Heräsin selkä kipeänä... Toisaalta unetkin olivat sitä luokkaa, että... Tässä koko yön unet. Oli taas niin kivaa.
Aluksi olin jossakin kaupungissa, joka oli runsasvärinen ja vilkas. Poistuimme autosta. Menimme tapaamaan hänen perheenjäsentään, jonnekin aika korkealla olevaan rakennukseen. Sinne oli portaita! Miulle kietastiin kimono jossain välissä. Ei mikään loistelias, vaan arkinen. Vanha pappa oli iloinen, sen muistan ja meillä, seuralaisellani, minulla ja hänellä oli hauskaa.
Pappa nykäs kimonoani, joka ei pysynyt siistillä laskoksilla millään, ja ihmetteli että miksi ovat antaneet minulle palvelijan kimonin, ei kuulemma sovi miulle yhtään.
Se perhe taisi omistaa lahjatavaraliikkeen tai jonkin sellaisen ja se oli aivan siinä nurkalla. Ihastelin turkooseista, tai sen korvikkeista valmistettua rannekorua. Silmä ei edes kyennyt tekemään selkoa mitä kaikkea muuta siellä oli, niin täynnä värejä. Seläntakaa kuuluu; saat sen lahjaksi ja tyypilliset kuviot; no enhän minä voi!
Kun lähdin ulos liikkeestä, huomasin seuraavani jotain naista kyyryssä pitkin jotain pitkää ja kapeaa kattotasannetta yöllä ja yritin väistää julmetunkokoisia luoteja! Se Vaan huusi edellä mennessään; MAIHIN! Sekä jupinaa siitä, että ne tappaa jos en osaa varoa. blaa blaa blaa.... Kun ne nutipäät oli ampumassa, niiden siluetti näkyi selvästi ja siinä oli täpärästi aikaa väistää. Kunhan en huutanut; miksi näin käy aina?!
Siitä heilahdus ja olin kotona sängyssä... vaalean miehen kanssa. Sepä olikin sitten suoraan päiväunikamaa. Outoa siinä oli, että tyyppi muistutti Noelia ( nukke ) mitä nyt oli elävämpi ja luonnollisenkokoinen ja elävä. ^^’
Petipuuhista heilahdin jonkun vielä neljännen vieraan kanssa johonkin kirjaston huoneeseen, jossa seisoi outo vanhahtavaan asuun pukeutunut nainen. Kirjastohuoneen kirjojen nimikkeet olivat kaikki kauhutarinoita ja vanhahtavasta naisesta huokui pelottavuus. Miun sen hetkinen seuralainen pelkäsi sitä enemmän kuin minä. Jututin sitä naista ja se kertoi ihan omin sanoin ettei se johdu kirjoista hänen ympärillään vaan hänestä eikä hän halua olla pelottava. Sillä taisi naama virua ja se oli kalpea ja utuinen. Hienoa, kummitus. 0..0’
Tästäpä päästiin takaisin kotiin. Kokkaushommiin! Olin laittanut grillikylkeä ja perunoita. Neljä kylkipalaa, oikein mehukkaaksi paistuneina ja täysin kypsänä. Voi, että ne tuoksui herkulta. No, kuinka ollakaan sain vieraita. Entisen työkaverin, joka jostai syystä pitää nyt mykkäkoulua tai jotain. No tämä matami ilmaantui siis kuin taikaiskusta ruokapöytään ja siinä jutellessaan niitä näitä mätti naamaansa kaksi ja puoli kylkipalaa ja silloin hermostuin ja riitahan siitä tuli. Muistan huutaneeni; miten ruokin perheeni kun söit kaiken. Se suuttu ja lähti, mennessään nappasi jonkun vaaleanpunaisen paperin lattialta Behemothin kaapin luota, pyyhki siihen suunsa ja lähti syytäen kirouksia venäjäksi.
Behemoth kömpi hereille kammarista ja ihmetteli että mikä helkutin mekkala täältä kuuluu ja sille piti, kuten valveillakin, tolkuttaa kahdesti sama asia; siitä että joku sen paperi oli kadonnu. Se totes et ei varmasti ole ainoa mikä lähtee tänään kävelemään ja lähti sen naisen perään. Mietin siinä voimalaitoksen polkua, mutta miten sen unessa muistin, muistin sen väärin kun seisoin ikkunan edessä katsomassa ulos. Aurinko oli väärässä paikassa ja piha oli oranssina.
Sekä miten vääränlaiselta se nainen näytti, jotenkin.... peikkomaiselta.
Niin.
Tälläset unet taas vaihteeksi. <..<’
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti