Tänään pistin elon risaiseksi ja investoin uuteen kännykkään. Simpukkamallia, musta ja kameralla ja reippaasti alle satasen. 83 Halvemmallakin olisin päässyt, mutta halusin sellaisen jossa on jonkunlainen kamerakin. Hätävarana. Mutta radio? Sellainen kännyssä on kyllä yksi turhake.
Meikän ihan eka oli nokialainen, jonka sain papalta ennenku amis alkoi. <3 Hankin sit nokian simpukkaa, joka ei kuitenkaan ollut mikään paras mahdollinen. Mahtaisikohan kukaan haluta sen jos koittais myydä pois? Vielä toimii ja akkuja siihenkin malliin myydään.
Sitten löytyi todellinen rakkaus ja toimiva puhelin. Siemensin simpukkamallia. CL75 ja kesti seitsemän vuotta. Vara-akuilla viimeiset vuotensa. Pitäisi saada sen syvyyksistä pelastettua viimeiset kuvat mummosta ja papasta.
Tässä välissä olen yrittäny opetella käyttää nokian simpukkaa, mut ei oikein luonnistu enää ja sit Behemothin ostamanaa vanhaa kommunikaattoria. Muuta hyvää olekkaan kuin näppärä tekstailussa. Huomasin et tohon samperin vekottimeen on hankala vastata. O.o
Toivottavasti tää mikä miellytti eniten on edes vähän samanlainen kuin tuo mihin miellyin aikoinaan.
En tajua mitä helvettiä tämä vitun hömpötys kaikkein uusimman ja viimeisimmän perään oikein on? Tai mistä se juontaa? Siitäkö, että pitää olla samanlainen kuin kaverilla vaiko siitä ettei muka ole mitään jos ei ole uusinta uutta ja velkavankeus? Brassailla sit kavereille montako appia käyttää ja muuta hyödytöntä paskaa.
Mie olen sitä mieltä, että mähän en appejä tartte, eikä mun myöskään tartte notkua netissä sihrustaen kännykän näyttöä, tai päivittää facee tai twitteriä joka viiden sekunin välein. –Tai stalkata mitä kaverit tekee…...
Mä ehdin ihan varmasti päivittää facebookkini illalla, jos on mitään aihetta. Ehdin varmasti myös vilkasemaan kaiken tärkeimmän. Sähköpostitkaan ei karkaa yhtään minnekään kuten ei tavan postikaan. Hätämakkarakaverit saavat luvan oppia odottamaan. –Eihän mulla edes ole sellaisia. Onneksi. x’D
PS. Kävin törsäämässä helmiin, huolimatta Pedon purnauksesta. Mikään ei ole kamalampaa kuin, että tulee inspiraatio ja sitten ei löydykään tarvikkeita toteuttaa visio.
Sen voi vangita paperille, mutta jos se ehtii unohtua sitten kun taas on tarvikkeita…... Turhautumisen määrää ei pysty sanoin kuvaamaan.
Mulla on pari helmityötä jotka haluaisin saada valmiiksi, mutta kun ei ole sopivia helmiä yhteenkään niistä!
Huvittavintahan tässä on, että samaan aikaan kun mie en sais hankkia tarvikkeita et saan virkittää itteeni ja oppii tekee koruja, samaan aikaan se itte raivoaa ettei voi tehdä jotain kun ei ole sopivia tarvikkeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti