Peto huusi taas kengistä. -Suosikkiaihe? Ken tietää. Tällä kertaa tuli huutoa siitä, että miksen ole pitäny karvavuorisia kuminilkkureita, jota hän on ( hyvää hyvyyttään ) ostanut. Ensinnäkään en muistanut koko lopokkaita. Toiseksi 40 numeron? Siitä tuli huutoa, että ne on miesten kokoa.
40 kuitenkin on 40 olipa se miesten tai naisten koko. -Eli meikäläisen jalkaan liian pieni. Kapeat puikulat. Sulloin kuitenkin sen mieliksi ne jalkoihini. -Ei muuten tahtonut mennä sukka jalassa ja kiristivät pirusti ja kun sanoin miten asia on, tuli huutoa. Siihen kaadettiin sitten taas se takkiongelma. -Mikä ihmeen takkiongelma? En minä näe mitään ongelmaa takin kanssa. Viime vuosikin oli niin saatanan leuto ettei mitään kunnon talvipomppaa edes tarvittu!
Ehkä olen aikonut ommella takkia 3 vuotta. Entäs sitten? Ei ole mitään väliä, jos sitä ei sitten tarvitsekaan. Eikä muuten ole tarvinnut. Ehkä tänä talvena tarvitsee, saa nähdä.
No, se huuti taas minkä keuhkoista lähti, että on viimenen kerta kun se ostaa miulle mitään. Kyllä sillä silmät palo päässä. Niin mullakin. Sanoin ihan vakavissaan että ei tarttekaan. Ei tarvihekkaan. Miksi aikuinen ihminen ostaisi toiselle aikuiselle ihmiselle vaatteita?!Se on naurettavaa ja vaikka Peto ja minä on asuttu saman katon alla kohta 30 vuotta, ei se vieläkään tunne minua, ei edes tiedä miun kengännumeroa! Kuvittelee totta vie, että miun leveä lonttonen mahtuu pikkutyttökenkiin kokoa 40 ja 41.. Huusi vaan, että kyllä ne siitä viruu ja ujuu.
Sitten pitäisi kuunnella sen vinkumista, kun se valittaa että jotkut kengät ahdistaa ja puristaa sen jalkoja ja voi kun koskee... Entäs minun jalkaparkani?! Minä en aio puristaa jalkojani liian pieniin kenkiin. Liian pienistä kengistä ei meinaan kärsi vain jalkopohjat, joita alkaa kokoon pusertavan tunteen lisäksi särkeä ja siitä se kipu säteilee sitten koko jalkaan.
Kuljin yhden talven liian pienissä kengissä, sellaisissa kaameissa sinapinvärisissä, ihan vain koska en halunnut ottaa sitä riskiä, että rouva diktaattori, passittaa kävelemään paljain jaloin koko matkan. Sitten se ihmetteli miksi lapan särkylääkettä ja makaan sängyssä kun pääsen kotiin? Miksiköhän olisin? Sitten kun ostin ne yhdet talvikengät, sain kuulla vittuilua suksista. :(
Se riippuu kengän mallista, että mihin se menee. Muista rytkyistä puhumattakaan. Antaisi rahana seuraavan kerran jos alkaa jostain tamineista olla sitä mieltä, että muka tarvitsen uutta. Yleensä en tarvitse. En ole saanut selvää vastausta koskaan siihen, et miks se ostaa niitä liian pienia vaatteita tai kenkiä.
Minulta, jos kysytään, ihmettelen aina sitä epäluottamusta, ettenkö muka osaa ittelleni vaatteita hankkia. Sitäpaitsi, miulla on mielestäni ihan tarpeeksi mistä pistää päälle ja hommaan kyllä itte jos jotain tartten. Mistä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen...
Nimittäin siihen, että aina kun hankin itelleni jotain, Peto käy arvostelemaan. Aina, joka vitn kerran. Ostin kengät, jotka havaitsin jaloilleni hyviksi; et sä tommosia suksia voi pitää! Ostin farkut; mahtuukos noi muka sulle? Villatakista se ei motkottanut, ei varmaan ilennyt. Eikä t-paidoista... tai en kuunnellut.
Meikän kohdalla voi unohtaa senkin naisellisuuskäsitteen, että naiset tarvitsee aina uusia, hienoa vaatteita ja/tai kenkiä. Ei voi vähempää kiinnostaa. Vaatteissakin pitää aina olla jotain miksi pidän niistä. Väri, kuosi... Vaate kuin vaate ei ole sama asia.
Miten vanha pitää olla, että toi loppuu ja meikäläistäkin kuunneltaisiin tässä talossa edes joskus?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti