Kiroan suuresti sitä päivää kun erehdyin voittamaan sen kirotun leffalipun jolle ei ole mitään käyttöä.
Kesällä ei ollut päivänäytöksiä minne mennä. Tai no, arvatkaa pidinkö koko juttua edes mielessäni. Samalla kiroan Joensuun leffateaterin alimpaan helvettiin kun eivät tunnu saavan päivänäytöksiä aikaiseksi. Ei ainakaan ole mitään katsomisen arvoista siellä. Sitten kun on ollut, no ne totta kai huomaa vasta kun ne ovat jo olleet ja menneet.
Tässä pitää lisäksi ajatella bussiaikatauluja ja sitä millä keinoin ylipäätään pääsee bussiin. Vaatimattomasti 7 km lähimmälle pysäkille mistä voi hypätä bussiin, joka menee kaupunkiinpäin. Ja sitten onkin vuorossa 37 kilometriä kaupunkiin pelkän elokuvan vuoksi.
Kyllä on elämys kaukana siitä sanavalinnasta jolla tuota kaikkea kuvailisin.
Enkä myöskään ymmärrä sitä miksi kukaan haluaa palloilla missään kaupungin humussa vielä seitsemän jälkeen. Kyllä silloin kannattaisi olla jo kotona rauhoittumassa ja lepäilemässä seuraavaa työpäivää varten.
Ei sovi minulle kaupunkilaisten onneton elämäntyyli. Ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti