Keskiviikot.. ne on sitten niin.. sieltä ja syvältä. Kaikkina muina päivinä sitä on muistanut laittaa kellon soimaan, paitsi tiistai iltana...
Mikään ei myöskään karista unenrippeitä niin tehokkaasti kuin herätessä tuijotat kelloa, joka näyttää kahdeksaa aamulla. ( Normaali herätys olisi ollut pari tuntia aihemmin... ) Heitin vaatteet niskaan, juoksin vessaan, join vitamiinit, tarkistin kieli vyön alla pää kolmantena jalkana että lemmikeillä on ruuat ja vedet.
Oli vielä aamusta sovittu käynti yhden kaverin luona hakemassa lainassa olleet leffat pois... No piti sitten soittaa sinne ja kertoa julma totuus että heräsin 20 minuuttia sitten. Siinä vaiheessa tärkeimmät olikin hoitettu ja olin hyppäämässä paholaisen satulaan. Samalla huomasin että yhdeltä kaverilta oli tullu tekstari... maanantai kaiketi... <.<'
Juuups. No sitkutin sit menoks, syömättä ja mukana vaan pelkkä vesipullo. No, selvisin hengissä kuitenkin kaverin luo ja sieltä pois... ihme kyllä. Tosiasiahan on että jos jossain on vesakkoa, semmoista nuorta koivua tai ylipäätään mettän alkua niin se kyllä haittaa näkyvyyttä suuresti... varsinki jos mäki on vielä kaartaa kierosti. Jollain oli onnea pysäyttää ajoissa ettei tullu ajettua rekan alle...
Kerkesin töihin mielestäni ihan hyvin, vaikka aamulla poikkesinkin sit myös kaupan kautta. Viisitoista minuuttia myöhässä vain. Ei paha. Ei ollenkaan paha. :D Rikoin omat nopeusennätykseni... Mistä sainkin pirullisen idean yhteen vitsiin... 8D
Mutta, mitä opin tästä? Muistan kyllä tästä lähtien kaksi asiaa ainakin; laittaa kellon soimaan, soittaa jos myöhästyn. Olen aina osannut jarruttaa juuri ajoissa ja odottaa. ;)
----
Pääkallokiitäjän arkipäivää?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti