Eilen jäi “vähän” kaivelemaan kavereitten visiitti. Siinä mielessä, että pitkäänköhän jaksan kattella sellasta mitä eilenkin oli. Pari Vtes korttia vaihto niin äkkiä omistajaa, niistä kyllä vähän oli sovittu että ne ehkä joutaa, mutta siitä ei sovittu sen tarkemmin. O.O’ Sitten ne mistä sovittiin että ne joutaa, ei sitten kelvannu.
Sanotaanko näin, että hyväksyn sen pitkin hampain jos saan niiden tilalle pari korttia. Mikä on vielä harvinaisen epätodennäköistä. -Puhumattakaan, että mulle oli mentorilta luvassa muutama kortti näitten kautta. Totta kai ne unohti.
Sanotaanpas nyt sitten selvällä suomella, että ne kortit jotka olen antanu on lainassa. Kun jyrähdän että haluan joka ainoan takaisin, niiden(kin) on parasta tulla takaisin. Tällä hetkellä tää vaihtosuhde on jotakin 7 - 2. Kortteja jotka mentori antoi ei voida laskea. Nehän oli hänen buustereistaan, ei kavereiden. <..<’
Voin jo kuvitella, mitä mahtaisi muulle omaisuudelleni tapahtuvan, jos miulle sattuisi jotain, tai jos olisin höylimpi. Kuulin taas eilen myös Sephirothistani, että sille olisi ottaja. Sääli, etten ole myymässä ja jos olisin, tarjos jonka näiltä saisin olisi halvin mahdollinen... ja lohiskoristeilleni. Yksi toinen kaveri teki selväksi että hän haluis miun lohislamppuni, jos kyllästyn siihen joskus. Hyyvin epätodennäköistä. ( äänenpainolla joka muuttaa veren jäähileiksi )
Tästä eteenpäin pidän turpani kiinni millon hankin buustereita tai starttereita. Pikkasen kuulosti eilen siltä, että nää oletti meikän jo hankkineen niitä. Millä rahalla ja mistä kun jokainen kauppa myy Vtes starttereiden kohdalla, joita haluaisin, ei-oota.
Vaidon ehtoina on tästä lähtien, kavereillekin tiedoksi; kortteja, rahaa tai buusteri. Ihan vain siksi, että voin päättää niin. -Entä tunne tippaakaan syyllisyyttä siitä. En ainakaan vielä.
Sanotaanpa se nyt sitten lyhyesti, että puolustan omaisuuttanin perseeseen ammutun lohikäärmeen elkein ja materialisti kun olen, toveruudella ei ole paskankaan väliä. Ei ole ensimmäinen kerta kun kaverit puukottaa selkään ja se siitä kaveruudesta silloin. Eikä se “amputaatio” kirpaise kuin hetken. Pahinta on sitten se anteeksipyytely ja ruikutus. Siinä pahinta on, että miksi vitussa ne oikein ruikuttavat antamaan anteeksi jotain vaikka itse ovat siihen syypäänä? Näytänkö oikeasti niin vitun tyhmältä, että antaisin anteeksi jollekin sen että luottamus on rikottu? Sen että minua on loukattu mitä verisimmällä tavalla?
Hienoa, taas yksi syy siihen miksi olla kiitollinen siitä että on vain kourallinen kavereita ja valtaosa nettituttuja. Mie ne luonnostaankaan luota kehenkään, en edes kavereiksi kutsumiin ihmisiin, jotka tunnen. Se on refleksi ja kuudes vaisto.
Behemothia voi pitää ovimattoma, joka suostuu kaikkeen, antaa periks kaikessa ja antaa kaiken ilmatteeks, kun ei osaa sanoa yhtä sanaa; ei. Mutta meikäläinen... hmph älkää edes yrittäkö. =..=’ En ole lähelläkään Behemothia. =..=’
Saatan myös näyttää typerältä ja hitaanlaiselta, mutta tämä nerokas ( tosin terveysriski) valeasunnu takana on järki, joka juoksee pelottavan hyvin.
Entäpä peli sitten? Syytä keskeyttämiseen en tiedä muuta kuin hermostumisen että kaveri alkoi olla alakynnessä ja tentin sääntöjä kun he on kerran käyneet katsomassa kun ammattilaiset pelaa. Jotenkin alkaa myös tuntua siltä että kohta on menossa joku saakelin kusemiskilpailu kellä on parhaat kortit, ja mitä kortteja tarkalleen, kuinka paljon... Ainakin miun kakkospakka syynättiin läpi kuin piru olis selannu raamattusta porsaanreikiä. Ei pahalla, mutta ei jäänyt huomiotta.
*huokaus* tuhoaako Vtes nyt sitten kaveruutemme? Jaa-a, joko kaverit tekee sen ihan itse omalla käytöksellään tai meikän ylisuojeleva vainoharhani tekee sen. Peli on peliä. Kun peli alkaa hallita elämää tai muuttaa persoonaa, unohtakaa koko juttu. =..0’
Toivoisin kyllä et pääsisin kattomaan jotain peliä mut kaupunkilaiset on kaupunkilaisia ja mä en edelleenkään ole kaupunkilainen, jolla on aikaa saati halua notkua kaupungilla kello viiden jälkeen. =..=’
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti