Tänään oli erilainen päivä. Maanantaina tuli komennus marjojenpoimintaan ja sinne siis tiistaiaamuna. Pedon pirulainen tiuski koko keikan järjettömyydestä, sekä siitä että sinne paikkaan minne olen menossa on helkutisti matkaa. Joopa joo.
Oletin siis, että sinne paikkaan on matkaa ja lähdin sitten hyvissä ajoin tienpäälle. Pah, tuota mitään helkutisti matkaa ollut ja oikeakin osoite löytyi.
Sen minä voin aamusta sanoa, että olin paikalla ensimmäisenä, eikä kukaan tullut avaamaan. No, syykin selvisi sitten ja sitä ennen olin säikyttää asiakkaani kuoliaaksi kun tämä vihdoin sattui vahingossa tulemaan asunnosta ulos pihalle. Kuulolaite, sille pitäisi toden totta antaa pari palkintoa lisää.
Tunsin oloni hieman vaivautuneeksi. Vieras talo ja sangen ystävällinen rouva ja puhelias myös. No, puhun kyllä itsekin joskus paljon, mutta joissain tilanteissa taas. Ihastelin rouvan hortensioita ja orkideatkin olivat todella innostuneet kasvamaan ja kukkimaan.
No, kun kerran olin marjoja tullut poiminaan niin lainasin sankkoja ja painuin etsimään puskia. Mustaherukat olisi pitänyt poimia jo viime viikolla. Puskista sai marjoja hakemalla hakea. Kyykkiä ja nostella oksia. Toisen puskan kohdalla kyykin mallikkaasti päin nokkospuskaa. Enköhän tästä lähtien tunnista nokkosenpiston, jopa istumalihaksilla…
Tein myös toisen havainnon; aamukaste tuo viheliäinen kusiainen, ei ole hyväksi lenkkitossukoille. No, nuo loppuunkuluneet tossukat ovat tuollaiset varrettomat pistokkaat, jos niin ihmetyttää. Kastuivat melkein heti kun muutaman askeleen otti nurmikolla puskia kohti. O..O’ Ensi kerralla on kumitossut…
Puhumattakaan, että sitä kastetta riitti pitkälle päivään. Aurinko kun ei sille kohtaa paistanut aamusta, että olisi haihduttanut vedet pois. Liikuskelin siellä paljain jaloin, puhumattakaan että keräsin taas kommenttia siitä miten oikein voin likkua niin aikaisin t-paidassa. Kyllä minä voin. Ja avojaloin myös. Ei minulla edes ollut kylmä. :/
Yhdeksän aikaan tulivat sitten loput poimijat ja operaatio lähti käyntiin ihan toivotunlaisesti. Mustaherukkapuskista saatiin kaksi pientä pussillista ja sitten oli punaherukoiden vuoro. Niissä pehkoissa oli marjaa mistä kerätä ja vielä jäikin kun työpäivä ( lyhennetty sellainen ) läheni loppuaan.
Päivä taittui leppoisasti ja opin työkavereistani jotain uuttakin ja heidän kanssaan kaiketi tulin ihan hyvin toimeen. Itseasiassa oli hankalaa sanoa koska viimeksi on ollut näin hyvä ja leppoisa päivä, vaikka välistä piti kerätä istualtaankin, kun ei jaksanut kyykkiä eikä seistä.
Tuli kyllä mieleen, että taisin ottaa varaslähdön… muistin, että jätin marjasankon jonnekin… Se oli sellainen vauhtilähtö, joita näkee vain anime ja mangasarjoissa. x’D Olisin kyllä voinut olla pidempäänkin, mutta halusin syödä edes jossain rauhassa. Hyvähän se oli alamäkeä mennä. 8’D Ei siinä edes ehtinyt väsyä. Söin aamulla valmistetun eväslounaan rannalla. Kirosin kyllä kun rannalla kesän ollut puistopenkki oli viety pois. Katselin vesimittareita, jotka tekivät katoamistemppuja vähän väliä… Pikkukalat olivat myös lounastamassa ja hipsin kesken aterian veden äärelle katsomaan tarkemmin josko näkisin mitään…
Onni ettei paikalla ehkä ollut ristin sielua kuulemassa kun vinguin nähdessäni pikkuruisia parvia pikkuruisia kalanpoikasia. Seurasin niitä pitkään ja hartaasti. Näky oli mielestäni sangen lumoava ja mielenkiintoinen. Rannan tuntumasta livahti pari isompaakin särkeä karkuun, mutta sinne uiskenkeli muutamia pieniä särkiä. Pikkuruiset parvet liikuskelivat salamannopeasti edestakaisin ja tuntuivat vaihtavan uinnista suuntaa. Särken poikasia ja sinne lipui myös parvi ahvenenpoikasia. :3 Luultavasti olisin voinut seurailla kaloja rantahiekalta loppupäivän.
En osaa sanoa miksi, mutta kotiinpaluu oli renrouttavaa ja kevyttä. Jotain aivan muuta kuin tavanomainen veivaaminen henkihieverissä ja puolikuolleena. <..<’
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti