Pala taivasta – pala elämää

Kuvaa tässä yhteydessä taivaallista makunautintoa. Huom. x'3

Viime päivinä on kaupan hedelmäosastolla ollut taas saatavina granaattiomenoita. Granaattiomenalla ei kyllä mitään tekemistä varsinaisen omenan kanssa, luulisin. Hedelmä on kyllä ( normaalikokoisena ) ison omenan kokoinen. Nyrkinkokoinen. Se näyttää kulahtaneelta, usein hieman pahkuraiselle parhaat päivänsä nähneelle hedelmälle, joka vain viereksii siellä hedelmätiskillä. Siinä on myös jännä nupukka pohjassa. Muodoltaan hedelmä näyttääkin paisuneelta kranaatilta. Se on väritykseltään tumman punainen, eikä mitään kirkasta puhtaan tummanpunaista, vaan siihen sekoittuu ruskeaa, kellertävää ja punertavaa. Väritys tekee siitä varsin epämääräisennäköisen. Sen pinta näyttää nahkaiselta, se myös tuntuu hieman nahkaiselta. -Semmoiselta vanhalta nappanahkalta, joka pitäisi öljytä.

Hedelmä ei sentään haise nahkalta. Se ei oikeastaan haiskahda miltään. Pikemminkin lähistöllä olevilta muilta hedelmiltä kuin siltä itseltään mitä sitä nyt olen nuuhkinut. Kuorittuna hedelmä tuoksahtaa raikkaalta, jotenkin antiseptiseltä aineelta.

( Tarkoitukseni ei ole kyllä pelotella karttelemaan hedelmää loppuelämänne ajan. )

Hedelmässä on melko kova kuori. Sitä on itse asiassa aivan yhtä hankalaa leikata kuin nahkaa. Auttaa paljon jos kannasta aloittaa veitsellä. Varottava tosin on ellei halua hedelmämehua päälleen. Loppu hoituu käsin ja varovasti repimällä kuorta irti. Kehotan varomaan siksi, että haluat kai syödä hedelmän, eikö? Kun kuorta saa pois, alta paljastuu kellertävää kalvoa ja maltoa. Maltoa tai kalvoja ei syödä. Mutta ne rubiininpunaiset pienet vierivieressä olevat pallerot, niitä syödään. Granaattiomenan siemenet ovat näissä punaisissa palleroissa… Eivätkä ne oikeastaan palleroita ole, vaan ne ovat hämmästyttävän yhtenäisiä ja kulmikkaita pisaroita. Väriltään ne ovat punaisesta rubiininpunaiseen, jokaisen pisaran sisällä on siemen ja varsinainen hedelmäliha. –Siemeniä voi yrittää myös idättää ja useimmat itävät. Lisäksi hedelmän siemenpisarat ovat omissa kammioissaan aivan kuin tomaatissa.

Makua on edelleen hankala kuvata, se on kirpeän makea. Kaikki eivät tykästy siihen, mutta itse olen aivan hullaantunut siihen. Kateran suloinen maku. Väittäisin, ettei hedelmässä maistu pelkkä hedelmä, vaan myös elämä kaikkine iloineen ja suruineen. Jos haluat tietää miltä elämä maistuisi makuna, mielestäni granaattiomena tulee aika likelle.

Lisähavaintoina myös sekin, että hedelmämehu värjää kielen violetiksi. Ei, en ole varmana syönyt mustikoita, vaan granaattiomenan! Kuivuessaan mehu tuntuu tahmealta. Ja parempaa naposteltavaa ei olekaan, parhaimmillaan hedelmän syönti voi kestää kuusi tuntia. x’D