Suomalaiset helmikaupat ovat joskus melkeinpä pettymystä täynnä. Kaupoista löytyy toki puolijalokivihelmiä ja siinäpä ne erikoishelmet yleensä sitten ovatkin. Siemenhelmien värimaailma on paljon laajenmpi, mutta jokainen helmikauppa riskeeraa varaamalla peruspaletin perusvärit, ei yhtään enempää, ei yhtään vähempää.
Jotenkin tuntuu siltä, että homma on vielä niin lapsenkengissä. Aivan kuin aasialaista mangaa ja animeä pidetään täällä pelkkänä lasten juttuna, helmeily on lapsenkengissä ja uskomus pelkkiin helmieläimiin ja helminauhojen tekoon.
Oikeasti, en ole nähnyt helmitöitä niiden varsinaisessa merkityksessä kuin pari kolme, jotka ovat nähneet vaivaa helmitöidensä kanssa luodakseen jotain uniikkia ja tyrmäävää ja viitsineet tehdä muutakin kuin pujotella helmiä helmien perään.
Ei sillä ettenkö arvostaisi sitäkin, mutta ihmiset pystyvät parempaan kun käsitöihin tulee. He kai pelkäävät päästää luovuutensa todella irti tai sitten heillä ei ole pienintäkään käsitystä siitä mitä kaikkea he pystyisivät tekemään.
Olen huomannut, että suomalaiset helmikirjat ovat pettymyksiä pettymysten perään. Parhaina pidetyt kirjat eivät kerro muusta kuin juuri siitä mitä helmiä ja missä järjestykssessä niitä voi nauhoihin pujottaa. Nähtävästi ei uskota siihen, että helmitöiden tekijät innostuisivat mistään monimutkaisemmasta? Tai sellaisista töistä, jotka voivat viedä usemmankin illan ja kauemmin kuin puoli tuntia? Mistä moinen nyt heti kerralla valmista periaate käsitöihin oikein tulee?
Entäpä käännetyt... On käännetty vain yksi todella hyvä perusteos, joka kertoo kaikki mahdolliset tekniikat erilaisten helmitöiden tekemiseen ja jostain syystä se on ai-na loppuunmyyty kaupoista. ;) Miksiköhän?
Jos haluaa nähdä mitä helmillä oikeasti pystyy tekemään, kannattaa opetella englantia, tutustua englanninkielisiin helmikirjoihin ja joutuu tutkimaan ulkomaalaisia helmikauppoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti