Eksyin jossain vaiheessa aiheesta. Piti mun kertoman kamaluuksista joita kohtasin amiksessa aikoinani. Traumaattisia kokemuksia.
Aloitetaan luokanvalvojastani. Sillä naisella ei ollut kaikki kunnossa. Koko ensimmäinen vuosi meni siihen, että se akka pisti luokan suunnittelemaan pelkkiä hameita. Sillä oli niistä joku pakkomielle, kuten huomattiin... Vuoden aikana tehtiin kolme hametta.
Samaan aikaan rinnakkaisluokka teki vaikka mitä kuten ne sitten meille esitteli. Olivat tehny hametta, paitaa ja ties mitä muuta.
Olin jostain syystä sen akan ykkös silmatikku. Oikeasti, teinpä mitä tahansa ja sen taidon mukaan mikä mulle oli suotu. Ei hyvä. Ei koskaan, ikinä hyvä. Aina oli jotain vikaa.
Kaiken huippu oli kyllä se kun se akka passitti mut kuuntelemaan saatananpalvontaluentoa, joka oikeasti ei aiheeseen liittyny mitenkään. Se oli pelkkää huumevalistusta.
Multa meni kolme vuotta tajuta et miksi mä olin siellä. Koska se hullu naikkonen luuli et olen saatananpalvoja. Olisinpa ollu. Tai olisinpa edes noita. Olisin kironnu sen. Muutaman tuhat kertaa.
Ja entäs pari muuta opettajaa... Jotenkin käy nyt mielessä, että puolella ainakin oli jotain mielenterveysongelmia ja yhdellä ehkä dementian oireita. Yhtenä päivänä sanoi yhtä ja toisena ei enää muistanut ja sanoi toista.
Tollasta paskaa kolme vuotta. Sen muistan, että silloin se oli pelkkä epämääräinen tunne ja se helpotus kun siitä kaikesta pääsi vihdoin eroon.
Eikä sen jälkeen kyllä ole tehnyt mieli edes koskea ompelukoneeseen. Ei ennenkuin pari vuotta sitten se alkoi olla ihan jees hommaa. Mutta, että ompelisin päivittäin. Älkäähän naurattako! =..=
Paskinta tässä on, ettei kukaan ymmärrä sitä totaalista haluttumuutta, joka meikään iskee kun otetaan puheeksi ompeleminen. Se ei ole toivottomuutta, tai avuttomuutta. Ei pelkoa, ei edes epäonnistumisen pelkoa. Se on synkkä mielihalu tehdä kysyjälle jotain äärimmäisen kammottavaa, mitä ehkä katuu jälkeenpäin. Ja se että mulla ei ole ompelun kanssa ainakaan mikään kiire jos sitä motivaatiota ei sillä hetkellä ole. Nyt sitä ei taas ole.
Olen sen verran taiteellinen tyyppi, että tarvitsen inspiraatiota jopa ompelemiseen. Jos sitä ei ole... no ei mistään tule mitään.
Eipä sitten ole tehnyt mieli mennä takaisin. Ei ole sellaista alaa mistä haluaisin saada toiset yhtä peruuttamattomat traumat. Puhumattakaan, että olen nyt vanhempi ja itsepäisempi. Enkä alistu muottiin tai pysy kiltisti hiljaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti