Korukilpailussa...

On eräs helmikauppa, jolla on kuukauden koru haaste. Se osui sattumalta silmään erään kerran kun laittoivat osallistuvia kuvia naamakirjan kuvagalleriaansa. Palkintona pieni lahjakortti, mutta kun on helmihullun materiaaleista kyse... sillä kartuttaa kummasti materiaalivalikoimaansa. 83 –Peto kyllä vittuilis, että eikö mulla ala jo olla tarpeeksi helmiä. Tämä vaan on niitä tuskia mitä vain toinen harrastelija voi ymmärtää.

Kyllähän se kieltämättä kivalta kuulosti. Mahdollisuus koittaa omia taitojaan ja näyttää että kyllä täälläkin osataan jotain.

Mallin valitsemiseen meni tolkuttomasti aikaa, mutta halusin suunnitella, miettiä ja olla lähes satavarma, että saan sen tehtyä. Annoin sitten kynän laulaa... töissä kun oli sellaista hetkeä ettei mitään kiireellistä ollut alla. Kurssipäivinä... silloin se vasta lauloikin. 83 Ei miun tarvitte piirtäessä suuremmin miettiä mitä siitä tulee, vaan siinä keskitytään muuhun, kuuntelemiseen esimerkiksi. Minä väitän pystyväni siihen. Kaikkien luennoitsijoiden suureksi harmiksi. x’D

Eikä sitten aina oikein ollut sellaista hetkeä kotona töitten jälkeen, että olisi voinut panostaa tekemään korun vaikka heti ja saamaan sen vaikka viikkoa aiemmin valmiiksi. Vaan ei. No sain sen maanantaina valmiiksi. Illalla vasta lähti kuva kilpailuun. Saa nähdä miten siinä käy.

En viitti ruveta värväämään kavereita äänestelemään juuri sitä korua, vaan jaoin linkin mistä näkee koko koruvalikoiman. Näkevät koko satsin ja saavat äänestä ketä tahtovat. Arvuutellen sitä että mikä niistä on miun tekemä. -Vihjeiksi sanottakoon, että se on syksyyn sopiva. ;D

Odottelen ensi kuun haastetta jo mielenkiinnolla, uteliaisuudella ja sormet syyhyten. Miksen, koska voin taas ruoskia itteni ylittämään ja yrittämään jotain aivan uutta. :D

Enää kolme päivää ja sitten voin julkaista, että mikä oli mun. 8’’’)

Maanantain erikoinen

On tainnut pakkauslaite olla nälkäinen...

Uuhi kaalimaan vartijaksi

Sisältää taas karkeaa ja luonnollista kielenkäyttöä.

Perjai oli taas hulluutta täynnään. Ihan vain siksi, että oli jatko-osa sille kuntotestille. Sen pitäisi ehkä olla niille, joita innostaa ja kiinnostaa koko juttu ja ennenkaikkea sen pitäisi olla vapaaehtoinen. Oli meinaan alusta asti tunne, että tässä vedetään aasia lieasta ja potkitaan persuksille. Ei se ollu edes mikään hauska päivä. -Siis kun oli se varsinainen testipäivä.
Pikemminkin; vittu-kun-tää-olis-äkkiä-ohi-päivä.

No, tää perjantai oli tulosten ruotimispäivä. Ainakin osittain. Miulta meni ohi korvien koko ruokavaliojuttu, kai siellä oli tarkoitus olla vähän siitäkin, mutta se vetäjä puuskutti eteenpäin kuin luotijuna kun hällä taisi olla kiire.
Enkä kyllä kuullu mitä se edes sanoi...  Siitä piti työkaveri taas kerran huolta. Kahteen asiaan voi keskittäytyä ihan hyvin, mutta kahden ihmisen juttujen kuunteluun ja kolmen asian seuraamiseen ei oikein enää ratkea. Saattaa tosin olla, että annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulo. Ei se oikeasti mitään mielenkiintoista ollut.
Yritin valita korusuunnitelmista mallia, jolla voisin osallistua yhden helmikaupan kuukauden kilpailuun. ;) En osaa päättää mikä olisi hyvä. <..<'

Nauroin kippurassa kun näin mitä siihen kuntotestipaperiin oli kirjoitettu huomautukseksi. Pitää syödä kaikki ateriat jotka eteen tulee. Minä ei ymmärrä. Onko siinä joku käänteinen psykologiajutska vaiko ihan vaan vittuilua mukana. Tiedän, että immeiset jos näkee miut omassa persoonassaan, ensimmäiset kommentit on; herrajumala! Miten toi voi kävellä?! Miten toi ylipäätään on kuivalla maalla?!
Jostain se akka oli saanut päähänsä, etten syö säännöllisesti ja jätän aamupalan syömättä? 
Asiasta kolmanteen, meikäläinen kyllä syö, aterioita en jätä väliin. En yhtäkään. Meikäläisen ateriakulku menee; aamianen ( heräämisen jälkeen, viikonloppun vasta kun on nälkä ), päiväruoka/työpaikkaeväs ( mielellään yhdeltä ), illtaruoka ( neljän jälkeen ), iltapala ( joskus yhdeksänkieppeillä ).
Vissiin pitäisi liikkua enemmän, mutta se taas tarkoittaisi sitä, että joutuisin luopumaan jostain. :/ Ja taas jäisi vähemmän aikaa harrastuksille.

Kieltäydyin kävelemästä. Sitäpaitsi tuli sellainen olo, että se on helvetin huono idea.
Vielä helvetin huonompi idea oli jättää aamulla aurinkolasit tuvan pöydälle. Kun lähdin töistä, oli jumalattoman kirkas keli. Oli mahdottoman huonoa kun piti silmiä siristää kävellessä, ja sitten pyörää tuuppiessa. En kahdannut taas käydä aurinkolaseja ostamassa. -Olisi pitänyt.
Luulin, että se kirkas valo oli paha, mutta pahempaa oli että rupesin näkemään maailman uudessa valossa. Punaisen ja mustan sävyssä joka toisella silmänräpäyksellä. Helpotti vasta kun aurinko katos pilveen hetkeks.

Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että en enää ikinä lähde minnekään ilman aurinkolaseja.