Hyvää huomenta, vaikka hauskempaa olisi toivottaa pahaa huomenta, mutta se ei olisi kohteliasta? En ole sitten viime viikon tuntenut olevani oikein oma normaali itseni, sillä jotain on saatu aikaan. x'D
Olkoonkin, että toimin muutaman vuoden pitkällä viiveellä, mutta on se silti aina huolestuttavaa kun siirryn toteuttamaan jotain projekteja joita on ollut mielessä.
Viime viikolla ompelin ne yhdet housut, eilen ompelin kahdet lisää, vaikken niihin kuminauhoja yms. naruja saanutkaan vielä pujotettua. -Viimeistä vaille valmiit siis.
Jakkujakin on leikattuna kahdet, muttei niihin ole vielä löytynyt sopivaa vuorikangasta ja mietin miten saisin noistakin yksivärisistä tapauksista erikoiset.
Jotain on totta kai unohtunutkin, muistin eilen illalla juuri laittaessa kamppeita kasaan kahdeksan maissa, että työkkäriin piti kai ilmoittautua, muistin sen siksi kun tutkin milloin kerjuulappu pitää lähettää. Noh, soitin sinne sitten tänä aamuna nukuttuani yöni huonosti, lähinnä torkkumalla, Minttu tuntui härräävän koko yön vähän väliä päällä ja alla ja nykivän hereille jo ennen kuutta, olin silti pompata kattoon kun porukoiden kello alkoi soida kuuden maissa, jälkeen luulisin jos on alettava hahmottamaan. Silmäluomet tuntuivat olevan sementistä vielä siihen aikaan, eikä aivotoimintaa ollut havaittavissa nimeksikään.
Tunnustan että valvoin yöllä myöhään koska etsin muutamaa tiedostoa, jotka tuntuivat pääseen katoamaan eikä niitä sitten löytynyt. -Kyse oli materiaaleista erästä hahmoa varten. Ja kyllä kun kyse on minusta, kyllä, se oli tärkeää. Tärkeämpää kuin nukkuminen.
Olisi kaikki ollut valmiina aamua varten... Pah, eikun uudelleen etsimään.
Kömmin ulos uuteen aamuun kahdeksan maissa ja kone paikoilleen ja viestejä tutkimaan. Eilen illalla oli jotain puhetta, ettei jollain kaverillani netti toimi eikä se kännyllä pysty kirjoittamaan blogiinsa viestiä että lähtee matkoille, ette jelppaisin häntä siinä. -Enköhän tuota joutane senkin tekemään.
On se kummallista ettei omat vehkeet aina pelaa silloin kun niiden pitäisi. Ei pelannut tässä yhtenä iltana mikrokaan ja ensimmäinen olettamus oli, että koska on vanha mikrovanhus, toiminut hyvin jo 10 vuotta, että pakostahan se rikki on... Mitä vielä, oli mikron päältä luiskahtanut naru luukun väliin, eikä sillä toiminut. x'D
Kummaa kun ne eivät nykyään viitsi rakentaa yhtä toimivia värkkejä, edes sellaisia jotka toimivat kuten tuo meidän vuodesta toiseen ja jopa silloinkin vaikka siitä palaa pelkästään polttimo. Kestävää kehitystä olisi oikeastaan rakentaa aidosti kestäviä ja toimivia koneita ja siten säästää raaka-aineissa ja materiaaleissa kun ihmisten ei tarvitsisi ostaa aina uutta konetta kun entinen lakkaa toimimasta syystä tai toisesta.
Meillä meni astianpesukone uusiksi sen takia, että sen sisällä ollut jokin pikkanen muoviosa oli kiepsahtanut irti, eikä edes ammattikorjaaja saanut sitä enää paikoilleen. O..O' Korjaajalle tuttu tilanne. - Perhanan värkki ei tainnut kestää vuottakaan.
Miksi ylipäätään tuottaa sekundaa jos kerran voisi rakentaa kerralla hyvän? On oikeastaan ihme ettei laitteiden rakentaminen sekundaraaka-aineilla ole laissa kiellettyä touhua. Asiakkaiden petkuttamistahan se semmoinen oikeastaan on. Luvataan, että kyllä se oikein pidettynä kestää, muttei se kuitenkaan kestä.
Kuten sekään ei ole hyvä idea, että kaupoissa alettaisiin myymään reseptivapaita lääkkeitä. Kuka helvetti semmoisenkin on edes uskaltanut suustaan ulos päästää?! Haluan nimiä, verta ja vateja ja verisiä päitä vadeilla! ( pasilasta opittu ihana fraasi )
Ei siinä ole järkeä; valta-osa Suomea on täynnään pieniä paikkakuntia joilla on apteekit. Siinä vaiheessa kun kaupoista alkaa saamaan myös lääkkeitä, apteekit katoavat ja mummot ja papat joutuvat kiikuttamaan ja hakemaan reseptilääkkeensä lähimmästä kaupungista... Yleensä kolmenkymmenen, neljänkymmenen, kuudenkymmenen kilometrin päästä.
Ei tässä ole tätä taaskaan mietitty loppuun asti. -Kuten ei niin montaa muutakaan asiaa...
Kuten ei mietitä sitäkään miten ne lääkkeet sitten saadaan mahdutettua jo ennestään tuotehyllyjä täynnä oleviin kauppoihin. Puhumattakaan, että järkevin ratkaisu on, että ne olisivat kassojen takana niin etteivät lääkkeiden väärinkäyttäjät tai varkaan niihin pääsisi käsiksi... Kummankin ryhmän edustajat varmasti odottavat sormet syyhyten, että koska pääsevät "ostoksille".
Ainoat hyvät asiat jotka näen, ei tarvitse ravata kadun toiselle puolen apteekkiin kauppareissulla.... Mutta tämä taas oikeastaan tukee sitä politiikkaa ettei ihmisten tarvitse liikkua juuri lainkaan! Ja samaan aikaan ollaan sitten huolissaan siitä ettei kansa liiku tarpeeksi...
Ehei, lääkkeiden olisi hyvä pysyä siellä missä ne ovat pysyneet tähänkin asti; saatavilla vain apteekista. Valvovien silmien ja asiantuntemuksen alaisuudesta.
Luulisi olevan tarpeeksi että alkoholisoituneet kansalaiset saavat ostaa (valta)osan alkoholistaan kaupasta. -Tosin itse en edelleenkään juo ( alkoholia ) joten en ymmärrä tätä. Olisivat pitäneet oluet ja muut Alkossa... En oikeastaan tuomitse, sillä se on jokaisen oma päätös ja hatunnosto heille jotka oikeasti pystyvät pitämään itsensä kohtuudessa.
Tiedän kyllä miten helppoa ikäistään vanhempien teinien on hankkia alaikäisille kavereilleen kaupoista kaljaa... On se nähty. Kuten on myös nähty tyhjäkatseisia ihmisiä joiden ainoa ostos on ollut yksi tai useampi monen pullon paketti.... kaljaa.
Huolestuttavaa oli myös että kerran joku lievästi AD-HD poika julisti kirkkain silmin, että kunhan hän kasvaa isoksi; hän juo kaljaa. Tämä sattui yhdessä työharjottelupaikassa kun vedettiin jotain leirikurssia lapsille.
Just.... Olut tehtaat voivat olla ylpeitä ja nukkua yönsä hyvin. Olisin ehdottanut, että koittaisivat käyttää tuota kansakunnan toivoa mainoksessaan, mutta varmasti jokin laki estää alle 18-vuotiaan esiiintymisen olutmainoksessa... Sääli, myyntiluvut kyllä pomppaisivat varmasti... ( ironiaa )
Kyllä tässä tilastot taas pomppaavat muutenkin, eräs henkilö saattaa puhdistaa pariksi kuukautta työttömyystilastoja, jos muka oikeasti olisin jollekin kurssille päässyt. Saapahan nähdä. Kirjoitin kyllä hakemukseen ihan rehellisesti, että miksi olisi korkea aika päästä edes kurssille.
Selvisi nimittäin kuin soitin yhdeksältä työkkäriin ja enää parikymmentä minuuttia siihen, että posti saapuu! Nääh, ei ne nyt kuitenkaan ole näin äkkiä postia saanut laitettua ennenkään. On tosin muutakin mitä odottaa, että posti tuo...
Siitä en osaa sanoa vielä mitään, kun posti muutti lähimpään S-markettiin, että onko se huono vai hyvä. Tila ainakin kutistui alla puoleen siitä mitä se aiemmin oli ja siinä ruuhkassa ja vilinässä kun sitten koittaa asioida... HAH! Mjuu, huono idea oli sekin.
~Uku
see more Epic Fails
Olen kyllä parantumaton. Taas failblogista jotain kivaa tuohon blogin loppuun. x'D