Ainoa ratkaisu

Eilen olin siivet maassa ja olen vielä tänäänkin. Mitään muuta ei tarvittukaan kuin, että eräs puolittava riiteli kaverinsa kanssa, loukkaantui siitä ja valitti tarvitsevansa ystävän olkapäätä ja kutsui kylään... Ei kiitos. Eikä se siihen jäänyt, sitten oli hän tulossa kylään. Vielä suurempi; EI KIITOS! Onneksi emme ole edes samassa pitäjässä. * huojentunut huokaus *

Mietin samalla taas sitä yhtä tapausta josta nyt on muutama kuukausi jo ja tilanne on ollut mielestäni hiljainen. Ei haudanhiljainen kuten toivoisin, mutta kumminkin. Onneksi se henkilö löysi uuden harrastuksen, uusia kiinnostuksen kohteita, uuden elämän jne... Toivoisin, että voisin unohtaa sen kaiken.

Kiesus, aivan kuin puhuisin jostain sairaasti vinksahtaneesta parisuhteesta. O..o' Mutta kaverisuhteetkin on samantyyppisiä, jollain käsittämättömän kierolla tavalla. Niin reaalielämän kuin nettielämänkin. -Tosin on jännää miten sekin välistä muistuttaa ihan oikean maailman ongelmia kaikkine riitoineen ja riidanhaastajineen ja muine sotkuineen.

Muistan vielä senkin ajan kun mesettely kavereiden kanssa oli kivaa hölöttelyä kaikenlaisesta ja ihan vuosikausia. Kunpa se olisikin sitten pysynyt hölöttelynä puolin ja toisin ilman minkäänlaista kiinnostusta reaalielämään, mutta ei... Jotenkin sitä ei vain voi antaa olla. Joidenkin kanssa sekin on ihan OK, mutta jotkut taas...

No, olisin puolet rauhallisempi jos en tietäisi kaikkea mitä nyt tiedän. <.<' Kuten esimerkiksi sen puolituttavan mielenterveysongelmista, jotka eivät aina pysy kurissa. Hänen seuransa ja ideansa olen aina kokenut ahdistavaksi. Lähinnä jo siksi ettei voi tietää mitä mistäkin seuraa ja mitä tietoja leviää milloinkin ja kenelle. Mietin jos silloin kun foorumi kaapattiin ensimmäisen kerran, ettei minusta kertakaikkiaan ole sen kaverin ystäväksi, ei edes kaveriksi.

Minulle se henkilö on puoliksi tuttava, mutta enemmän vieras, jota ei opi tuntemaan ja jota pitää pelätä siksi miten arvaamaton hän osaa olla. On tullut koettua sekin pahempi puoli. :( Ei ollut hän mikään mukava ihminen silloin, vaan teki kaikenlaista kiusaa.

Puntaroin eilen illalla taas että miksi edes yritän kuunnella, ymmärtää ja olla kaverina ihmiselle jonka kaverina en voi olla. Tietysti olen välistä huolissani hänestä ja joskus kun hänellä menee hyvin ja hän vaikuttaa normaalilta, juttu luistaa välistä, mutta sitten taas on alamäkiä. -Sellaisia alamäkiä joissa pitäisi kai tietää miten mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten kanssa tulisi toimia oikeaoppisesti. Varsinkin mitä sellaisen tunnekylmän, tunne- ja asennevammaisen henkilön kuten allekirjoittanut on, pitäisi sanoa tai tehdä.
Se siitä empatiasta ja sympatiasta. <.<'

Ehkä pitäisi vain antaa bannilätkän heilua armotta mesessä ja keksiä uusia harrastuksia. Se voi kuulostaa ja olla julmaa. Se voi kuulostaa hylkäämiseltä, en kyllä haluaisi hylätä ketään, mutta pakko kai se on jos huomaa ettei joidenkin kanssa vain tule toimeen. -Olisi pitänyt häipyä niiden nettielämän perukoilta jo ajat sitten. Kyllä he varmasti pärjäävät ilman minuakin mesessä, pysyn kuitenkin silti foorumilla, joten en ainakaan katoa pysyvästi.

Tarvitsen tätä oman henkisen kanttini takia. =..='

~Uku