Tässä on muutama viikko tullut pyöräiltyä, huhtikuun lopulta, toukokuu ja kesäkuutakin jo. Ihan uudella, melkein äänettömällä pyörällä. Sillä on ollut mukava päästellä menemään, eikä siinä muuta vikaa toistaiseksi olekaan ollut kuin äkillisesti löystynyt satula, jonka paikallinen, asiansa osaava pienkonekorjaaja sai kuntoon hetkessä. Niin ja eturengas… Luulin jo päässeeni siitä vaivasta ainakin vuodeksi, mutta miten pieleen menikään se veikkaus. Toivon toki hartaasti, että ilmat ovat karanneet jostain muusta syystä, mutta onneksi tuli varoitettua pyöräkauppiasta ja onneksi ei tullut ostettua vaihdepyörää. Nykyiset pyöränpumputkin tuntuvat olevan sitä laatua ettei niillä ilmaa renkaaseen saa, vaikka miten pumppaisi. Ehkä vika on pumppaajassa. -Ehkä.
Renkaista onkin lyhyt matka itse tiehen. Huvittavaa on, että ikään kuin vasta nyt on herätty siihen miten huonossa kunnossa tiet ovat. Siis vasta nytkö on huomattu ne kraaterimaiset montut, valtavat hakeamat ja kallistumat ja urat joita on tähän asti korjattu laittamalla teiden varsille varoituksia routavaurioista. On myös rakennettu ja korjattu siltoja ja revitty osan matkaa tiestä päällystettä pois. Silläkin tiellä, jolla kuljen on kahdesta kohtaa ollut kahden vuoden päivät päällyste poissa. Siinä on vuoden päivät soudettu ja huovattu tulleeko siitä kokonaan hiekkatie, vai korjataanko se. Minulla on ehdotus; koska kerran korjasitte sillan siltä tieltä ja saitte vihdoin rakennettua sillan sinne toisaalle, jotta tielle tulisi liikennettä… Korjatkaa se pahuksen tie.
Mutta sitä en kiistä, etteikö matkaaminen pyörän satulassa olisi ollut mitä mainiointa. Onhan se vähemmän puuduttavaa ja unettavaa touhua kuin autossa istuminen. Pyöräillessä ajatus saa kulkea ja maisemia saa ihastella omaan tahtiinsa. Toisinaan ehkä hieman liiankin läheltä.
Tuolla kevyenliikenteen väylällä on eräässä pensasaidassa sireeni, jonka oksa roikkuu kevyentien väylällä. Sitä ei välttämättä edes huomaakaan kun siihen on lyödä päänsä. Aikaan pihan omistajat eivät ole asiaa huomanneet, eikä heillä ole varmaan kertaakaan ollut asiaa jalkaisin tai siihen suuntaan. Jos olisi ollut, kaiketi hekin olisivat asian huomanneet ja tehneet asialle jotain.
Kerran olinkin lyödä siihen pääni, koska normaalisti se pahuksen oksankäkkärä on ollut tiukasti sidottuna ja se on ollut ja pysynyt poissa törmäysetäisyydeltä. Tämä siis kävi niin, että takaa tuli joku urheiluintoa täynnä ollut tyyppi, joka ei selvästikään liian mustien aurinkolasiensa, vai liekö ollut kypärä silmillä, ja oman kiireensä vuoksi nähnyt mitä olin väistämässä, vaan oli sitten kaahata päälle ja rimputteli kelloaan turhaan. Olisiko minun muka pitänyt väistää törmäyskurssille sen puun kanssa ja saada suu täyteen sireeninlehtiä, mitä? No sillekin tyypille tiedoksi, että tilaa siinä tiellä olisi ollut, mutta hän varmaankin halusi välttämättä ajaa keskellä tietä.
On toki pyöräillessä sattunut vastaan vähemmänkin törppöjä tyyppejä. Toukokuun alussa tuli haasteltua niitä näitä erään herrasmiehen kanssa, joka tuli haastelemaan kun huilasin hieman. Hänkin pyörällä ja kuulemma kova kuntoilemaan. Oli alkanut pyöräilyn heti kun jääkiekko loppui televisiosta. Pyöräily onkin oiva kunnonkohottaja. Omasta puolestani en kyllä sanoisi samaa, ei ole tapahtunut nousua eikä laskua suuntaan eikä toiseen, ellei matkalla olevia mäkiä lasketa ja lasketaanhan ne. Lasketaan ja lujaa.
Mutta toisin kuin voisi luulla, ei polkupyörä ole välttämättä mikään temppuväline, eikä kovinkaan monella ole päänsä turvana pyöräilykypärää. Itse ottaisin vielä kaiken varmuuden vuoksi hanskat ja jonkunlaisen liivinkin jos matkaa olisi yhtään enempää ja mäet yhtään jyrkempiä. Ennen kaikkea luulisi, että pyörällä temppuilevilla nuorilla olisi enemmän mojua turvallisuudesta.
Torilla ja vähänkin syrjäisemmillä yhtiöiden pihoilla tehdään hurjia keulimisia ja väistetään autoja hurjin kaarroksin. Ovatpa muuten mopopojatkin yrittäneet samaa, samalla kun rallaavat päivät pitkin edes takaisin kylän katuja. Vanhempien tulisi nähdä etevät ja uhkarohkeat lapsensa esittämässä uhkarohkeita temppuja, sillä he olisivat varmasti hyvin ylpeitä lastensa saavutuksista. Uskaltaahan nuoriso esitellä taitojaan julkisella paikalla. Osaavia nuoria täytyy sanoa. Kukaan ei ole toistaiseksi jäänyt auton alle tai törmännyt autoihin tai mihinkään muuhunkaan. Totta kai ollaan nuoria ja vaara kiehtoo. Senköhän takia nuorten harrastuksia katsotaan läpi sormien? Kiehtookohan se sitten yhtä paljon, kun tapaturma sattuu. Luita menee poikki, sisuskalut kärsivät tai paras kaveri kuolee? Mutta nuoriso on kovapäistä, kuritonta ja kyseenalaistaa kaiken. -Jopa oman turvallisuutensa ja sen mikä on viisasta, eivätkä he tosiaankaan kuuntele.
Matkaa tehdessä sitä huomaa yhtä ja toista. Kauniita kukkasia, hassun muotoisia pilviä ja hupaisasti aselteltuja liikennemerkkejä, mielenkiintoisen muotoisia kantoja ja muuta mielikuvitusta ruokkivaa ja ajatuksia herättävää. Kerran on tien poikki juossut jopa mäyräkin. -Sattuisipa joskus mukaan kamerakin, niin voisi jotain mielenkiintoa herättänyttä koittaa tallentaa digitaaliseen muotoon. Niin tulisi siten säilöttyä vaikka sateisia viikonloppuja ja talvea varten. Matkapuhelimestakin jonkunlainen kamera, mutta se sitten on semmoista mallia jolla ei kuvia saa mihinkään siirrettyä. Sähköpostiinkin lähettäminen onnistui vain kerran.
Tämä on sitä nykytekniikan riemuvoittoa, kun aina täytyy olla sitä uusinta uutta, jos mikään mielii toimia. Tietotekniikassa varsinkin edetään harppauksin ja kehityksessä unohdetaan tyystin tehdä mitään vanhempien mallien hyväksi. Ihminen pakotetaan hankkimaan sen takia uusia laitteita, sillä ilman niitä ei välttämättä pääse enää pankin sivuille, tai nettiin, eikä näy televisiosta mitään, tosin viimeksi mainittu kaikkine jatkuvine uusintojen uusintoineen ei kyllä ole välttämättä mikään suuri vahinko. Itse tunnustan, että harvemmin tulee televisiota edes katsottua, ei sieltä tule kuin kolme hyvää sarjaa myöhäisillassa ja silloin tällöin kaksi tai kolme hyvää elokuvaa…vuodessa. Tähän ei sitten ole laskettu mukaan niitä, mitkä on jo nähty useamman kerran ostettuina versioina.
Mutta kuka sitä nyt telkkaa ehtiikään kesäaikaan tapittamaan? En minä ainakaan. Kunhan voi joskus huoahtaa ja ottaa rennosti hyvän kirjan tai hyvän elokuvan kanssa, niin se on siinä. Tai luonnostella äkkiä jotakin tai tuoda ajatuksiani kirjoitettuun muotoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti