynnetty ja hyväkskäytetty olo.

Mistä päästään siihen et kerran ois pitäny yhdelle kaverille pitäny suurinpiirtein ilman antaa yks kirja. Tinkaamisen jälkeen hinta jäi aika alas. Kuuntelin kauhulla ku se mainitti et mullahan näky olevan yks sarjis myynnissä mikä kiinnostais sitä. Sille en myy ellei maksa sitä mitä siitä pyydän. Piste.

Nyt rupes sit korpeemaan myös yks joulu, jolloin luovuin hyvää hyvyyttäni pääkallomukeistani ku arvelin piristää muita niillä. Ois pitäny myydä ne ennemmin ni olisin itteki saanu jotain siitä. =..= Mitäs mä muuten sain? Olikohan joulun jälkeen joko samana vuonna vaiko vasta sitä seuraavana, paketti vanhaks menneitä marmeladeja ja löytyyks multa leffoja lainaan.

Nom nom nom. Kylläpä lämmitti mieltä.

Että semmoista. Lamput tuli sitten vaihdettua ja kämppä siivottua. Tuli ragetettua ja mietin et kyllä se on aika siivota taas ihmissuhteitakin.

Että oikein hyvää Joulua!

Mulle alkaa pikkuhiljaa riittämään toi paskan heitto niskaan...

Meikää alkoi illalla ärsyttämään yhden kaverin käytös. Sanoin että pelaan Brutal Legendia ja laitoin videon että miltä se näyttää et voi vaan kattoa siitä jos kiinnostaa. No, keskustelu jatkui kuittailulla et on kuullu siitä muuta ja paluuviestinä oli video jonkun sanavalviin vitun vihaisen tyypin ragevloggiin aiheesta miten syvästi tyyppi on vittuuntunu peliin koska se ei nähtävästi ole joltain osin vastannu odotuksia.

Vittu, että jotkut voi pettyä jostain niin pahasti että ovat kuin persiille ammuttuja karhuja yrittämässä vääntää paskaa ampumisen jälkeen. Meikän raget on vielä pientä sen rinnalla mitä se äijä saa irti yhdestä pelistä. Ei ostais mitään mistä ei pidä tai myis pois jos niin ahdistaa. <..<'

Mutta joo... se vastaus pisti ärsyttämään. Summasin sen yhteen jo kaiken muun mitä oon samalta saanu niskaani viime aikoina. Meikän sietokykyä näköjää koetellaan. En ymmärrä et miks tai edes minkä perkeleen takia.

Nähtävästi kaveri ei voi olla kaveri, vaan pitää joko päästä päteen, päästä kyykyttää, vittuileen tai olla jotain enemmän. Mahdollisesti kaikkii yhtä aikaa. En halua olla sellasessa mukana, tai missään tekemisissäkään.

Mä voin nähdä jo roolini et kelpaan kaveriks coniin, mun videot kelpaa lähes aina lainaan... ( ok, viimeks taisin kyl ihan itte kysyy ) mut niitä on tooodella hidasta saaada takasin, harjotuspelii vtesiä ei saada aikaan ku mie kysyn ja tenttaan niitä et kui ammattilaiset sitä pelaa... Mä olen utelias ja haluan oppia ja ne ku kerran leveilee et ovat käyny kattoo ja pelaamassa ni luulis että tievät.

Muute ei sit soitella, ei laiteta mailii... keskustelut noudattelee kaavaa; oonko kotona jos tullaan viikonloppuna. Ei koskaan et tuutko sä... vaikka harvemmin pääsen. Kyse ei ole siitä etten viiti tulla, kyse on siitä pääsenkö ja joudanko lähtee.

Mistä ny päästäänkin siihen kuittailuun. Olen edelleen vihainen siitä et kortti lähti muijan taskuun tuosta noin vain. Ei kukaan vittu tee sellasta! Huolimatta siitä että tulihan ne mentorin laittamat kortit ( jotka piti lunastaa postista ) mukana jotai ylimäärästä sit noilta. Tiedä häntä.

Eivät lonkaa enää ikinä mun korttipakkoja, se on ny sillä selvä. Mä olen luvannu yllättää mentorin sit joskus kunha pääsen pelaamana muittenki kanssa. Sellasten jotka ei jätä pelii kesken.

Niin ja sitten oli sellasta ihme kuittailuu kun yks tavara jonka möin huudossa, oli alan piireissä harvinaisuus ja sain siitä mielestäni enemmän kuin ikinä olisin voinu kuvitella... Niin se tunne jonka sain noitten kuittailuista oli kuin se olisi ollu kaverilta pois ja et osa ois kuulunu heille?! Mitä hel-vet-tiä?! Qaivan ku olisi muka rikastunu yhdessä hujauksessa ja että olis ny millä mällätä. Ei kuulkaa ole, ei ole yhtään sen enempää kuin ennenkään, itseasiassa on vähemmän kuin aiemmin.

Mulla riittää rahat siks koska osaan väijyä hyviä tilaisuuksia ja iskee kiinni ja mukana on sitä epätietellisesti todistettua onneakin, vaikka epäonni onkin se tyypillisempi vieras.

Anteeksi voin totta kai antaa, eihän se ole kuin pelkkiä sanoja, mut unohtaa en. Luottamus on viety jo kerran, mut oikeastaan ei sitä ole kovin vahvalla pohjalla ollukkaan. ^^'

Punnitsen ystäviäni ja luottamusta koko ajan aivan tasapuolisesti aivan kaikkien kohdalla. Eikö kaikki tee niin? o.O On toki kunnia tuntee ihmisiä, jotka on tuntunu tuttavilta ensitapaamisesta lähtien, et he ovat ihan oma lukunsa ja toivon kyllä heidän tietävän keitä hyö ovat.

Mä en rupea esittämään mitään tai ketään muuta kuin millainen olen. Olen joko mestari antamaan ittestäni aina väärää kuvaa tai sit vika on muissa ihmisissä jotka meikän tapaa ja olettaa mun olevan jotain mitä en ole koska ne olettaa et olen koska käyttäydyn noin tai näin. Okei, se on myös meikän ensimmäinen ja tiukin puolustuslinja, sen läpi ku hyvin harva pystyy ees kattomaan et millanen mä oikeasti olen. Ulkonäköni palvelee samaa tarkoitusta. Vittu, mitä visuaalisrajoitteisia kuspäitä maailma on täynnä ja lisää vaan kasvatetaan.

Lyhyesti, mä olen yleensä suorittanu edessäni seisovan ihmisen arvioinnin, luotettavuuden ja muun ennenkuin se on saanu viimestä sanaakaan sanottuu. Mä en tykkää katsekontaktista, koska pystyn aika hyvin näkemään niistä jotain. Oon kerran kattonu silmiin hullua ja useimmilla ihmisillä on sellanen ontto tuijotus mistä en myöskään pidä. Mieluummin meikä kattoo mitä se tekee ja mitä se anoo ja miten se sanoo sen. Luulen kattovani ihmistä ihmisenä.

Ja sananen myös mentorille, että meikää on turha huputtaa tai kepittää. Meikää on kepitetty jo niin paljon että tässä nahkassa ei enää yks kepin isku lisää tunnu missään. Mä en myöskään rupea muuttumaan tai muuttamaan kenenkään tai minkään vuoksi. Tietysti päällimmäisenä on huoli et pitäis oppii toi peli, no mä olen luvannu oppii sen. Liikkumisen ratkasee raha ja meikä on karsinu menojaan oikeestaan aina sillä että kaupunkireissut on kerran vuodessa, töitten ja/tai yleensä pakon edessä.

Saako asuntoa ilman rahaa tai työtä? Ei saa. Niin alas en vajoo että rupeisin sossulla maksattamaan asumisen. Enkä alennu ottaan velkaakaan kun ei sitä pysty sitten takas maksamaan jos ei töitä saa. -Eikä nykysellä kehityksellä kohta kellään ole töitä tässä maassa. :/

Mähän myös varoitin häntä ettei pidä olla niin odottava kaupunkilainen. Kaupunkilainen näkyy joutuvan kaikkeen 24 hoo. Mä en ole tottunu sellaseen rytmiin ikinä ja se ny näkyy olevan yks suurimmista ongelmista hyväksyä. Ehkä se on kun itse ei ole samassa tilanteessa tai ei ole samanalainen näkökulmakaan asioihin... Se kuitenkin pitäisi ymmärtää, ottaa huomioon ja avartaa pikkasen sitä maailmankuvaa.

Enkä oikeesti usko et olen kaamean isoa palaa haukannu luvatessani et opin pelaamaan. Se on vaan peliä jossa joko pärjää hyvin tai hävii. Pitää hieman rakennella pakkaa niin, että en ehkä kaadu ihan heti ensimmäisenä. x'D

Mut on heränny kysymys Pander-klaanista, että onkohan se porukka joku vitsi koska kaikki vampit ovat aika... heikossa hapessa?

Hei hetkinen...

Eilen jäi “vähän” kaivelemaan kavereitten visiitti. Siinä mielessä, että pitkäänköhän jaksan kattella sellasta  mitä eilenkin oli. Pari Vtes korttia vaihto niin äkkiä omistajaa, niistä kyllä vähän oli sovittu että ne ehkä joutaa, mutta siitä ei sovittu sen tarkemmin. O.O’ Sitten ne mistä sovittiin että ne joutaa, ei sitten kelvannu.
Sanotaanko näin, että hyväksyn sen pitkin hampain jos saan niiden tilalle pari korttia. Mikä on vielä harvinaisen epätodennäköistä. -Puhumattakaan, että mulle oli mentorilta luvassa muutama kortti näitten kautta. Totta kai ne unohti.

Sanotaanpas nyt sitten selvällä suomella, että ne kortit jotka olen antanu on lainassa. Kun jyrähdän että haluan joka ainoan takaisin, niiden(kin) on parasta tulla takaisin. Tällä hetkellä tää vaihtosuhde on jotakin 7 - 2. Kortteja jotka mentori antoi ei voida laskea. Nehän oli hänen buustereistaan, ei kavereiden. <..<’

Voin jo kuvitella, mitä mahtaisi muulle omaisuudelleni tapahtuvan, jos miulle sattuisi jotain, tai jos olisin höylimpi. Kuulin taas eilen myös Sephirothistani, että sille olisi ottaja. Sääli, etten ole myymässä ja jos olisin, tarjos jonka näiltä saisin olisi halvin mahdollinen... ja lohiskoristeilleni. Yksi toinen kaveri teki selväksi että hän haluis miun lohislamppuni, jos kyllästyn siihen joskus. Hyyvin epätodennäköistä. ( äänenpainolla joka muuttaa veren jäähileiksi )

Tästä eteenpäin pidän turpani kiinni millon hankin buustereita tai starttereita. Pikkasen kuulosti eilen siltä, että nää oletti meikän jo hankkineen niitä. Millä rahalla ja mistä kun jokainen kauppa myy Vtes starttereiden kohdalla, joita haluaisin, ei-oota.
Vaidon ehtoina on tästä lähtien, kavereillekin tiedoksi; kortteja, rahaa tai buusteri. Ihan vain siksi, että voin päättää niin. -Entä tunne tippaakaan syyllisyyttä siitä. En ainakaan vielä.

Sanotaanpa se nyt sitten lyhyesti, että puolustan omaisuuttanin perseeseen ammutun lohikäärmeen elkein ja materialisti kun olen, toveruudella ei ole paskankaan väliä. Ei ole ensimmäinen kerta kun kaverit puukottaa selkään ja se siitä kaveruudesta silloin. Eikä se “amputaatio” kirpaise kuin hetken. Pahinta on sitten se anteeksipyytely ja ruikutus. Siinä pahinta on, että miksi vitussa ne oikein ruikuttavat antamaan anteeksi jotain vaikka itse ovat siihen syypäänä? Näytänkö oikeasti niin vitun tyhmältä, että antaisin anteeksi jollekin sen että luottamus on rikottu? Sen että minua on loukattu mitä verisimmällä tavalla?

Hienoa, taas yksi syy siihen miksi olla kiitollinen siitä että on vain kourallinen kavereita ja valtaosa nettituttuja. Mie ne luonnostaankaan luota kehenkään, en edes kavereiksi kutsumiin ihmisiin, jotka tunnen. Se on refleksi ja kuudes vaisto.

Behemothia voi pitää ovimattoma, joka suostuu kaikkeen, antaa periks kaikessa ja antaa kaiken ilmatteeks, kun ei osaa sanoa yhtä sanaa; ei. Mutta meikäläinen... hmph älkää edes yrittäkö. =..=’ En ole lähelläkään Behemothia. =..=’
Saatan myös näyttää typerältä ja hitaanlaiselta, mutta tämä nerokas ( tosin terveysriski) valeasunnu takana on järki, joka juoksee pelottavan hyvin.

Entäpä peli sitten? Syytä keskeyttämiseen en tiedä muuta kuin hermostumisen että kaveri alkoi olla alakynnessä ja tentin sääntöjä kun he on kerran käyneet katsomassa kun ammattilaiset pelaa. Jotenkin alkaa myös tuntua siltä että kohta on menossa joku saakelin kusemiskilpailu kellä on parhaat kortit, ja mitä kortteja tarkalleen, kuinka paljon... Ainakin miun kakkospakka syynättiin läpi kuin piru olis selannu raamattusta porsaanreikiä. Ei pahalla, mutta ei jäänyt huomiotta.

*huokaus* tuhoaako Vtes nyt sitten kaveruutemme?  Jaa-a, joko kaverit tekee sen ihan itse omalla käytöksellään tai meikän ylisuojeleva vainoharhani tekee sen. Peli on peliä. Kun peli alkaa hallita elämää tai muuttaa persoonaa, unohtakaa koko juttu. =..0’

Toivoisin kyllä et pääsisin kattomaan jotain peliä mut kaupunkilaiset on kaupunkilaisia ja mä en edelleenkään ole kaupunkilainen, jolla on aikaa saati halua notkua kaupungilla kello viiden jälkeen. =..=’

Suunnitelmat ovat optimisteille

Jahas, tämän aamun suunnitelmiin kuului kylällä käynti; kaupalla, pankilla ja piikillä. Olisin jäykkäkouristusrokotteen käynyt otattamassa vihdoin ja viimein. –Edellisestä on aikaa yli parikymmentä vuotta.

Ensinnäkin sain vasta pari vuotta sitten tietää että jäykkäkouristusrokote pitäisi ottaa n. kymmenen vuoden välein. Kiitoksia immeiselle joka siitä avautui. Olisi sekin tieto jäänyt unholaan... Oikeasti, jotenkin tuntuu että tuollaiset asiat oletetaan ihmisten tietävän ja muistavan?

Pari vuotta sitten kun kysyin sitä viimeksi, terveystäti tokaisi ettei kuulu hänen tehtäviinsä ja että pitää käydä terveyskeskuksessa. Oikeasti. Kauanko siinä olisi menny? Viisi minuuttia? Eikä miun jälkeen ketään potilaita silläkään mutta kiire kotiinsa. Se jäi ottamatta kun pisti niin vihaksi.

Hyvä kun suostuin käymään verikokeissa vaikka mietin kieltäytymistä. Ei siis hyvä että kävin. Ei se akka mitään erikoista miun verestä löytänyt… tai ei ollut löytävinään.

Sanotaan nyt näin että jos työterveyshuollon immeinen tarkastaa vain näön ja kuulon... loput lukee esitäytetystä paperista sen enempiä konsultoimatta ja panosti enemmän jutusteluun. Jokin yhtälössä mättää.

En muista mainitsinko siitä silloin ajallaan. Taisi unohtua kun oli muuta mielessä että siihen ois kiinnittänyt sen tarkempaa huomiota. Tänä vuonna ei ollunna työterveystarkastusta kun olin hommissa niin vähän aikaa. Viime vuonna en kanssa päässyt kun olin sitä edellisenä. O.o’

Meikäläinenhän ei itse mene… mikäs siinä jos se olisi niin helppoa että ei olisi kuin mennä vaan, mutta... lääkärikammo. Piikkikammoa tai verikammoa ei ole. Mutta se vilaus valkotakkisesta korppikotkasta ja pulssi kiihtyy heti paniikkilukemiin.

Mutta onnistuikos mikään mitä oli aamusta suunniteltu. Ensinnäkin kello on jo kymmenen. Jos kaikki olisi mennyt suunnitellun mukaan olisin kai jo kotona tai ainakin matkalla kotiin, kaikki asiat enempi vähempi hoidettuina.

Tulipahan käytyä ja hoidettua kaikki vaikka alkoi tuntua et koko päivä palaa parin asian tiimoilta. Päivä oli tolkuttoman paahteinen ja huomenna tiedossa on vielä kamalampaa. =..=

Miksen pidä kesästä... oliskohan ne nämä helteet paarmojen ja muiden vertaimevien hyönteisten lisäksi ja helle ja kuumuus ja helle ja ukkosmyrskyt ja helle. =..=’

Söi sanansa

En muista kirjoitinko joskus siitä, että joku projektin naikkonen on periaatteessa samaa laatua kuin kaikki muutkin siellä. Vaan, onneksi alkoi loma. Loman jälkeen etsitään jotain uutta, toivottavasti jotain luovempaa ja antoisampaa. Vitutus ja tympääntymiskäppyristä saatiin uudet lukemat parin kuukauden aikana.

Noo. mutta eilinen. Aamulla alkoi palaverillä. Viime viikolla olisi pitänyt olla yksi toinen, kuntakokeilun, jolle möin nahkani. Mutta jos miulle ei kerrota tarkkaa aikaa, en suinkaan voi olla paikalla odottamassa tumput suorina, vai pitäisikö? Enpä usko. Miun mitta toimettomuudesta tuli sinä päivänä täyteen ja päätin lähteä kun koko talo alkoi kuulostaa tyhjältä. Vaan, eipä kyllä ilmoitettu tai kyselty perään.(kään) Pyydän sitten anteeksi.

Aamuinen palaveri alkoi miten olen viihtynyt blaa blaa ja blaa. Miten työllistyn. No toivottavasti jotenkin. En tiedä ennenkuin kokeilen jotain alaa. Ei minulla ole sen suhteen toiveita kuin ettei se liity lasten- tai vanhustenhoitoon tai siivoamiseen. En ole sellaisissa hyvä. -Eikä miun luonteella sellaisista hommista edes tule mitään. <..<’ Mahdollisimman boheemi jobi, ehkä sellainen. Sellainen duuni, jossa voin eristäytyä kaikista vähäänkään ihmistä muistuttavista. Jes!
Oikeasti en pidä ihmismassoista. Paitsi jos se on tapahtumassa missä voi sulautua massaan ja olla huomaamaton. :3

Kuten muistatte, osaan kyllä esittää sosiaalista. Kaveriporukassa ei onneksi tarvitse esittää mitään. Pidän myös kaikkein eniten mesettelystä kuin ääneen puhumisesta. -Joskus hyvässä seurassa se on OK, mutta... muuten. Ei. Tunnistin itseni introvertiksi jo vähän aikaa sitten. Suurinosa kavereistani tosin vaikuttaa olevan sitä päinvastaista sorttia. =..=

Mutta juu, no se palaveri meni hyvin ja jotain naulattiin tapetille. Palaverissa oli mukana myös se immeinen, josta taisin jo aiemmin mainita ja jonka tuomittin aika raskaamman kautta ja sellaiseksi johon ei vain kannata luottaa. Ei pahalla, varmaan se on ihan kiva ihminen. Ainakin osaa sellaisen kuvan itsestään antaa, mutta... minä en silti pidä hänestä. Enkä luota häneen. Oikeasti joko leipääntynyt, muuten huolimaton tai täysin piittaamaton. Aivan sama minulle.

Sovittiin, että teen palautekyselyn ruuan jälkeen. Heti ruuan jälkeen.
Arvaappa tuliko niitä tunnuksia siihen palautekyselyyn... Ei tullut. En nähnyt koko immeistä sen jälkeen kun jätettiin se toimistohuoneeseensa. O.o’

Pitäkööt palautteensa.

Ei ole minun vikani etten ole tehnyt sitä. Kukaan ei antanut niitä pirun tunnuksia vaikka siitä sovittiin.

Oikeasti alkaa olla pirun hyvä, että loma alkoi. Eipähän tarvitse enää miettiä tai seurata sitä menoa siellä! Kyllä, se oli pettymys. Kokemuksia... pari hyvää ja nekin töitten ulkopuolella ja työntekijöiden hurttia huumoria, mutta työ ja työtehtävät, haasteet täynnä pettymyksiä. Ja pari työkaveria lasketaan myös pettymyksiksi.

PS. Vaan olisi kiva lukea mitä se eukko naputti miusta koneelle...

Keskiviikon erikoiskuljetus

Pahaa huomenta! Sanotaan ny näin, että aamulla piti hommata kyyti kylille ja ei, en ajanu pyörällä kun oli kastumisriski. Olisin kyllä varmaan kerennyt pyörälläkin ihan hyvin, mutta se ei ole nyt tämän aamun pääasia. Eikä se miten satakieli tai laulurastas piästeli hullun lailla kaikki oppimansa äänet matkahuollon pihassa.

Sen sijaan pahat epäilykset heräs jo siinä vaiheessa kun kyytiin kömpi pieni kurttuinen mummo ja yksi vakiokyytiläisistä lähti liikkeelle omalla autolla. Tuskin oltiin lähdettykään kun yksi hyvänpäiväntuttu, se josta mainitsin tossa taannoin, pyysi vaihtamaan paikkaa mun kanssa. Ja niin mukavan yksittäispenkin kun olin jo perseeni alle saanu... kun toiselle tulee paha oli kun istuu selkä menosuuntaa. Voi itku. Sitä ennen se kauhisteli sitä, että meinaanko oikeasti lukea autossa ja miten oikein pystyn siihen, eikö tuu paha olo? Kyllä, ei ole temppu eikä mikään ja ei, ei tuu paha olo. Sääli ettei ollu sellasta kovakantista muistikirjaa mukana että olisin voinu näyttää toisenkin tempun. Pystyn myös kirjottamaan liikkuvassa autossa.

No, vähän matkaa mentiin ja yhdeltä pysäkiltä nous sit kyytiin äijäkööri mitä vois surutta sanoa kylän vakiojuopoiksi... kännissä ja yksi, porukan selväpäisin... Eeeen ihan usko, että oli paljoa pohjia ottanu tai sitten oli muissa piristeissä. 

Kuinka ollakkaan taksi tuli täyteen. -Puhumattakaan siitä, että näytti matkustajien mitta olevan täynnä hyvinkin pian. Takapenkille ittensä ahtanu setä oli todentotta ottanu liikaa ja jututti takapenkkiläisiä. Kadehdin tyyppiä, joka nukkui matkan kaupunkiin kuin ruumis! Olin revetä, kun se setä kysy siltä; ooksieelossa viälä?!

Itseasiassa olin revetä koko matkan. Oli laulutuokioo, iskuyritystä ja suorastaan kaikki paitsi tappelu. Yllättävää kyllä osasivat ainakin siinä asiassa olla kaikki kunnolla ja siivosti. O.o'

Sekä se et mie olin huomaamaton ja lähestulkoon näkymätön kuten aina ja tällä kertaa hyvällä tavalla. Eli sain olla rauhassa kuten mummoparka.

Lyhyesti sanottuna toistaiseksi pisin bussimatka ikinä.

Oli parista minuutista kiinni etten myöhästyny aamun toisesta bussista. Ehdin nipinnapin kyytiin ja oikopolun varrella oli suloinen pieni linnunpoikanen. -Ja hermostunut emo jossakin lähellä vitskuttamassa hätääntyneenä pienelle. -Joka ei totellut millään. Mutta se pieni otus oli niin lutuinen ja kattelin kauhulla miten joku vanhempi rouvahenkilö oli v'ähän matkan päässä ulkoiluttamassa koiranpentua. Kävi mielessä kauhuskenaario aiheella koiranpentu söi pikku tipun ja suojeluvaisto heräsi heti, joten koitin pelotella tipua polulta pois sateenvarjolla. Sain sen ainakin pelästymään ja kääntymään... tiedä sitten miten kävi. Ei, en vahingoittanut pikkuista mitenkään.

Pahinta tässä on, että keskiviikko on vasta alussa...

Puhelinsoitto

Saaaanotaan nyt näin, että ei voi taas kurjempi homma olla ja itteensä siitä(kin) on kiittäminen. Kun tämä yksi arveli ettei yhteen kokeiluun liittyminen nyt haavaa tee, tai haitaksi voi olla. No, eilen odotti kutsu johonkin tapahtumaan, viestissä luki; olisi kiva jos pääsisit sinne. Varmaan. <..<'  En rupea edes arvailemaan mitä rivien välistä pitäisi lukea. Ehkä sinne odotetaan niin vähän kävijöitä tai jotain?

Noo, tänään toivoin oikeastaan kun puhelin soi, että Peto muistuttaa siitä punkkikarkotteesta mitä pitää käydä ostamassa kissoille. Ehei... Lehtimyyjäkin olisi ollut parempi vaihtoehto. Puhumattakaan siitä että jos kenttä on todella huono, miun puolelta se on; kuka mitä hä ei kuulu. Eipä paljoa auta että lehtimyyjämäisesti tikataan sitä tekstiä kuin olisi suurempikin hoppu. Jumalauta, että vihaan taas pohjaan palavaa papupaparäpätystä.-Tiesittekö muuten että lehtimyyjät koulitaan puhumaan mahdollisimman nopeasti ja niin ettet saa suunvuoroa? <..<

Käsittääkseni tulossa on visiitti työpaikalla. Jätin sanomatta sen, että meikäläinen ei odota, jos työpäivä päättyy ja on kiire pysäkille odottamaan linkkaa. Minusta on joskus ihan tarpeeksi paha se että joutuu iltapäivisin odottelemaan yli puoli tuntia linkkaa... toisaalta parempi se kuin juosta pää kolmantena jalkana kieli vyön alla. -Eikä edes ole sitä vyötä!

Niin ja koska en tiennyt mikä päivä olla kyseessä, unohdin sitten mainita että jos sattuu olemaan vapaapäivä niin en varmasti ole paikalla. Muistelisin että päivä sitä ennen olisi tapaaminen varsinaisen ty-immeisen kanssa. Tai jotain. Meikän muisti ei kyllä ole mistään parhaimmasta päästä, varsinkaan kun varsinainen muistikirja jäi kotiin... ^^' Itseasiassa se oli pakko jättää kun se painaa laukussa uskomattoman paljon. Luulisi että A4 kokoinen luonnoskirja, penaali lastattuna letroilla ja pieni kirja painavat yhteensä sen verran mutta ne ovatkin kevyempiä kuin muistikirjani yhteensä. O.o'

Niin ja päälle vielä se, että lievästisanottuna ärsyttää jutella aamulla puhelimessa ihmisen kanssa, joka on pirteä kuin peipponen. Ma-sen-ta-vaa. Yhtä lailla vihaan sitä jos miulle sanoo sanankaan sen jälkeen kun oon mönkiny aamupalalle.

Ei hyvää päivää. =..='

Virkistäytymisreissu

Meidän työporukalla oli virkistäytymispäivä tänään. En viihdy maanantain palaverissa, ihan liikaa porukkaa miun makuun kun suurin osa talon väestä on siellä, missä vissiin olisi ollu selvitetty päivän kulusta tarkemminkin. Muuuttta ainahan voi kysyä ja muutenkin jos on jotain tärkeää niin kannattaa vain pitää korvansa auki ja kysyä.

Retki suuntautu eräälle farmille, joka oli reippaan tunnin(?) kävelymatkan päässä työpaikalta. Paikan omistaja jaaritteli aikansa paikan historiaa. Vaikka olin ensikertalainen siellä niin kävi vain mielessä että kaikista ei vain jutuniskentään ole. Tila on maatalous yhdistyksen omistama ja vuokraa laavuja ja juhlapaikkaa ( puolet navetasta on muutettu juhlasaliksi ) ja museona. Lisäksi löytyy puisto ( joka näytti aika pieneltä ), jonne on istutettu erilaisia puulajeja ja hybridipuite. Ja onhan siellä jonkun sotasankarin muistolle monumentti.

Aamulla työkaveri, jota ny voi kaveriksikin ihan sanoa, oli saanu ittensä revittyä aikaisin hereille ja ootteli pysäkillä. Jos vaan herää ajoissa ni kuljetaan samalla linkalla. Ihan kiva tyyppi, hauskaki, mutta tarpeettoman seurallinen persoona. Toisaalta.... kalat liikkuvat parvissa, eikö?
Joskus mietin että totakohan se olis jos olis pikkuveikka, jonka kanssa olis hyvät välit rasittavuuteen asti et vois suurinpiirtein puhua kaikesta. ( Ainoa lapsi ku on ollu. :( ) Ennemmän miettii sitä miten joistakin tulee kavereita ja joistakin taas ei. Jos minulta kysytään, olisin halunnu pitää välit myös kahteen muuhun velikultaan, jotka tapasin viime elokuussa. Sanotaan ny näin että se quadro oli omaa luokkaansa. x’D Se toverihenki oli omaa luokkaansa ja jokainen oli tasan oma ittensä ja se oli juuri sitä mitä omaisen kuolemasta toipuva tarvitsi. Omaisen, joka kuoli vain viikkoa aiemmin kun mulla alko se sijoitushomma. Siitä en tietenkään maininnu koska kaikkein viimemmäksi olisin kaivannu mitään myötätuntoa, helpotuksia tai jatkuvaa tivaamista oonko OK, joka olisi vaan muistuttanu siitä ettei mikään ole OK.

Mutta joo, eksytäänpä aiheesta taas jonnekin syvyyksiin... No mentiin töihin ja lähdettiin joukolla kävelemään ja kuinka ollakkaan tää kaveri hiippaili koko matkan vieressä. Hölistiin niitä näitä. Olihan se paikka aika tuskien takana ja perillä.... lisää kävelyä. Mun pierukepit ku reagoi pitkiin kuntoiluihin voimakkaalla kivulla ja suonenvedolla seuraavana yönä. ( -Tosin kamalampaa on ne rappuset töissä ja mun polvet... en pitää kivaa ääntä kun kiipeen tai lastkeudun niitä portaita, mut silti kävelen portaat ennemmin ku käytän hissiä. <..<’ )

Oletin että kaveri olis jo saanu meikän seurasta tarpeekseen... ite ainakin olin jo saanu yliannostuksen. Meikän sosiaalisuus kun on joskus äärimmäisen rajallinen. Mutta, annako sellasen näkyä? Miks pilata muitten päivä jos itteä kenkuttaa? Ei se ole oikein.
Se roikku sitten lähes varjona jossai lähistöllä aina ku voi. Ei meikäläinen ny niin hyvää seuraa voi olla. =..0’ Tunnustan et päivään mahtu muutamia hyviä hetkiä, enemmän kuin huonoja. Sysäs vaan kasvavan ahdistuksen; miks toi roikkuu tossa lähes  koko ajan?! mielestä pois ni menihän toi.

Kierrettiin ku sillit sumpussa museo. Se olis ollu parasta jos sinne olisi päässyt myöhemmin kiertelemään omatoimmisemmin niin kuvista olisi tullu jotain. En nähny mitään mieltä kuvailla kun joka paikassa tönittiin ja tuupittiin. :/ Mut siellä oli kunniamerkkejä, ihana seinät peittävä kirjahylly ( TAHTOO! ) ja hieno kaakeloitu takka ja jumalattoman iso kahvipannu keittiön hellan päällä. 83
Kauhistelin sitä miten perinteinen pohjoiskarjalainen käsityö, mustaan  huopaan/sarkaan kirjottu seinävaate oli voitu tunkea vitriiniin kirjojen ja muiden ALLE?! Ei sellaisen perinnekäsityön paikka ole siellä! Sen paikka olisi ollut seinällä vähintäänkin...

Piha-aitassa oli vossikkakiesejä ja kaikkea romua. Se oli rakennettu samanlaiseksi kuin Ahvenisen Punaisen talon aitta. Kumma ettei siellä aitan ylistä ollut laitettu mitenkään vierailijoille.Portaatkin oli yhtä hankalasti noustavissa, vaikkei kukaan sinne kiivennykkään. -No helvetti, näkihän sen paljaalla silmälläkin millaiset ne on jos ne on jo kerran aiemmin nähny saati kiivenny.

Käveltiin hevosaitausten läpi... kaveri edelleen tiiviisti lähituntumassa, meikä vaappuen perästä. Lähimmässä aitauksessa oli harvinaisen pervo ori, joka poseerasi harvinaisen sirosti ja ... ( nyt kaikki alaikäiset googlaamaan muuta ) vilautteli ja heilutteli erektiota sitten minkä ehti. Porukka repes sille tempulle täysiä... Savolaiset ku ollaan tälläsiä hulluja että ei mennä paniikkiin tommosesta niin millään.
Naurettiin kaverin kanssa, että jos olis ollu jenkkituristeja ja ne ois nähny saman niin nehän olis olleet aivan paniikissa. Jotenkin kammottavaa että sellanen kansa joka vetää hysteriat tollasista pikkuasioista ( tosin toi ei ollu mikään pieni kooltaan * naurun remakkaa * ) kuten peniksistä. <.<’ Ku kerran immeisilläkin ne on, jompaa kumpaa laatua, harvoilla molemmat, mutta kun on uskonto jonka perimmäinen tarkoitus on aikanaan ollut iskeä ihmisten kaaliin että seksuaalisuus on kuolemansynti ja häpeä! Siinä maassa on onnistuttu. Suomalaiset on ehkä joskus olleet sellaisia, mutta tiukkapipoisuus tässä kylmässä ankarassa maassa ei yksinkertaisesti kannata. Oli myös valkea aasi, joka ei tehny tuhmuuksia mutta huusi välillä kuin epävireinen moottorisaha joka on juuttunu kantoon. Toisessa aitauksessa oli kolme muuta heppaa.

Sieltä raahauduttiin puupuutarhaan... Se olisi voinu olla enemmän näkemisen arvoinen kun kaikki lehtipuut olisivat olleet lehdessä... Siellä oli nättejä havupuita ja pari aivan luonnottomalta näyttävää ja luonnottomiksi taipuneita kuusia. 8’D

Muistomerkki puolestaan oli liuskekivestä, laudoista ja hirrestä rakennettu pieni tupa, jossa oli penkit sivuilla ja pöytä vieraskirjalle. Muistomerkki oli omistettu yhdelle tilan omistajista tekemästään työstä isänmaan ja kotiseudun hyväksi. Muistomerkin päädyt herättivät sisäisen trollini, koska näin kuviossa selvästi irvistävän naaaman... näytin kuvaa yhdelle kaverille, jonka mielestä siinä taas oli risti. Missä? O.O’

Puiden jälkeen käppäiltiin leiripaikalle. Leiripaikan lähellä muuten on sellainen teatterimainen katsomo. Siellä on istuttava hirsitukkipenkeillä. Sanotaan ny vaikka, että se kysyy tasapainoa pysyä pyöreän tukin päällä ja lyhytjalkaisen on turha yrittää istua siellä nostamatta koipiaan edessä olevalle parrulle ja nojaamatta jalkoihinsa.
Kota oli erittäin viihtyisä ja laavu oli mitoitettu suurelle joukolle. En valehtele kun sanon että retkieväisiin ei oltu oikein panostettu. Leipä oli kuivaa kaurarouheleipää, jonka välissä ei ollut kuin juustoa ja salaatinlehti. Ei voita! O..O’ Mehua, vettä ja kahvia. Punaista lenkkiä ( Ei pahimmasta päästä ) ja jälkkäriksi muurinpohjapannulla paistettuja lettuja. 83
Ohjelmassa seuraleikkejä, tietovisaa, bingoa ja selkäänpiirtelyä. Enpä usko, että olen koskaan luikahtanu niin äkkiä jonosta muualle kun silloin kun kertoivat mikä on homman nimi. x’D Nimimerkki; Mitä, eikö tää olekkaan lettujono?! x’D
Sitten oli vuorossa vapaata ohjelmaa. Suunnittelin käyttäväni sen vapaan ajan siihen, että olisin kuvannu museossa kun sinne tuskin oli tungosta. Kaveri edelleen tiivisti mukana. Arvostan kyllä, mutta ihmettelen, että miksi? o.O
No, pääsin siitä hetkeksi erilleen. Meni katsomaan heppoja ja totes myöhemmin kun karattiin oottaa bussia, että kyllä vaan siellä se vilautteli edelleen. x’D Ei muuten olis saanu lähteä ennen puolta mutta yksi jos toinen otti ritolat sieltä, ennen ja jälkeen. Omaksi puolustuksekseni sanon vaan sen että en halunnu jäädä oottelemaan kaupunkiin oottelee kolmen linkkaa kaupungista jos kerran mahis oli päästä pois jo kahden autolla.

Ku noustiin esikkaan, ku pysäkki oli aivan sen tilan vieressä, väsymys iski. Ei enää viittiny edes puhua, olisin halunnu torkkua siinä. Miettiä jo että mitä pistän blogiin ja sellasta. Teki mieli viitata kintaalla kaikelle ja kaikille. Mietin sitäki että riittääkö kännyssä enää virta ku se näytti nolla tolppaa ja vinku että akku lähes tyhjä. Soitin sillä kuitenkin Behemothille. -Myöhemmin se pelitti vielä hyvin ku soitin Pedolle ku oli soittanu matkalla kotia päin ja vielä myöhemmi ku Behemoth soitti takaisin. Molemmat sitä, että kyydittäjä on vaihtunu, et pitää kattella meiän autoo mut kuskina onkin Pedon bestis.

Kaupungilla mietin etten jaksa kävellä paljoo minnekkään, että tänään on tullu käveltyy ihan tarpeeks. Oli kuuma päivä. Raahauduin kioskin päätyyn ostamaan jäätelöä. Mango-melonia ja minttusuklaata mun tuuttiin kiitos. Oikealla vohvelilla ja hemmetti että se annos oli jumalattoman iso mutta parasta mitä ny voi helteellä syödä. En tiedä onko koskaan yksikään jäätelö/herkku ollu niin ihanaa... ( Kylmä Ramune kuumana kesäpäivänä... ah hyvää... 83 Tai mehujää... kylmä kivennäisvesi... ) Sen virityksen syömiseen meni se 40 minuuttia. Nautin siitä. Ja ku en voi purra jäätelöä kun se vihloo hampaita joten... huulet oli jäässä mutta se oli sen arvoista hitto vie. 83

Bussi tuli, totta kai. Hyppäsin siihen, karautettiin kotiapäin. Oli noi puhelinsoitot ja löysin kyytini. Toimin sitten vielä seuraneitinä Pedon kaverille ja koivet huuti armoa.

Sellanen paikka et kyllä siellä vois käydä uudestaankin, pienemmällä porukalla. Viettää aikaa vaikka kukkia ja puita kuvaten.
Mainittin Pedolle reissusta ja jo alko vittuilu et onko mulla kenties ihastus. Ei pitäisi olla. Muistissa on vielä mitä yks toinen kollega huudahti lähes kauhuissaan, että jos halutaan mennä kahdestaa huoltsikalle ni hän ei haluu olla siinä kolmantena pyöränä. Mitä vittua?! O..O Se tyyppi on muutenkin tahdikkuuden perikuva, jolta ny voi odottaa vaikka mitä totuudenmukaisia sammakoita. Se oli niin draamakuningatar koko äijä, että se olis kelvannu mihin tahansa yaoi mangaan sivuksi. x’3

Retkipäivästä oli sitten palaute seuraavana päivänä. Kyllä siitä saatto risuja antaa ihan kädellä ja ruokailusta nimenomaan, sekä siitä ettei oltu otettu juuri huomioon kaikkien kulkunopeutta että paahdettiin menee heti ku viimeset tuli portista sisään ja näytti puolkuolleilta! Ruuasta, jota olisivat voinu mennä valmistamaan etukäteen ettei olis tarvinnu paljoa ootella. Seuraleikeistä, jotka miun mielestä vaikka sivukommentit hauskoja olikin, oli aika... lapsellisia. Ja siitä että joillekin se oli pakkoreissu mikä oli aika väärin eikä ainakaan niitten kohdalta nostattanu yhteishenkee yhtään. Loppupäivän vapaa ohjelmakaan ei juuri miellyttäny kun ei siellä ollut mitään mitä olisi halunnu tehdä kun olivat museon ovet lyöny jo lukkoon. :/

Mut innolla odotan kasvitieteellisen reissua ja se ei saa mennä ohitte tai saavat niin tulikivenkatkusta palautetta etteivät ole vielä koskaan saaneet. Mietin et vois ehdottaa myös museota ja taidemuseota. Joko työporukan kanssa tai sit otan ommoo lommoo ja käyn niissä itte. Toivon näkeväni taidemuseossa yhden taulun, jota olen ihastellu niinä harvoina hetkinä ku siellä oon käyny. 83       ( Kahdesti muistaakseni. ) Tunnustan et olen historia ja taidefriikki.